|
|
NAANTALIN KAUPUNGIN LAUSUNTO VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUKUNTAYHTYMÄN TOIMINNAN KEHITTÄMISTARPEISTA
SOTELTK § 93 Sosiaalityön johtaja Jutta Merilahti18.8.2010:
Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän hallitus on kokouksessaan 10.6.2010 päättänyt pyytää jäsenkuntia esittämään näkemyksensä kuntayhtymän toiminnan kehittämistarpeista vuodelle 2011. Lausunnossa pyydetään jäsenkuntia esittämään näkemyksensä kuntayhtymän lähivuosien toiminnan kehittämisestä ja antamaan ennusteen siitä, mitä palveluja ja kuinka paljon kunnat todennäköisesti käyttävät vuonna 2011.
Kuntayhtymään kuuluvat Naantalin kaupungin lisäksi Kaarina, Paimio, Raisio ja Salo. Salon, Kaarinan ja Naantalin kaupunkien kuntarakenneuudistusten vuoksi jäsenkuntien määrä väheni kahdeksasta viiteen, mutta alueen laajenemisen seurauksena väestöpohja kasvoi yli 17 000 asukkaalla. Vuoden 2009 lopussa jäsenkuntien väestöpohja oli 138 000 asukasta. Lastensuojelun kuntayhtymässä on kolme toimintayksikköä: Halikon ja Kaarinan sekä Raision perhetukikeskukset. Lisäksi kuntayhtymä tarjoaa avohuollon perhetyönä palveluina vanhemmuuden arviointia ja perhekuntoutusta sekä asiantuntijapalveluina alueen toimijoille koulutusta, konsultaatiota sekä työnohjausta.
Halikon ja Kaarinan perhetukikeskuksissa on molemmissa kahdeksan paikkaa. Raision perhetukikeskuksen paikkaluku nostettiin vuonna 2009 seitsemään paikkaan. Perushoidon hinta kuntayhtymän perhetukikeskuksissa on 249 €/ hoitovuorokausi. Perhekuntoutuksessa lisäkustannus lasta kohden on hoitopäivähinnan lisäksi 100 €/ hoitovuorokausi.
Kuntayhtymän hallituksen 10.6.2010 pöytäkirjaote ( § 43) on pöytäkirjan liitteenä.
LIITE B11, SOTE-LTK 19.8.2010
Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymässä vuosi 2009 oli sekä toiminnallisesti että taloudellisesti tuloksellinen. Kolmessa sijaishuollon yksikössä keskimääräinen käyttöaste oli 123,7 % ja hoitopäiviä oli yhteensä 10 460, mikä oli 30,3% yli tavoitteen. Muiden palveluiden osalta, perhetilanteen kartoitus tai perheen kuntoutus esiintyi myös kasvua vuonna 2009 verrattuna vuoteen 2008. Sen sijaan avohuollon erityisperhetyössä ja laitoshoidon erityistilanteissa käytetyissä palveluissa tapahtui vuoden 2009 aikana supistumista.
Perhetukikeskusten toimiajatuksena on antaa sijoitetulle lapselle kasvatusta ja hoitoa, joka perustuu mahdollisimman hyvään kokonaisarviointiin, suunniteltuun sisältöön ja realistisiin tavoitteisiin. Hoito sisältää lapsen ja aikuisen välille muodostuvan omaohjaajasuhteen sekä jäsenyyden ryhmässä ja yhteisössä. Hoidon on tarkoitus myös tukea vanhemmuutta sekä lapsen ja vanhempien välistä suhdetta.
Naantalin kaupungin sosiaalitoimi on vuonna 2009 käyttänyt lastensuojelun kuntayhtymän perushoitopäiviä yhteensä 1917 hoitopäivää. Käytettyjen hoitopäivien määrä vuonna 2008 oli 994 hoitopäivää. Naantalin sosiaalitoimen hoitopäivien osuus kuntayhtymän kaikista käytetyistä hoitopäivistä vuonna 2009 oli 18 %, kun vastaava osuus vuonna 2008 oli 9,8 %. Muiden jäsenkuntien käytettyjen hoitopäivien prosentuaaliset osuudet jakautuivat vuonna 2009 seuraavasti: Kaarina 8%, Paimio 23%, Raisio 19%, Salo 21% ja muut 11%.
