Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.12.2020/Pykälä 107

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 107

16.12.2020

 

Teknisen lautakunnan tulosalueiden määrärahasiirrot

 

453/02.02.00/2020

 

Tekninen lautakunta 16.12.2020 § 107

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 9.12.2020:

 

Talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaan toimielin, jonka alaisuudessa on useita talousarvion tulosalueita, voi tulosalueiden vastuuhenkilöiden suostumuksella siirtää määrärahan tai sen osan toiselle tulosalueelle, kun muutokset ovat yhtä suuria ja perusteena on säästyvän määrärahan käyttämien ylitystarpeiden kattamiseen.

 

Liikuntapaikkojen kustannukset ovat ylittymässä myrskytuulen aiheuttaminen vauriokorjausten vuoksi. Korjauksia jouduttiin tekemään uimarantojen laitureihin ja Suovuoren ulkoilualueen valaistukseen. Myös nuorten yleisurheilun SM-kilpailut aiheuttavat kustannuksia mm. välinehankinnoissa ja urheilukentän pienten parannustöiden kautta, joihin ei talousarviossa oltu varauduttu.

 

Liikenneväylistä on säästymässä määrärahaa mm. alkuvuoden vähälumisen talven takia, jolloin lumenaurausta ei juurikaan tehty.

 

Lisämäärärahan tarve:

tulosalue

määräraha

myönnetty

lisämääräraha

lisämäärärahan tarve

vastuuhenkilö

Liikuntapaikat

1 143 707

0

40 000

Mika Hirvi

 

 

yhteensä

40 000

 

 

Määrärahojen säästö:

tulosalue

määräraha

määrärahan

säästö

vastuuhenkilö

Liikenneväylät ja venesatamat

4 496 654

40 000

Mika Hirvi

 

yhteensä

40 000

 

 

Tulosalueiden vastuuhenkilöt hyväksyvät määrärahasiirrot.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää siirtää lisämäärärahaa seuraaville tulosalueille:

Liikuntapaikat 40 000

yhteensä 40 000

 

Määrärahat siirretään seuraavilta tulosalueilta:

Liikenneväylät ja venesatamat -40 000

yhteensä -40 000

 

Päätös annetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ja rahatoimelle.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa