Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginvaltuusto | Pöytäkirja 04.09.2017 | Avaa haku




Kaupunginhallitus

§ 282

19.06.2017

Kaupunginvaltuusto

§ 80

04.09.2017

 

Lisämäärärahaesitys vuoden 2017 talousarvioon vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen verkoston täydennyksiin

 

566/02.02.00/2017

 

Tekninen lautakunta 31.05.2017 § 37

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 23.5.2017:

 

Vuoden 2017 talousarvion on investointiosassa osoitettu vesihuoltolaitokselle 230 000 euron määräraha verkostoon. Määrärahan käyttöä on tarkennettu 21.12.2016 hyväksytyssä investointien käyttösuunnitelmassa siten, että toiminta-alueen verkostoon täydennyksiin on osoitettu 40 000 euron määräraha.

 

Talousarvion 2017 laatimisen jälkeen on osoitteessa Vanha Vantontie 7 käynnistynyt rivitalon rakennushanke. Rakennuttaja on ilmoittanut vesihuoltolaitokselle tarvitsevansa liittymät vesijohto- ja viemäriverkostoihin syyskuussa 2017. Kohde sijaitsee vesihuoltolaitoksen vesi- ja jätevesiverkoston toiminta-alueilla, mutta tontille ei ole rakennettu vesihuoltoverkostoa.

 

Vesihuoltolaitoksen teettämän suunnitelman mukaan vesihuoltoverkostoa tulisi rakentaa noin 200 metriä kiinteistön liittämiseksi vesihuoltoon. Kustannusarvio vesijohdon ja viemärin rakentamiselle on 90 000 euroa. Lisämäärärahatarve on seuraava:

 

 

Käyttösuunnitelma 2017

Lisämääräraha

Yhteensä

Vesijohto

15 000

25 000

40 000

Viemäri

15 000

25 000

40 000

Hulevesiverkosto

7 500

 

7 500

Yleisten alueiden hulevesi

2 500

 

2 500

Yhteensä

40 000

50 000

90 000

 

Oheismateriaali: Erittely hankkeen määrärahasta ja muutoksista

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 50 000 euron lisämäärärahaa vesihuoltolaitoksen investointiosaan kohtaan Verkosto, toiminta-alueen verkoston täydennykset.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Kaupunginhallitus 19.06.2017 § 282

 

Oheismateriaali:

  • Erittely hankkeen määrärahasta ja esitetystä muutoksesta

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Ei suoranaisia yritysvaikutuksia. Vesihuoltolinjan rakentaminen voi mahdollisesti työllistää alan yrityksiä.

 

VS. KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto myöntää 50 000 euron lisämäärärahan vuoden 2017 talousarvion investointiosan kohtaan "Vesihuoltolaitos, verkosto, toiminta-alueen verkoston täydennykset".

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että Mirva Maine poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden perusteena oli yleisjääviys.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 04.09.2017 § 80

 

Oheismateriaali:

  • Erittely hankkeen määrärahasta ja esitetystä muutoksesta

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Valtuusto myöntää 50 000 euron lisämäärärahan vuoden 2017 talousarvion investointiosan kohtaan "Vesihuoltolaitos, verkosto, toiminta-alueen verkoston täydennykset".

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.



Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginvaltuusto | Pöytäkirja 04.09.2017 | Avaa haku