AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA VALMISTUVIEN TYÖLLISTÄMINEN KESÄLLÄ 2010
YJ § 41 Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen:
Turun ammatti-instituutti, Raision seudun koulutuskuntayhtymä ja Turun Bovallius-ammattiopisto ovat lähettäneet alueen kunnille kirjeen, jossa ehdotetaan, että kunnat osallistuisivat valmistuvien nuorten työllistymisen tukemiseen varaamalla kesätyöllistämisvaroista erillistuen oman kunnan valmistuvien nuorten tuettuun kesätyöllistämiseen. Kirjeet ovat liitteenä.
LIITE B3, YJ 21.6.2010
Molemmat kirjeet liittyvät seudulliseen MAST- hankkeeseen, josta aluekoordinaattori Ursula Roslöf on laatinut selvityksen.
Aluekoordinaattori Ursula Roslöf:
MAST- hankkeen tavoitteena on kehittää ja vakiinnuttaa maakunnallinen ohjausmalli ja asiantuntijaverkosto Varsinais-Suomeen 1.1.2009 - 31.8.2011. Kehitettävä malli perustuu oppilaitosten ja työpajojen sekä perusopetuksen ja toisen asteen väliseen yhteistyöhön, maakunnallisen nuorten seurantajärjestelmän kehittämiseen, uusien pedagogisten ohjausmallien käyttöönottoon, toisen asteen koulutusten keskeyttämisten vähentämiseen ja läpäisyn tehostamiseen, nuorten koulusta työelämään siirtymisen edistämiseen sekä eri toimijoiden välisen yhteistyön lisääminen.
Kehittämisteemoja ovat; 1) Koulujen ja nuorten työpajojen välinen yhteistyö 2) Ensimmäinen nivelvaihe ja keskeyttämisen ehkäisy sekä yksilölliset ohjaus- ja oppimispolut 3) Läpäisyn tehostaminen toisella asteella ja työelämään siirtyminen
MAST- hankkeen työkaluja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ovat mm.
Nuorten työllisyystilanteen heikentyessä erityistä huomiota on kevään 2010 aikana kiinnitetty ammattiin valmistuneiden ja valmistuvien työllistymisen tukemiseen. Maakunnan koulutuskuntayhtymät lähettivät maakunnan kuntiin kirjeen, jossa kiinnitettiin huomiota juuri ao. kohderyhmän työllistämiseen kunnissa. Aiheen puitteissa on jätetty toukokuussa myös uusi maakunnallinen, Turun ammatti-instituutin koordinoima ESR- hankehakemus, jonka kohderyhmänä on erityisesti ammattikoulutuksen saaneet nuoret.
Rasekon alueen MAST-hanke
Raision seudun koulutuskuntayhtymä ja Naantalin kaupunki/alueelliset palvelut ovat tehneet sopimuksen yhteistyöstä, jolla kehitetään Rasekon/Raision työ- ja elinkeinotoimiston alueen toimintamalleja mm. MAST- hankkeen teemojen puitteissa. Verkostoja on tiivistetty mm. järjestämällä alueen toimijoiden yhteisiä kehittämispäiviä ja koulutuksia.
Raision seudun koulutuskuntayhtymä on aktiivisesti mukana kehittämässä ja rahoittamassa alueellista etsivää työtä, valmennusta ja työpajatoimintaa. Rasekon alueella kaikille ilman opiskelu- tai työpaikkaa oleville nuorille järjestetään ohjausta, valmennusta ja tarvittaessa työpajatoimintaa erilaisin sopimuksin. Rasekon rahoitusosuuden lisäksi kuntien sivistys- ja sosiaalitoimet rahoittavat alueellisia palveluita 0,50 euroa/asukas ja lisäksi on saatu valtion avustusmäärärahoja etsivän työn ja työpajatoiminnan järjestämiseen. Verkostotyönä on kehitetty erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten palveluita.
Nuorille työpaikkoja kunnista
Huoli nuorten työllisyystilanteesta oli MAST- hankkeen puitteissa lähetetyn kuntakirjeen taustalla. Mahdollisia nuorten työpaikkoja on kartoitettu Naantalin kaupungin eri yksiköissä ja alle 25-vuotiaita nuoria on palkattu 4 - 6 kuukauden mittaisiin työsuhteisiin eri toimipisteisiin yhteensä 20. Näiden lisäksi terveydenhuollon ja vanhustenhuollon toimipisteissä on kesäajaksi palkattu vasta valmistuneita hoitoalan tutkinnon suorittaneita vuosilomasijaisiksi toista kymmentä.
Lisäksi MAST- hankkeen puitteissa Naantalissa käynnistettiin matkailuhanke, johon on työllistetty neljä nuorta puoleksi vuodeksi. Hankkeessa on suunniteltu ja valmistettu matkamuistoja ja muita tuotteita. Lisäksi on järjestetty useita kokouksia, joissa on selvitelty alueen tukipalveluihin ja työllisyyden liittyviä tarpeita. Valmistelevassa kokouksessa 26.4.2010 Raision ammattiopistossa olivat läsnä työ- ja elinkeinotoimiston, Rasekon, Alueellisten palvelujen (Naantalin kaupunki koordinoi), Raina-säätiön, Raision kaupungin sekä Mynämäen kunnan edustajat.
Rasekon/Raision työ-ja elinkeinotoimiston alueen työllisyyden kehittämistiimi
Alueelle päätettiin perustaa laajapohjainen ohjausta ja työllisyyttä koordinoiva ja kehittävä verkostotiimi. Tiimin tavoitteena on koordinoida ja kehittää Rasekon /Raision työ- ja elinkeinotoimiston alueen ohjaus- ja työllisyyspalveluita sekä luoda toimivat mallit tehokkaalle ohjaukselle, neuvonnalle, valmennukselle, työpajatoiminnalle sekä tukea erityisesti nuorten työllisyyttä. Päällekkäisiä työryhmiä on myös tarkoitus kartoittaa ja purkaa. Tiimi tulee vastaamaan uudistuvan nuorisolain (1.7.2010) mukaisesti alueellisesta monialaisesta verkostotyöstä.
Kokouksessa päätettiin kehittämistiimin tehtäviksi mm. seuraavaa:
Raision työ- ja elinkeinotoimiston, Rasekon ja Naantalin kaupunki/alueelliset palvelut on lähestynyt alueen kuntia ja kutsunut kuntien ohjauksesta ja työllistämisasioista vastaavat kutsutaan mukaan kehittämistiimiin. Lisäksi jäseniksi on kutsuttu edustajat seuraavista tahoista: Raina-säätiö, Raision Seudun Työttömät ry ja Kela. Lisäksi tarvittaessa voidaan pyytää mukaan asiantuntijoita mm. Puolustusvoimista, yrittäjäyhdistyksistä jne.
Opetusministeriön ja ELY-keskuksen toiveena on saada koordinoituja esityksiä alueilta/seutukunnista verkostotyönä laadituista kehittämistarpeista, joiden pohjalta valtion rahoitusta mm. etsivään työhön, työpajatoimintaan ja muihin tukihankkeisiin voidaan saada. Ao. tarpeeseen kootaan alueellinen kehittämissuunnitelma, joka sisältää mm. verkoston palvelukuvaukset, yhteistyömallit sekä kehittämishankkeet. Kehittämistiimin käsittelemä kehittämissuunnitelma viedään kuntiin ja muille yhteistyökumppaneille vuoden 2011 talousarvioiden ja toimintasuunnitelmien käsittelyvaiheessa elo - syyskuun vaihteessa.
KAUPUNGINJOHTAJA:
Kaupunginhallituksen yleisjaosto merkitsee oppilaitosten Turun ammatti-instituutin, Raision seudun koulutuskuntayhtymän ja Bovallius-ammattiopiston kirjeet tiedokseen ja toteaa, että kirjeissä esitetty toivomus on otettu huomioon kesätyöntekijöitä palkattaessa.
YLEISJAOSTO:
Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.
|