Poistuminen | Toimielimet | Ympäristö- ja rakennuslautakunta | Pöytäkirja 20.09.2017 | Avaa haku





Ympäristö- ja rakennuslautakunta

§ 24

20.09.2017

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan vuoden 2018 talousarvion laadinta

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20.09.2017 § 24

 

Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 11.9.2017:

 

Kaupunginhallitus on antanut talousarvion laadinnan ohjeluvut ja valmisteluohjeet 12.6.2017 § 250. Laadintaprosessin kalenteri on laadittu niin, että taloussuunnitelma hyväksytään marraskuun valtuustossa.

 

Teknisten palveluiden ulkoisten erien ohjeluvuksi (raami) on vahvistettu -12 525 000 euroa. Raamiluku on ulkoinen toimintakate siten, että luvussa ei ole mukana sisäisiä eikä kaupungin ja taseyksikköjen välisiä eriä. Toimialan valmistelussa ympäristönsuojelun raamiluvuksi vahvistettiin - 180 000 euroa ja vastaavasti rakennusvalvonnan raamiluvuksi vahvistui + 30 000 euroa. Molemmat tulosalueet pysyivät raamitavoitteessaan.

 

Ympäristönsuojelun osalla tehostetaan valvontaa hyväksytyn valvontaohjelman mukaisesti. Henkilöstökuluihin on varattu määräraha määräaikaisen henkilön palkkaukseen neljän kuukauden ajaksi.

 

Rakentamisen neuvonta ja ohjaus siirtyy kokonaisuudessaan sähköiseen ympäristöön ja arkistoinnin digioimista jatketaan.

 

Liitteenä on ympäristö- ja rakennuslautakunnan ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi.

 

LIITE B1, YMPRA 20.9.2017

 

Ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan vakansseihin ei esitetä muutoksia. Tiedot vakansseista on liitteenä olevassa henkilöstösuunnitelmassa.

 

LIITE B2, YMPRA 20.9.2017

 

Maksupolitiikan ohjeistuksen mukaan maksujen taso on tarkistettava vuosittain tai olosuhteissa tapahtuvien muutosten perusteella. Maksujen suuruuden tarkistaminen on pääsääntöisesti suoritettava talousarvion käsittelyn yhteydessä. Toimielinten on pidettävä luetteloa voimassa olevista maksuista. Luetteloa käsitellessään tulee toimielinten tarkistaa vastaavatko kannettavat maksut niitä kustannuksia, jotka aiheutuvat kyseisen suoritteen tuottamisesta.

 

Ympäristönsuojelun osalta maksuihin ei esitetä muutoksia. Esitys rakennusvalvonnan taksamuutoksista käsitellään omana asiana.

 

RAKENNUSTARKASTAJA:

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle oheisen liitteen mukaisen talousarvioehdotuksen ja siihen liittyvän henkilöstösuunnitelman hyväksymistä.

 

YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA:

 

Rakennustarkastajan ehdotus hyväksyttiin.



Poistuminen | Toimielimet | Ympäristö- ja rakennuslautakunta | Pöytäkirja 20.09.2017 | Avaa haku