Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginvaltuusto | Pöytäkirja 24.04.2017 | Avaa haku




Kaupunginhallitus

§ 105

27.03.2017

Kaupunginvaltuusto

§ 33

24.04.2017

 

Poistosuunnitelman muuttaminen

 

229/02.06/2017

 

Kaupunginhallitus 27.03.2017 § 105

 

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen:

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.9.2012 poistosuunnitelman muutoksen osana ehdotuksen poiston tekemiseksi Turun Seudun Puhdistamo Oy:n svop-rahastoon siirtoviemärin hankintamenon rakentamisen rahoittamiseksi tehdystä sijoituksesta. Määrä on ollut vuodessa hieman yli 60 000 euroa.

 

Koska tilintarkastaja katsoo, että kyseisestä menosta ei ole syytä tehdä poistoa, niin ehdotan poistosuunnitelmaa muutettavaksi siten, että tämän poiston tekemisestä luovutaan tilikaudesta 2016 alkaen.

 

Tilinpäätöksessä 2016 ei poistoa ole enää tehty.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle poistosuunnitelman muuttamista siten, että Turun Seudun Puhdistamo Oy:n svop-rahastoon siirtoviemärin hankintamenon rakentamisen rahoittamiseksi tehdystä sijoituksesta ei enää tehdä poistoa tilikaudesta 2016 alkaen.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 24.04.2017 § 33

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa poistosuunnitelmaa siten, että Turun Seudun Puhdistamo Oy:n svop-rahastoon siirtoviemärin hankintamenon rakentamisen rahoittamiseksi tehdystä sijoituksesta ei enää tehdä poistoa tilikaudesta 2016 alkaen.

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.



Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginvaltuusto | Pöytäkirja 24.04.2017 | Avaa haku