Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.09.2020/Pykälä 81

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 73

16.09.2020

Tekninen lautakunta

§ 81

30.09.2020

 

Teknisen lautakunnan vuoden 2021 talousarvion ja vuosien 2021-2024 taloussuunnitelman laadinta

 

453/02.02.00/2020

 

Tekninen lautakunta 16.09.2020 § 73

 

Talouspäällikkö Sirpa Romppainen 16.9.2020:

 

Kaupunginhallitus on antanut talousarvion laadinnan ohjeluvut ja valmisteluohjeet 15.6.2020 § 205. Laadintaprosessin kalenteri on laadittu siten, että taloussuunnitelma hyväksytään marraskuun valtuustossa.

 

Teknisten palveluiden ulkoisten erien ohjeluvuksi (raami) on vahvistettu -12 600 600 euroa. Lisäksi kaupunginhallitus vahvisti erillisen ohjeluvun joukkoliikenteelle ja energiahuollolle -1 374 700. Yhteensä siis -13 975 300 euroa (-12 600 600+-13 74700= -13 975 300).

 

Raamiluku on ulkoinen toimintakate siten, että luvussa ei ole mukana sisäisiä eikä kaupungin ja taseyksikköjen välisiä eriä. Kaupunginhallituksen asettamat ohjeluvut ylittyvät yhteensä 989 338 euroa. Ylitys johtuu pääosin tavanomaisesta poikkeavista menoista: asuntomessut 332 400, energiahuolto 470 100 ja tilalaitos 269 000 eli yhteensä 1 071 500 euroa. Muut tulosalueiden ohjeluvut alittuvat 82 162 €, jolloin kokonaispoikkeama ohjeluvusta on 989 338 €.

 

Teknisten palveluiden toimintakate ilman poikkeuksellisia eriä kasvaa kuitenkin alle kaupunginhallituksen päätöksessään 15.6.2020 § 205 salliman 1 %.

 

Kaupungin bruttoinvestointien ohjeelliseksi tavoiteluvuksi vuodelle 2021 asetettiin 16 600 000 euroa.

 

Maksupolitiikan ohjeistuksen mukaan maksujen taso on tarkistettava vuosittain tai olosuhteissa tapahtuvien muutosten perusteella. Maksujen suuruuden tarkistaminen on pääsääntöisesti suoritettava talousarvion käsittelyn yhteydessä. Toimielinten on pidettävä luetteloa voimassa olevista maksuista. Luetteloa käsitellessään tulee toimielinten tarkistaa vastaavatko kannettavat maksut niitä kustannuksia, jotka aiheutuvat kyseisen suoritteen tuottamisesta.

 

Esityslistan liitteenä on teknisen lautakunnan ehdotus vuoden 2021 talousarvioksi käyttötalouden osalta sekä teknisen lautakunnan tarkastettu maksuluettelo.

 

LIITTEET B1-B2, TEKLA 16.9.2020.

 

Talousarvion yhteydessä päivitetään vakanssirekisteriä ja lautakunta tekee vakanssimuutosesitykset. Päätökset vakanssien perustamisesta tekee hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus, vakanssien lisäykset edellyttävät kuitenkin valtuuston hyväksymää talousarviota. Vakanssirekisteri sekä investointiesitykset tuodaan lautakunnan käsittelyyn 30.9. kokoukseen.

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi toimialueen käyttötalouden talousarvion vuodelle 2021 sekä maksuluettelot. Talousarvion käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

Tekninen lautakunta 30.09.2020 § 81

 

Talouspäällikkö Sirpa Romppainen 24.9.2020:

 

Tekninen lautakunta jatkaa vuoden 2021 talousarvion ja 2021 - 2024 taloussuunnitelman käsittelyä.

 

Käyttötalousosa:

Käyttötalousosa esiteltiin lautakunnan edellisessä kokouksessa, liitemateriaaliin on tehty joitakin pienimuotoisia täsmennyksiä.

 

Tilalaitos on valmistellut käyttötalouden määrärahoilla toteutettavien korjaus- ja kunnostushankkeiden toteutussuunnitelman (PTS-yhdistelmä) ja kaupungin rakennuskannan tehokasta käyttötarkoitusta vailla olevien rakennusten kehittämissuunnitelman.

 

OHEISMATERIAALI: Tilalaitoksen PTS-suunnitelma ja käyttötarkoitusta vailla olevien rakennusten kehittämissuunnitelma

 

Investointiosa:

Kaupungin bruttoinvestointien ohjeelliseksi tavoiteluvuksi vuodelle 2021 asetettiin 16,6 miljoonaa euroa.

 

Teknisen lautakunnan investointiesitys koko taloussuunnitelmakaudelle on 50,65 milj. euroa (netto 50,35 milj. euroa), josta vuodelle 2021 kohdistuu 14,52 milj. euroa (netto 14,4 milj. euroa). Taloussuunnitelmakauden merkittävimmät hankkeet ovat koulu- ja päiväkotiverkkohankkeet, joiden kustannusvaikutus suunnitelmakaudella on 20,4 milj. euroa. Luonnonmaan asuntomessualueen rakentamiskulujen osuus on 2,0 milj. euroa ja Luonnonmaan perhetalon asemakaava-alueen kunnallistekniikan toteutus 3,4 milj. euroa. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen rakentamisesta suunnitelmakaudelle kohdistuu 3,0 milj. euroa. Investointisuunnitelmat on lisätty liitteenä olevaan teknisen lautakunnan talousarvio ja -suunnitelmaehdotukseen.

 

LIITE B4, TEKLA 30.9.2020

 

Vuoden 2021 aikana toteutettavista hankkeista on koottu hankekortit, jotka ovat oheismateriaalina. Lisäksi oheismateriaalina ovat investointien vuosikohteiden erittelyt.

 

OHEISMATERIAALIT:

- Yhdyskuntatekniikan ja tilalaitoksen hankekortit

- Investointien vuosikohteiden erittelyt

 

Maksupolitiikan ohjeistuksen mukaan maksujen taso on tarkistettava vuosittain tai olosuhteissa tapahtuvien muutosten perusteella. Maksujen suuruuden tarkistaminen on pääsääntöisesti suoritettava talousarvion käsittelyn yhteydessä. Toimielinten on pidettävä luetteloa voimassa olevista maksuista. Luetteloa käsitellessään tulee toimielinten tarkistaa vastaavatko kannettavat maksut niitä kustannuksia, jotka aiheutuvat kyseisen suoritteen tuottamisesta. Teknisen lautakunnan päivitetty maksuluettelo on liitteenä.

 

LIITE A4, TEKLA 30.9.2020

 

Talousarvion yhteydessä päivitetään vakanssirekisteriä ja lautakunta tekee vakanssimuutosesitykset. Päätökset vakanssien perustamisesta tekee hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus, vakanssien lisäykset edellyttävät kuitenkin valtuuston hyväksymää talousarviota. Maankäyttöön esitetään uuden maankäyttöinsinöörin viran perustamista. Nykyinen maankäyttöinsinöörin virka lakkautetaan myöhemmin eläköitymisen yhteydessä. Lisäksi paikkatietosuunnittelijan virka esitetään muutettavaksi paikkatietoasiantuntijan toimeksi. Ateriapalveluissa esitetään lakkautettavaksi ruokapalveluesimiehen toimi. Muilta osin muutokset kohdistuvat vakanssitietojen muutoksiin, jotka ovat pääosin nimikemuutoksia. Teknisen lautakunnan vakanssirekisteri ja tiedot vakituisten vakanssien muutoksista ovat liitteenä olevassa henkilöstösuunnitelmaesityksessä.

 

LIITE B5, TEKLA 30.9.2020

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle vuoden 2021 talousarvioehdotuksen, vuosien 2021 - 2024 investointisuunnitelmien ja henkilöstösuunnitelman hyväksymistä oheisten liitteiden mukaisesti.

 

Tekninen lautakunta hyväksyy liitteen mukaisen maksuluettelon maksujen ja taksojen tarkistukset niiltä osin, kun ne kuuluvat lautakunnan toimivaltaan.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Todettiin, että talousarviokirjasta pois jäänyt Investointien yhteenvetosivu lisätään talousarviokirjaan.

 

Heikki Lindgren ehdotti ja Janne Muikkulan kannattamana, että Kalevanniemen määrärahat siirretään suunnitelmakauden ulkopuolelle ja monitoimihalli toteutetaan vuosina 2021-2023.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä teknisen johtajan päätösesityksen puolesta äänestivät Martti Jaanto, Elina Mälkiä, Mika Ratilainen, Kaisa Suovanen, Anne Tirkkonen, Keijo Maksimainen ja Minna Eura. Lindgrenin ehdotuksen puolesta äänestivät Eliisa Ansamaa, Heikki Lindgren, Janne Muikkula ja Kaisa Vallavuori.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella teknisen lautakunnan päättäneen hyväksyä teknisen johtajan ehdotuksen äänin 7-4.

 

Kaisa Vallavuori ehdotti ja Heikki Lindgrenin kannattamana, että maksuluetteloon tehdään muutos yläkouluikäisten välipalahinnastoon siten, että pienen välipalan verollinen hinta olisi 0,50 euroa ja ison välipalan verollinen hinta olisi 1,0 euroa.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä teknisen johtajan päätösesityksen puolesta äänestivät Martti Jaanto, Mika Ratilainen, Kaisa Suovanen, Anne Tirkkonen, Keijo Maksimainen ja Minna Eura. Vallavuoren ehdotuksen puolesta äänestivät

Eliisa Ansamaa, Heikki Lindgren, Janne Muikkula, Elina Mälkiä ja Kaisa Vallavuori.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella teknisen lautakunnan päättäneen hyväksyä teknisen johtajan ehdotuksen äänin 6-5.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa