Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.06.2020/Pykälä 58

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 58

03.06.2020

 

Perhetalon Asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentaminen, urakoitsijan valinta

 

339/10.05.04/2020

 

Tekninen lautakunta 03.06.2020 § 58

 

Rakennuttajainsinööri Heikki Voutilainen 26.4.2020:

 

Hanke

Perhetalon asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakennusurakassa rakennetaan uusia katuja noin 2050 metriä (Särkänsalmentie, Meteoritie, Aurinkotuuli, Linnunrata, Galaksikatu, Hiukkaskuja, Taivaankansi ja Vuoksi) ja kevyen liikenteen väyliä noin 2370 metriä. Lisäksi rakennetaan mm. urheilukenttä, meluvalleja ja hulevesiallas. Hankkeessa käsitellään melko suuria maa- ja kivimassoja mm. murskaamalla paikalla olevaa betonijätettä kadun rakenteissa käytettäväksi.

 

Työ on tarkoitus aloittaa elokuussa 2020, niin että työt valmistuvat marraskuussa 2021. Työt aloitetaan rakentamalla katuyhteys tulevalle Perhetalolle.

 

Hankkeen rahoitus

Taloussuunnitelmassa 2020 on investointien kohdassa Luonnonmaan Perhetalon asemakaava-alue hankkeen määrärahaksi esitetty yhteensä 330 000 €. Talousarviossa 2021 on kohdassa Luonnonmaan Perhetalon asemakaava-alue hankkeen määrärahaksi esitetty yhteensä 3 460 000 € sekä talousarviossa 2022 määrärahaksi on esitetty määrärahaksi yhteensä 530 000 €. Vuosille 2020-2022 on hankkeelle esitetty yhteensä määrärahaa 4 350 000 €.

 

Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 4.5.2020 seuraavaa Perhetalon asemakaava-alueen kunnallistekniikan urakka kilpailutuksesta:

 

" Kaupunginhallitus päättää antaa luvan toteuttaa talousarvioon 2020 sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaan 2020 - 2023 sisältyvä Luonnonmaan perhetalon asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentamishanke nopeutetussa aikataulussa yhtenä hankkeena vuosien 2020 - 2021 aikana.

 

Samalla kaupunginhallitus velvoittaa teknisen lautakunnan tarvittaessa tekemään määrärahamuutosesityksen vuoden 2020 talousarvioon ja ottamaan päätöksen huomioon valmistellessaan investointisuunnitelmaa vuosille 2021 - 2024.

 

Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi Rymättyläntien kiertoliittymän ja kevyen liikenteen väylän hankeaikataulun ja toteaa, että määrärahaehdotus käsitellään teknisen lautakunnan investointisuunnitelman 2021 - 2024 yhteydessä."

Tarjouskilpailu

Teknisten palveluiden yhdyskuntatekninen osasto on pyytänyt tarjouksia Perhetalon asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentamisesta 5.5.2020 päivätyllä tarjouspyyntökirjeellä. Tarjoukset pyydetään jättämään 29.5.2020 klo 12.00 mennessä. Hankinnasta tehtiin hankintailmoitus valtakunnalliseen CLOUDIA- ja HILMA-järjestelmään.

 

OHEISMATERIAALI: Tarjouspyyntökirje

 

Tarjousten käsittely

 

Tarjoukset avataan ennen teknisen lautakunnan kokousta.

 

Annetut tarjoukset esitellään teknisen lautakunnan kokouksessa.

 

VS. TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää valita Perhetalon asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentamisen toteuttajaksi halvimman vertailuhinnan antaneen urakoitsijan.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Tarjousten käsittely

Tarjoukset avattiin 29.5.2020 klo 12.00 alkaen. Tarjouksen oli jättänyt 7 tarjoajaa.

Tarjousten käsittelyn ensimmäisessä vaiheessa tarkastettiin tarjouksen jättäneiden urakoitsijoiden kelpoisuus. Kelpoisuusehdot täyttyivät kaikkien tarjoajien osalta.

 

Tarjousten käsittelyn toisessa vaiheessa käytiin läpi vertailuhinnat ja urakkahinnat. Urakan ratkaisuperusteena on halvin vertailuhinta. Vertailuhinta koostuu tarjoushinnasta (urakkahinta) ja yksikköhintojen 10 %:n osuudesta. Tarjousten käsittelystä laadittiin avauspöytäkirja ja vertailutaulukko.

 

OHEISMATERIAALI: Tarjousten avauspöytäkirja ja tarjousten vertailutaulukko.

 

Halvimman vertailuhinnan 2 961 307,06 € (alv 0 %) jätti Infraroad Oy, jonka kanssa käytiin tarjouksen urakkaneuvottelu (selonottoneuvottelu) 2.6.2020. Neuvottelun tarkoituksena oli varmistaa, että tarjous vastaa sisällöltään tarjouspyyntöä. Infraroad Oy:n urakkatarjouksen hinta on 2 700 000,00 € (alv 0 %).

 

OHEISMATERIAALI: Urakkaneuvottelumuistio

 

Hankkeen kokonaiskustannukset

Hankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioidaan muodostuvan 3 984 000 euroa jakaantuen seuraavasti:

 

Urakkahinta

2 700 000 €

Lisätyövaraus

300 000 €

Valaistuksen rakentaminen (Naantalin Energia Oy)

146 000 €

Vesihuollon tarvikkeet ja työt (sis. putket, kaivot, osat)

200 000 €

Pumppaamo

30 000 €

Urakan ulkopuoliset myöhemmät rakenteet - katujen ylempi päällyste

- osa kiveystöistä

- tilaajan vihertyöt

- urheilukentän pintarakenteet

420 000 €

Työaikainen suunnittelu, valvonta ja mittaukset

60 000 €

Vuoden 2020 suunnittelu 7.5.2020 mennessä

58 000 €

Rymättyläntien kiertoliittymän ja kevyen liikenteen väylän suunnittelu 2020-2021

70 000 €

 

 

Yhteensä

3 984 000 €

 

Hankkeen kokonaiskustannukset jakaantuvat vuosille 2020-2022.

 

Yritysvaikutusten arviointi: Hankkeella ei ole yritysvaikutuksia.

 

VS. TEKNISEN JOHTAJAN MUUTETTU PÄÄTÖSESITYS:

 

Tekninen lautakunta päättää valita Perhetalon asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentamisen toteuttajaksi halvimman vertailuhinnan antaneen urakoitsijan Infraroad Oy:n urakkahintaan 2 700 000,00 (alv 0 %) sekä tilata kohteen valaistuksen Naantalin Energia Oy:ltä tarjoushintaan 146 272,00 euroa (alv 0 %).

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Vs. teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa