Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.10.2020/Pykälä 91

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 75

30.09.2020

Tekninen lautakunta

§ 91

28.10.2020

 

Noviisinkadun-Abbedissankadun pysäköintialueen (luostarikirkon viereinen pysäköintialue) katusuunnitelmaehdotuksien hyväksyminen ja asettaminen julkisesti nähtäville

 

677/10.05.01/2020

 

Tekninen lautakunta 30.09.2020 § 75

 

Suunnitteluinsinööri Heli Ojanen 23.9.2020:

 

Noviisinkadun-Abbedissankadun nykyinen pysäköintialue sijoittuu Naantalin luostarikirkon hautausmaan läheisyyteen. Aluetta käyttävät erityisesti kirkossa, lähialueen kiinteistöissä, Nunnalahden uimarannassa ja Vanhassakaupungissa asioivat. Suunnitelma sijoittuu kulttuurihistoriallisesti merkittävään paikkaan. Tästä syystä tavoitteena suunnittelussa on ollut tehdä tarpeelliset muutokset mahdollisimman vähän kaivuuta vaativilla tavoilla sekä säilyttämällä ympäristöä nykyisen kaltaisena.

 

Pysäköintialuetta on ollut tarvetta selkeyttää liikenteellisesti varsinkin pysäköintipaikkojen osalta. Kesäisin ongelman ovat olleet nurmelle pysäköivät autot. Myös jalankulun yhteyksiä läpi pysäköintialueen Kirkkopuistosta ja Nunnalahden uimarannan suunnan polulta on haluttu parantaa.

 

Suunnitelmaehdotuksessa on esitetty alueelle kolmea esteetöntä pysäköintipaikkaa hautausmaan läheisyyteen. Lisäksi on lisätty 30 min pysäköintipaikkoja (3kpl). Nämä palvelisivat lyhyitä käyntejä esim. hautausmaalla. Pyöräpaikat on esitetty nykyisten puiden tuntumaan kirkon aidan viereen kevytrakenteisina. Pidempiaikaisten pysäköintipaikkojen aikarajoitusta on vähennetty kolmesta tunnista kahteen tuntiin. Perusteena tälle se, että pysäköintien vaihtuvuus olisi ruuhka-aikana parempi. Pysäköintipaikkojen määrä ei oleellisesti muutu.

 

Kirkon aidan eteen on suunniteltu kevyelle liikenteen kivituhkapintainen yhteys. Ajoneuvojen pysäköintialueet asfaltoidaan. Kuivatusta parannetaan ritiläkaivoin ja painantein. Valaistusta uusitaan osittain alueella, lähinnä hautausmaan pysäköintialueen osaa.

 

Suunnitelmat on esityslistan liitteenä (katusuunnitelmakartta sekä tasaus ja pintakuivatus).

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta hyväksyy pysäköintialueen katusuunnitelmaehdotuksen ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää lausuntoa katusuunnitelmaehdotuksesta Varsinais-Suomen alueelliselta vastuumuseolta sekä Vanhankaupungin toimikunnalta.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Tekninen lautakunta antoi evästystä valmisteluun ja päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Tekninen lautakunta 28.10.2020 § 91

 

Suunnitteluinsinööri Heli Ojanen 21.10.2020:

 

Suunnitelmaa päivitettiin pysäköinnin aikarajoitusten sekä mopojen pysäköinnin osalta. Pitempiaikaisten pysäköintipaikkojen aikarajoitus muutettiin kolmeksi tunniksi. Tämä on nykyisinkin rajoituksena suurimmalla osalla paikoista. Mopojen pysäköintipaikkoja vähennettiin ja autojen paikkoja lisättiin edelliseen suunnitelmaan nähden.

 

Päivitetyt suunnitelmat (katusuunnitelmakartta sekä tasaus ja pintakuivatus) on esitetty liitteenä.

 

LIITTEET A4-A5, TEKLA 28.10.2020

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta hyväksyy pysäköintialueen päivitetyn katusuunnitelmaehdotuksen ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää lausuntoa katusuunnitelmaehdotuksesta Varsinais-Suomen alueelliselta vastuumuseolta sekä Vanhankaupungin toimikunnalta.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa