| Edellinen asia | Seuraava asia |
Seurantatoimikunta |
§ 4 |
04.05.2010 |
VUODEN 2009 TILINPÄÄTÖS
SEURTMK § 4
Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen:
Seurantatoimikunta on päättänyt vuosittain ottaa käsiteltäväkseen kaupungin tilinpäätöksen mahdollisten yhdistymissopimuksen toteutumiseen liittyvien kannanottojen tekemistä varten.
Kaupunginhallitus on 29.3.2010 hyväksynyt ja allekirjoittanut tilinpäätöksen vuodelta 2009 ja lähettänyt sen tarkastuslautakunnalle ja tilintarkastajille.
Tilikauden tulos on -6 282 510,12 euroa ja poistoeron tuloutuksen jälkeen 6,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Poistojen määrä oli 8,97 miljoonaa euroa. Vuosikate oli 2,7 miljoonaa eli 6,3 miljoonaa alle poistojen.
Viime joulukuun kassaraportissa (KH 25.1.2010) todettiin, että vuodenvaihteen korollinen velan määrä oli 37,8 miljoonaa euroa, asukasta kohden hieman yli 2 000 euroa.
Investointien kokonaismäärä oli 22,2 miljoonaa, kasvua talousarviosta 1,7 miljoonaa. Suurin investoija oli satama 6,8 miljoonalla, sitten sosiaali ja terveys 4,8 miljoonaa ja tekninen 4,2 miljoonaa euroa. Vesihuolto käytti 3 miljoonaa.
Tasekirja 2009 on toimitettu päätöksentekijöille erikseen.
EHDOTUS:
Seurantatoimikunta päättää kannanotostaan vuoden 2009 tilinpäätökseen.
SEURANTATOIMIKUNTA:
Merkittiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |