Poistuminen | Toimielimet | Sosiaali- ja terveyslautakunta | Pöytäkirja 16.02.2017 | Avaa haku





Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 4

16.02.2017

 

Raportti työllistämistoiminnasta vuodelta 2016

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.02.2017 § 4

 

Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen

 

Vuoden 2016 työllisyystilanne on Naantalissa parantunut siten, että koko vuoden keskimääräinen työttömyysprosentti on ollut 0,9 % pienempi kuin vuonna 2015. Joulukuussa 2016 työttömiä oli 10,1 % kun vuosi sitten vastaava luku oli peräti 11,6 %. Työttömyys on edelleen yli 50 vuotiailla korkeampaa kuin verrokkikunnissa, kun taas nuorisotyöttömyys (alle 25 v) on pysynyt alhaisempana.

 

Varsinais-Suomen TE-toimiston työllistämiseen käytettävissä olevat määrärahat loppuivat kuntien osalta jo toukokuussa. Toukokuun loppuun mennessä ehdittiin työllistämään palkkatuella 31 henkilöä puolen vuoden työsuhteisiin. Keskimääräinen palkka on ollut sivukuluineen 2 062 €/kk ja palkkatuki 1 031 €/hlö/kk. Työllistetyistä 4 on ollut velvoitetyöllistettyjä ja 27 on ollut työmarkkinatukilistalaisia, eli niitä, jotka ovat olleet 300 päivää työmarkkinatuella, ja joiden työmarkkinatuesta kunta maksaa puolet.

 

Koska työllistämisrahaa oli vielä jäljellä, kaupunginhallitus myönsi elokuun kokouksessaan luvan työllistää 10 työmarkkinatukilistalaista ilman palkkatukea.

 

Vuonna 2016 työllistettiin yhteensä 41 henkilöä.

Naantalin työllistämispalvelujen henkilöstö on toiminut erinomaisesti ja henkilöstötilanne on syksystä 2015 alkaen ollut vakaa. Naantalissa on ollut käynnissä vuoden 2016 aikana kolme erillistä aktiiviryhmää, joista yksi kokoontuu perjantaisin nuorten työpajalla.

 

Oma työpaja on ollut tehokkaassa käytössä koko vuoden. Pajalla on työskennellyt syksystä lähtien määräaikainen kädentaitojen ohjaaja, jonka määräaikaisuutta jatketaan vielä ainakin vuoden 2017 ajan. Tavoitteeksi on edelleen asetettu työmarkkinatukimaksujen pieneneminen ja erilaisten työllistymistä edistävien toimien tehostaminen.

 

Työllistämistoimintaan varatuista määrärahoista säästyi 250 000 euroa, sillä mm. kuntouttavan työtoiminnan ostoja voitiin vähentää kunnan oman työtoiminnan lisääntyessä ja omien yksiköiden ottaessa vastuuta työllistämisen haasteista. Työllistämiseen varattuja määrärahoja säästyi merkittävästi huolimatta siitä, että näitä rahoja käytettiin suoraan työllistämiseen. Lisäksi kunnan työmarkkinatukimaksuihin varatut budjettimäärärahat alitettiin

15 000 eurolla. Aurinkolisän käyttö lisääntyi, mutta tältäkin osin määrärahat riittivät erinomaisesti. Näin ollen vuoden 2016 osalta Naantalin työllistämistoiminnan toimenpiteet ovat onnistuneet.

 

Listan liitteenä on raportti työllistämistoiminnasta 1.1.-31.12.2016.

 

LIITE B3, SOTE-LTK 16.2.2017

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy liitteenä olevan työllistämistoimintaa koskevan raportin ajalta 1.1. - 31.12.2016 ja saattaa sen edelleen kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.



Poistuminen | Toimielimet | Sosiaali- ja terveyslautakunta | Pöytäkirja 16.02.2017 | Avaa haku