Avohuollon erityisperhetyön suoritteiden laskentaperusteet muuttuivat siten, että työpäivien määrän sijasta yksikkönä käytettiin vuonna 2009 työhön kulunutta aikaa. Naantalin sosiaalitoimi ei ole vuoden 2009 aikana käyttänyt avohuollon erityisperhetyötä, perhekuntoutusta, vanhemmuuden arviointia tai verkostotyötä lainkaan. Sen sijaan perushoitopäivien käytön määrä on Naantalissa noussut huomattavasti tarkasteluajankohtana 2006-2009.
Lastensuojelupalveluiden kysyntä näyttää sekä valtakunnallisesti että kuntayhtymän toimialueella jatkuvan edelleen kasvusuuntaisena. Lapsille tiedustellaan yhä useammin sijoituspaikkaa erittäin vaikeissa kriisitilanteissa. Perheiden ja lasten ongelmat ovat usein monimutkaisia ja pitkälle kehittyneitä, minkä vuoksi hoitopaikkojen resurssit ja ammatillinen osaaminen ovat avaintekijöitä.
Kuntayhtymä on käynnistämässä kasvavan tarpeen vuoksi uudisrakennushankkeen, jonka seurauksena pitkäaikaisten laitospaikkojen määrä kasvaa seitsemällä paikalla vuoden 2011 tilanteeseen verrattuna. Uudisrakennuksen valmistumisen myötä kuntayhtymälle avautuu mahdollisuus erillisen vastaanotto- ja perheyksikön perustamiseen. Yksikkö tullaan perustamaan nykyiseltä Halikon perhetukikeskukselta vapautuviin tiloihin. Vastaanotto- ja perheyksikön perustamista on suunniteltu vuodelle 2012. Yksikköön ennakoidaan tulevan kolme perhepaikkaa ja kaksi kriisipaikkaa, jotka parantavat kuntayhtymän valmiutta äkilliseen palvelutarpeeseen. Kuntayhtymän hallituksen näkemyksen mukaan yksikön perustaminen ei tule aiheuttamaan merkittäviä lisäkustannuksia.
Vuonna 2009 kuntayhtymä saavutti taloudellisesti erittäin hyvän tuloksen. Tilinpäätöksen perusteella jäsenkunnille palautettiin yhteensä 248 524 €. palautus huomioiden jäsenkunnat saivat ostamansa palvelut keskimäärin 10,1 % alkuperäistä palveluhintaa halvemmalla. Palautukset toteutettiin niin, että palautettava määrä suhteutettiin jäsenkunnilta perittyjen ennakkomaksujen määrään. Palautettava määrä koskien Naantalin kaupunkia on yhteensä 42 013 €.
Naantalin sosiaalitoimen näkemykset
Naantalin sosiaalitoimi on vuoden 2009 aikana käyttänyt lastensuojelun kuntayhtymän laitoshoidon perushoitopaikkoja edellisiä vuosia enemmän. Kuntayhtymältä ostettu palvelu on koettu sekä toiminnan että talouden näkökulmasta tehokkaaksi. Kuntayhtymä on pystynyt tarjoamaan laitospalveluita sijoitetuille lapsille kustannuksiltaan erittäin kilpailukykyisellä hinnalla verrattuna Naantalin sosiaalitoimen muilta palveluntuottajilta ostettuihin laitospalveluihin. Perushoitopaikkojen tarve tulee vuonna 2011 pysymään vuoden 2010 tasolla. Perhetukikeskukset ovat pystyneet tarjoamaan sosiaalitoimelle myös toiminta-ajatuksensa mukaista hyvää palvelua.
Naantalin kaupungissa lastensuojelun avohuollon palveluita on onnistuttu kehittämään siten, että ne paremmin pystyvät vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Lisäreresurssointi omana työnä tehtävään työhön on tuottanut vuoden 2010 aikana hyviä tuloksia. Pyrkimyksenä on ollut lisätä moniammatillista osaamista lapsiperheiden sosiaalityössä ja ennaltaehkäistä sijoituksien kasvua sekä työskennellä myös siten, että lapset ja nuoret voisivat kotiutua. Painopisteenä on omana työnä tehtävä avohuollon sosiaalityö.
Naantalissa sijaishuollon tarve painottuu vaikeahoitoisiin ongelmiin. Vanhemmuuden arviot, olosuhdeselvitykset, perhetyö ja kuntoutus pyritään hoitamaan omana psykososiaalisena työnä myös vuonna 2011. Tästä syystä lastensuojelukuntayhtymän tarjoamaa perheen kartoitus- ja kuntoutuspalvelujen käytölle ei juurikaan ole tarvetta vuonna 2011. Naantalin sosiaalitoimen tarvitsema ostopalvelu kuntayhtymältä tulee painottumaan olemassa olevien perushoitopäivien määrään 2011. Mahdollisen perustettavan perheyksikön käytön tarpeen arvioidaan Naantalin osalta olevan vähäisen.
Lastensuojelukuntayhtymän perhetukikeskusten korkeat käyttöasteet viime vuosina puoltaisivat uudisrakennuksen valmistumista ja paikkojen lisäystä. Koska kuntayhtymän toiminta Naantalin sosiaalitoimen näkökulmasta on sekä toiminnallisesti laadukasta että taloudellisesti kustannustehokasta, tulee Naantalin sosiaalitoimi ensisijaisesti sijoitustarpeen tullessa sijoittamaan lapset ja nuoret lastensuojelukuntayhtymän perhetukikeskuksiin.
Kaupunginkamreeri Juha Heinonen 9.8.2010:
Vuosi sitten kuntayhtymä pyysi kannanottoa suunnitelmaan, jonka mukaan Halikon perhetukikeskuksen saneerausvaihtoehdon sijasta perhekeskuksen tontille rakennetaan kaksi uutta seitsenpaikkaista asuinyksikköä. Rakentaminen aloitettaisiin vuonna 2010 ja todennäköinen valmistumisajankohta olisi alkuvuosi 2011.
Nyt saadun asiakirjan mukaan kuntayhtymä on käynnistänyt yhden 7-paikkaisen yksikön rakentamisen. Toisesta samansuuruisesta yksiköstä ei mainita mitään. Sen sijaan uutena asiana mainitaan, että alun perin saneerattavaksi aiottuun Halikon perhetukikeskukseen "avautuu mahdollisuus erillisen vastaanotto- ja perheyksikön perustamiseen. Vastaanotto- ja perheyksikön perustamista on suunniteltu vuodelle 2012. Yksikön perustaminen ei tule aiheuttamaan merkittäviä lisäkustannuksia".
Kuntayhtymä on vapaaehtoinen, nykyisin viiden kunnan omistama kuntayhtymä, joka on perustettu määrätarkoitukseen, mikä on lastensuojelulain 8. § mukainen toiminta. Mikäli lainsäädännön muuttaminen (JULKI-työryhmän lausunto) toteutuu, on myös tämän kuntayhtymän toiminnassaan otettava huomioon tulevaisuudessa se, minkä kunnan asukkaille palveluja tarjotaan. Vähäistä suurempi ei-omistajille tarjottu palvelujen määrä johtaa tuloverotukseen ja verosuunnitteluun, minkä tulisi tällaiselle kuntalain tarkoittamaa kuntien yhteistä toimintaa harjoittavalla kuntayhtymälle olla täysin vierasta.
Koska kuntayhtymän toiminta vaatii kiinteitä toimitiloja ja henkilökuntaa, on sen toimintojen oikea mitoittaminen ensiarvoisen tärkeää, erityisesti nyt, kun sen verotuksellinen status ulkoisista tekijöistä johtuen on muuttumassa.
Katson, samoin kuin erityishuoltopiirinkin suhteen, että kuntayhtymän rooli alueellisena toimijana tulisi avata koko alueen palvelutarpeen esittämisen kautta. Palvelutarpeen tyydyttäminen voidaan sen jälkeen esittää yhdistelmänä, missä otettaisiin huomioon kaikkien omistajakuntien ja kuntayhtymän rooli.
Esitettävän aineiston pohjalta on vaikea käydä laaja-alaista analyysia. Lisäksi totean, että kuntayhtymän perussopimuksen uusiminen on aloittamatta. Tähän asti on käyty läpi vain pakottavat muutokset, jotka aiheutuivat kuntaliitoksista.
PERUSTURVAJOHTAJA:
Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Naantalin kaupunki antaa Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymälle sosiaalityön johtajan edellä esitetyn Naantalin sosiaalitoimen näkemysten mukaisen lausunnon.
SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:
Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.
KH § 330 Oheismateriaali:
KAUPUNGINJOHTAJA:
Kaupunginhallitus antaa Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymälle seuraavan lausunnon:
Naantalin sosiaalitoimi on vuoden 2009 aikana käyttänyt lastensuojelun kuntayhtymän laitoshoidon perushoitopaikkoja edellisiä vuosia enemmän. Kuntayhtymältä ostettu palvelu on koettu sekä toiminnan että talouden näkökulmasta tehokkaaksi. Kuntayhtymä on pystynyt tarjoamaan laitospalveluita sijoitetuille lapsille kustannuksiltaan erittäin kilpailukykyisellä hinnalla verrattuna Naantalin sosiaalitoimen muilta palveluntuottajilta ostettuihin laitospalveluihin. Perushoitopaikkojen tarve tulee vuonna 2011 pysymään vuoden 2010 tasolla. Perhetukikeskukset ovat pystyneet tarjoamaan sosiaalitoimelle myös toiminta-ajatuksensa mukaista hyvää palvelua.
Naantalin kaupungissa lastensuojelun avohuollon palveluita on onnistuttu kehittämään siten, että ne paremmin pystyvät vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Lisäreresurssointi omana työnä tehtävään työhön on tuottanut vuoden 2010 aikana hyviä tuloksia. Pyrkimyksenä on ollut lisätä moniammatillista osaamista lapsiperheiden sosiaalityössä ja ennaltaehkäistä sijoituksien kasvua sekä työskennellä myös siten, että lapset ja nuoret voisivat kotiutua. Painopisteenä on omana työnä tehtävä avohuollon sosiaalityö.
Naantalissa sijaishuollon tarve painottuu vaikeahoitoisiin ongelmiin. Vanhemmuuden arviot, olosuhdeselvitykset, perhetyö ja kuntoutus pyritään hoitamaan omana psykososiaalisena työnä myös vuonna 2011. Tästä syystä lastensuojelukuntayhtymän tarjoamaa perheen kartoitus- ja kuntoutuspalvelujen käytölle ei juurikaan ole tarvetta vuonna 2011. Naantalin sosiaalitoimen tarvitsema ostopalvelu kuntayhtymältä tulee painottumaan olemassa olevien perushoitopäivien määrään 2011. Mahdollisen perustettavan perheyksikön käytön tarpeen arvioidaan Naantalin osalta olevan vähäisen.
Lastensuojelukuntayhtymän perhetukikeskusten korkeat käyttöasteet viime vuosina puoltaisivat uudisrakennuksen valmistumista ja paikkojen lisäystä. Koska kuntayhtymän toiminta Naantalin sosiaalitoimen näkökulmasta on sekä toiminnallisesti laadukasta että taloudellisesti kustannustehokasta, tulee Naantalin sosiaalitoimi ensisijaisesti sijoitustarpeen tullessa sijoittamaan lapset ja nuoret lastensuojelukuntayhtymän perhetukikeskuksiin.
KOKOUSKÄSITTELY:
Merkittiin, että Hanna Gustafsson poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
KAUPUNGINHALLITUS:
Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.
|