Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 10.11.2020/Pykälä 61

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koulutuslautakunta

§ 61

10.11.2020

 

Lukuvuoden 2021-22 työ- ja loma-ajat

 

775/12.00.05/2020

 

Koulutuslautakunta 10.11.2020 § 61

 

Sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki

 

Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.

 

Lukuvuodessa 2021-2022 on 188 työpäivää. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, joka vuonna 2022 on lauantai 4. päivä kesäkuuta.

 

Esiopetuksen järjestämisestä on säädetty perusopetusasetuksen 3 § 2 momentissa, että sitä on annettava vähintään 700 tuntia.

 

Naantalin opiston työ- ja loma-ajat noudattavat pääosin perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-aikoja. Opiston opetuksen työkauden pituus on 23 viikkoa. Kuvataidekoulun opetuksen (taiteen perusopetus, yleinen oppimäärä) työkauden pituus on 30 viikkoa.

 

Turun kaupunkiseudulla on pyritty yhtenäisiin työ- ja loma-aikoihin. Turun nyt tekemä päätös poikkeaa aikaisemmasta siltä osin, että syyslomaa vietetään viikolla 41 (aiemmin viikko 42).

 

Turun seudun lukuvuoden 2021 - 2022 työajat esi- ja perusopetuksessa sekä päivälukioissa:

 

-

syyslukukausi

ke 11.8. - ke 22.12.2021 (esiopetus päättyy pe 17.12.2021)

-

syysloma

ma 11.10. - su 17.10.2021 (viikko 41)

-

joululoma

to 23.12.2021 - su 9.1.2022

-

kevätlukukausi

ma 10.1. - la 4.6.2022 (esiopetus päättyy ti 31.5.2022)

-

talviloma

ma 21.2. - su 27.2.2022 (viikko 8)

 

Sivistyspalvelut on laatinut kyselyn oppilaille, huoltajille ja opiskelijoille. Kysely toteutettiin lokakuussa. Kyselyn päätulokset:

 

Vastaajan tausta

Vastaajia

Kannattaa viikon syyslomaa

Kannattaa kahden päivän syyslomaa

Viskari-ikäisen, esiopetusoppilaan ja alakoululaisen huoltaja

920

438

482

Yläkoululaisen huoltaja

379

215

164

Lukiolaisen huoltaja

216

126

90

Alakoululainen oppilas

238

177

61

Yläkoululainen oppilas

402

324

78

Lukiolainen

251

197

54

Opetushenkilökunta

214

176

38

Kaikki vastaajat

2 620

1 653

967

 

Lapsivaikutusten arviointi

 

Kahden päivän syysloma tukee lapsiperheitä hoidon järjestämisessä. Viikon syysloma sen sijaan tukee lukiolaisen palautumista koeviikosta ja syksyn ylioppilaskirjoituksista. Lukuvuoden varhaisempi alkaminen mahdollistaa abiturienteille enemmän opetusta ennen syksyn yo-kokeita.

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Koulutyön aikaistaminen elokuussa ei tue tavoitteita matkailukauden pidentämiseksi.

 

Sähköiseen kokoushallintaan on talletettu oheismateriaaliksi Naantalin Matkailun välittämä yrittäjien lausunto syysloman pituudesta.

 

SIVISTYSJOHTAJA:

 

 

Koulutuslautakunta päättää seuraavista työ- ja loma-ajoista lukuvuodelle 2021-2022:

 

Esi- ja perusopetus sekä lukio (188 työpäivää):

 

Syyslukukausi

ke 11.8. - ke 22.12.2021 (esiopetus päättyy pe 17.12.2021)

Syysloma

ma 11.10. - su 17.10.2021 (viikko 41)

Joululoma

to 23.12.2021 - su 9.1.2022

Kevätlukukausi

ma 10.1. - la 4.6.2022 (esiopetus päättyy ti 31.5.2022)

Talviloma

ma 21.2. - su 27.2.2022 (viikko 8)

 

Naantalin musiikkiopiston (188 työpäivää) noudattavat soveltuvin osin koulujen työ- ja loma-aikoja:

 

Syyslukukausi

to 12.8. - ke 22.12.2021

Syysloma

ma 11.10 - su 17.10.2021 (viikko 41)

Joululoma

to 23.12.2021 - su 9.1.2022

Kevätlukukausi

ma 10.1 - pe 3.6.2022

Talviloma

ma 21.2. - su 27.2.2022 (viikko 8)

 

Kevätlukukausi sisältää lauantain 19.3.2022.

 

Edellisistä opetuspäivien määrä on 175 ja siten opetusviikkojen määrä on 35. Tuntien sopiminen tapahtuu ke 11.8.2021 ja opettajilla työkausi alkaa ma 9.8.2021. Syys- ja kevätlukukaudella voidaan tehdä yksi lauantaityöpäivä.

 

Naantalin opiston lukuvuosi noudattaa soveltuvin osin koulujen työ- ja loma-aikoja.

 

Naantalin opisto:

 

Syystyökausi

ma 30.8 - su 28.11.2021

Syysloma

ma 11.10. - su 17.10.2021

Kevättyökausi

ma 10.1. - su 10.4.2022

Talviloma

ma 21.2. - su 27.2.2022 (viikko 8)

 

Kuvataidekoulu:

 

Syystyökausi

ma 23.8. - su 12.12.2021

Syysloma

ma 11.10. - su 17.10.2021

Kevättyökausi

ma 10.1. - la 30.4.2022

Talviloma

ma 21.2. - su 27.2.2022 (viikko 8)

 

Opisto voi järjestää resurssien puitteissa lyhytkursseja myös työkausien ulkopuolella.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa