Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.10.2020/Pykälä 84

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 84

28.10.2020

 

Yhdyskuntatekniikan, tilalaitoksen ja maankäytön investointien määrärahamuutokset

 

298/02.02.00/2019

 

Tekninen lautakunta 28.10.2020 § 84

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi, kiinteistöpäällikkö Pekka Alm ja kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa 13.10.2020:

 

Luonnonmaan perhetalon asemakaava-alue:

Vuoden 2020 talousarviossa varattiin perhetalon alueella määräraha ainoastaan kunnallistekniikan suunnitteluun ja katuyhteyden rakentamiseen Rymättyläntieltä perhetalon kaava-alueelle.

 

Hankkeen toteutusta kuitenkin aikaistettiin niin, että koko asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentaminen käynnistyi heinäkuussa 2020. Kunnallistekniikan aikataulutusta on käsitelty kaupunginhallituksessa 4.5.2020.

 

Hankkeelle esitetään yhteensä 900 000 euron lisämäärärahaa vuodelle 2020. Hankkeen kokonaiskustannusarvio ei ole ylittymässä tämän hetkisen tiedon mukaan.

 

Muurila-Hellemaa

Muurila -Hellemaan kunnallistekniikan suunnittelun varattu 40 000 euron määräraha jää käyttämättä vuonna 2020. Kunnallistekniikan suunnitelmien laadinta edellyttää asemakaavatyön käynnistymistä, joka on tämän hetkisen tiedon mukaan alkamassa vuoden 2020 jälkeen siten, että kaava on valtuuston käsittelyssä 2022.

 

Nuhjalantien eteläosa ja Aurinkotien liittymä

Nuhjalantien ja Aurinkotien järjestelyihin on varattu vuodelle 2020 673 000 euron määräraha. Hanke käynnistyi vuonna 2019, jolloin hankkeelle kirjautui kuluja n. 100 000 euroa. Määrärahaa jäi vuonna 2019 käyttämättä n. 32 000 euroa. Ns. ylivuotisten hankkeiden määrärahojen jakautumisen arviointi eri vuosien välille on haastavaa. Hankkeelle esitetään 30 000 euron lisämäärärahaa.

 

Kalevanniemen koulu

Kalevanniemen koulun suunnitteluhankkeelle varatusta määrärahasta (TA2020 250.000 euroa) toteutuu vain 100.000 euroa vuonna 2020. Vuoden 2021 talousarvioehdotukseen on varattu 150.000 euron osuus hankkeen kokonaismäärärahasta. Siirtotarve on aiheutunut hankkeen aikataulun täsmentymisen johdosta. Määrärahasta jää vuonna 2020 käyttämättä 150.000 euroa.

 

Luonnonmaan perhetalo

Luonnonmaan perhetalon suunnitteluhankkeelle varatusta määrärahasta (TA2020 500.000 euroa) toteutuu vain 200.000 euroa vuonna 2020. Vuoden 2021 talousarvioehdotukseen on varattu 300.000 euron osuus hankkeen kokonaismäärärahasta. Siirtotarve on aiheutunut investointien tasapainotuksen yhteydessä tapahtuneen hankkeen myöhentymisen takia. Määrärahasta jää vuonna 2020 käyttämättä 300.000 euroa.

 

Koulujen ja päiväkotien vuosihankinnat

Koulujen ja päiväkotien vuosihankintamäärärahalla teetettäväksi aiottu Kreivinniityn, Asemapäällikön ja Keskustan päiväkotien kattojen kunnostustöitä ei pystytä toteuttamaan vuonna 2020 toteutuksen selvitystyön pitkittymisen takia. Määräraha 95 000 euroa jää käyttämättä vuonna 2020.

 

Kaivohuoneen esteetön sisäänkäynti

Ylimääräisenä hankintana Kaivohuoneen esteettömän sisäänkäynnin kiireellinen rakentaminen 35.000 euroa.

 

Maanmittauksen irtain omaisuus

Investointien vuoden 2020 talousarvioon osoitettiin maanmittauksen irtaimeen omaisuuteen 30 000 euron määräraha asuntomessualueen 3D-mallin hankintaan. Teknisten palveluiden johtoryhmässä 11.8.2020 päätettiin, että 3D-mallihankkeen investointia ei toteuteta käynnissä olevan Maankäytön paikkatietoselvityksen vuoksi. Asuntomessualueen 3D-kaupunkimallia käytettäisiin selainpohjaisella paikkatieto-ohjelmistolla ja mm. tätä ohjelmistoa ollaan kilpailuttamassa käynnissä olevassa Tieran paikkatietoselvityksessä vuonna 2021. Kaavoitukseen on hankittu SketchUp Pro -ohjelmisto, jolla on tarkoitus omana työnä tuottaa samankaltainen kaupunkimallinnus asuntomessualueesta ja sille suunnitelluista rakennuksista. Investointien talousarviossa on vuodelle 2022 osoitettu takymetrikaluston uusimiseen 30 000 euron määräraha. Maastomittauksessa vanhin takymetri on vuodelta 2011 ja tämä mittauskalusto tulisi uusia. Kalusto on ollut kovassa käytössä viime vuosien vilkkaan yhdyskuntarakentamisen ja muun rakentamisen ansiosta ja kalusto kaipaa uusimista. Esitetään, että vuodelle 2022 osoitetut takymetrikaluston uudistukset toteutetaan keskeytetyn asuntomessualueen 3D- kaupunkimallin hankinnan tilalla ja määräraha 30 000 euroa osoitetaan takymetrin hankintaan.

 

OHEISMATERIAALI: Yhteenveto esitetyistä investointimäärärahan muutoksista.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavia investointimäärärahan muutoksia:

 

Luonnonmaan perhetalon asemakaava-alue, katualueet +750.000 €

 

Luonnonmaan perhetalon asemakaava-alue, vesi ja jätevesi +100.000 €

 

Luonnonmaan perhetalon asemakaava-alue, hulevesi +50.000 €

 

Muurila-Hellemaa, katualueet -25.000 €

 

Muurila-Hellemaa, vesi ja jätevesi -10.000 €

 

Muurila-Hellemaa, hulevesi -5.000 €

 

Nuhjalantien eteläosa ja Aurinkotien liittymä, katualueet +30.000 €

 

Kalevanniemen koulu -150.000 €

 

Luonnonmaan perhetalohanke -300.000 €

 

Koulut ja päiväkodit -vuosihanke -95.000 €

 

Kaivohuoneen esteetön sisäänkäynti +35.000 €

 

Maanmittauksen irtain omaisuus, määrärahan kohteen vaihtuminen 0 €

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa