Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.08.2020/Pykälä 56

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallitus

§ 204

15.06.2020

Kaupunginhallitus

§ 248

29.06.2020

Kaupunginvaltuusto

§ 56

24.08.2020

 

Naantalin Energia Oy:n ehdotus konserniohjeen muuttamiseksi

 

470/00.01.01.01/2020

 

Kaupunginhallitus 15.06.2020 § 204

 

Naantalin Energia Oy on lähettänyt kaupunginhallitukselle kirjeen koskien liiketoimintayhteisölle annetun konserniohjeen uudelleen muotoilua. Kirjeessä esitetään muun muassa seuraavaa:

 

"Konserniohjeen 9 kohdan mukaan tytäryhteisön on hankittava asian valmisteluvaiheessa omistajan kannanotto eräisiin toimenpiteisiin. Yhtiön hallitus on valmistellut toimivampaa sanamuotoa nykyiseen konserniohjeeseen. Asiasta on informoitu konsernijohtoa 6.5.

 

Konserniohjeen nykyinen muoto on: "Naantalin Energia Oy:n omistajapolitiikka on siirtopalvelun tuottaminen valvontamallin mukaisena ja hinnoittelultaan kohtuullisesti alempana kuin viranomaisen hyväksymä ylin taso sekä mahdollisimman häiriöttömän jakeluverkon ylläpito kanta-Naantalissa, muiden liiketoiminta-alueiden kokonaisvaltainen kehittäminen sekä liiketoiminnan kulloisenkin tilanteen mahdollistaman kohtuullisen osingon jakaminen."

 

Ehdotus uudeksi tekstiksi: "Naantalin Energia Oy:n omistajapolitiikka on siirtopalvelun tuottaminen valvontamallin mukaisena ja siten, että hinnoittelu on vakaata ja ennakoitavaa. Lisäksi yhtiön tulee huolehtia mahdollisimman häiriöttömän sähkönjakeluverkon ylläpidosta kanta-Naantalissa, kehittää muita liiketoiminta-alueita kokonaisvaltaisesti sekä jakaa omistajalle kulloisenkin tilanteen mahdollistama kohtuullinen osinko."

 

Naantalin Energia Oy:n kirje on esityslistan liitteenä (15.6.2020, salassa pidettävä, JulkL 24 § 20 kohta).

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus hyväksyy Naantalin Energia Oy:n ehdotuksen konserniohjeen muuttamisesta yllä esitetyllä tavalla.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että Kimmo Aho poistui kokouksesta yhteisöjäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden perusteena oli Naantalin Energia Oy:n hallituksen jäsenyys.

 

Merkittiin, että Naantalin Energia Oy:n toimitusjohtaja Pasi Haarala esitteli asiaa kokouksessa.

 

Keskustelun aikana kaupunginjohtaja muutti ehdotuksensa kuulumaan seuraavasti:

 

"Kaupunginhallitus päättää ehdottaa, että kaupunginvaltuusto hyväksyy konserniohjeen muuttamisen Naantalin Energia Oy:n ehdottamalla tavalla."

 

Mirva Maine ja Vilhelm Junnila esittivät, että asia jätetään pöydälle.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginhallitus päätti jättää asian pöydälle.

Kaupunginhallitus 29.06.2020 § 248

 

Naantalin Energia Oy:n kirje on liitteenä (salassa pidettävä, JulkL 24 § 20 kohta).

 

LIITE C1, KH 29.6.2020

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa, että kaupunginvaltuusto hyväksyy konserniohjeen muuttamisen Naantalin Energia Oy:n ehdottamalla tavalla.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että Kimmo Aho poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn alussa.

 

Keskustelun aikana Hannu Aalto esitti Pirjo Majan kannattamana, että kaupunginhallitus ei ehdota valtuustolle konserniohjeen muuttamista Naantalin Energia Oy:n ehdottamalla tavalla.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotuksen puolesta äänestivät Tommy Björkskog, Toni Forsblom, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Jan Lindström, Mirva Maine ja Tero Tavio. Aallon ehdotuksen puolesta äänestivät, Hannu Aalto, Sirpa Hagsberg, Vilhelm Junnila ja Pirjo Maja.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginhallituksen päättäneen hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 7 - 4.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 24.08.2020 § 56

 

Naantalin Energia Oy:n kirje on liitteenä (salassa pidettävä, JulkL 24 § 20 kohta).

 

LIITE AA1, KV 24.8.2020

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy konserniohjeen muuttamisen Naantalin Energia Oy:n ehdottamalla tavalla.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kimmo Aho ilmoitti poistuvansa kokouksesta yhteisöjäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Jääviyden perusteeksi Kimmo Aho ilmoitti Naantalin Energia Oy:n hallituksen jäsenyyden.

 

Ahon tilalla kokoukseen osallistui varavaltuutettu Riitta Alho.

 

Kokouksen puheenjohtajana tältä osin toimi kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Annika Urpolahti.

 

Keskustelun aikana valtuutettu Sirpa Hagsberg esitti valtuutettu Lauri Laineen kannattamana, että kaupunginvaltuusto ei hyväksy Naantalin Energia Oy:n konserniohjeen muuttamista kaupunginhallituksen esittämällä tavalla.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä kaupunginhallituksen ehdotuksen puolesta äänesti 27 valtuutettua ja valtuutettu Hagsbergin ehdotuksen puolesta 15 valtuutettua. Yksi valtuutettu oli poissa.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginvaltuuston päättäneen hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen äänin 27 - 15.

 

LIITE A1, KV 24.8.2020

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa