Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 17.12.2020/Pykälä 76

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 76

17.12.2020

 

Kaupunginvaltuuston myöntämät lisämäärärahat väistötiloihin

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 17.12.2020 § 76

 

Talouspäällikkö Airi Laurila

 

Terveyskeskuksen väliaikaisen lisätilan tarpeesta aiheutuva lisämääräraha

 

Kaupunginhallitus teki päätöksen 19.10.2020 epidemiavastaanottotilojen siirtämisestä Tullikatu 16 tiloihin. Tilojen rakentamisesta ja kalustamisesta aiheutuu vuodelle 2020 arviolta noin 63 000 euron kulut ( tilalaitoksen rakentamiskulut 48 000, sosiaali- ja terveyspalveluiden kaluste- ja tavarahankinnat noin 13 000 euroa sekä verkkoliittymä ja -laitteet 2 000 euroa) ja vuokrakustannuksista marras-joulukuulta 5 600 euroa. Yhteensä 68 600 euroa.

 

Kaupunginvaltuusto päätti myöntää epidemiavastaanottotilojen siirtämisestä aiheutuviin kuluihin 68 600 euron lisämäärärahan sosiaali- ja terveyspalveluiden vuoden 2020 talousarvion käyttötalouteen terveyspalveluiden tulosalueelle/ avohoito lääkärit.

 

OHEISMATERIAALI:

Kaupunginvaltuuston päätös 7.12.2020 § 92

 

Lisämääräraha ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan siirtymisestä väistötiloihin

 

Kaupunginvaltuusto myöntää kuntouttavan päivätoiminnan siirtymisestä aiheutuviin rakentamis- ja kalustamiskustannuksiin sekä vuokraan 18 000 euron lisämäärärahan sosiaali- ja terveyspalveluiden vuoden 2020 talousarvion käyttötalouteen hoito- ja vanhuspalveluiden tulosalueelle/ Birgittakoti, kuntouttava päivätoiminta.

 

OHEISMATERIAALI:

Kaupunginvaltuuston päätös 7.12.2020 § 91

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee kaupunginvaltuuston päätökset tiedoksi

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa