Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 09.12.2020/Pykälä 58

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

§ 58

09.12.2020

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan kevään 2021 kokoukset

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 09.12.2020 § 58

 

Rakennustarkastaja Markku Aro 1.12.2020:

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti toimikautensa alussa (20.6.2017 § 3) pitää kokouksensa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17.00 erikseen sovittavana päivämääränä kaupungintalolla.

 

Hallintosäännön 138 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Toimialan töiden suunnittelun kannalta on tarkoituksenmukaista sopia kevään kokouspäivistä ennakkoon.

 

RAKENNUSTARKASTAJA:

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää pitää kokouksensa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17.00 kaupungintalolla.

 

Kevään 2021 kokoukset pidetään seuraavasti:

 

27.1.2021

24.2.2021, tilinpäätös

17.3.2021

21.4.2021

19.5.2021

9.6.2021

 

Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan etukäteen ja syksyn kokouksista päätetään viimeistään kesäkuun kokouksessa.

 

YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA:

 

Rakennustarkastajan ehdotus hyväkstyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa