Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.05.2020/Pykälä 183

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 183

25.05.2020

 

Yhteisöavustusten periaatteet vuonna 2020

 

35/02.04.03.01/2020

 

Kaupunginhallitus 25.05.2020 § 183

 

Talousjohtaja Heli Lähteenmäki:

 

Naantalin kaupungin avustusten käsittelyn menettelytapaohje on hyväksytty kaupunginhallituksessa 1.4.2019 § 112. Tämän lisäksi kullakin avustuksia myöntävällä toimielimellä on omaa vastuualuettaan koskevat avustusohjesäännöt tai avustusten jakoperiaatteet.

 

Toimielimillä on yllä mainitun menettelytapaohjeen perusteella mahdollisuus myöntää avustukset perus- ja kohdeavustuksina. Lähtökohtana on, että perusavustukset myönnetään yhdistysten vuotuiseen toimintaan ja kohdeavustukset kertaluonteisen tapahtuman tai toiminnan järjestämiseen sekä liikunnan ja nuorisotyön ohjaajapalkkioihin.

 

Koronapandemiasta johtuvat poikkeusolosuhteet ovat pysäyttäneet monen yhdistyksen järjestämän toiminnan kokonaan ainakin joksikin aikaa. Kiinteitä kustannuksia on tästä huolimatta saattanut syntyä.

 

Poikkeusolosuhteista johtuen on tarpeen tehdä linjaus Naantalin kaupungin maksamien yhteisöavustusten myöntämisestä, maksamisesta ja mahdollisesta takaisinperinnästä.

 

Linjauksiksi ehdotetaan seuraavaa:

 

  • Yhteisöavustuksien osalta noudatetaan normaalia toimintatapaa niiden anomisen ja myöntämisen suhteen. Avustusten maksatus tehdään niin ikään normaaliin tapaan. Mikäli avustuksen käyttötarkoitus muuttuu, on siitä viipymättä ilmoitettava avustuksen myöntäneelle toimielimelle.

  • Vuodelle 2020 myönnettyjä avustuksia ei peritä takaisin poikkeusolojen aikana eikä niiden päätyttyä, mikäli avustuksen käyttötarkoituksen muutos tai käyttöajan pidennys on esitetty avustuksen myöntäjän hyväksyttäväksi.

  • Avustuksen käyttötarkoituksen muuttamisesta ja käyttöajan pidentämisestä enintään vuodella päättää toimialajohtaja kirjallisen hakemuksen perusteella.

  • Mikäli avustuksen saajan vuosikokous on poikkeusolojen vuoksi peruuntunut tai siirretty, voidaan selvityksenä vaadittava tilinpäätös hyväksyä hallituksen allekirjoittamana ja avustusvuotta koskevina toimintasuunnitelma- ja talousarvioluonnoksina.

  • Poikkeusolojen vuoksi, järjestettäessä muita kuin digitaalisia tapahtumia ja toimintoja, joihin on myönnetty kaupungin avustus, tulee noudattaa annettuja yleisiä viranomaisohjeita ja pidättäytyä yleisötapahtumien järjestämisestä ainakin 30.6.2020 asti.

  • Kohdeavustuksia, lukuun ottamatta digitaalisia tapahtumia ja toimintoja, ei pääsääntöisesti myönnetä poikkeusolojen aikana. Tilaisuudet tulee pyrkiä siirtämään.

  • Avustuksen saajilta edellytetään poikkeusolojen suositusten noudattamista mm. harjoitusten ym. tapaamisten järjestämisessä. Toiminta-avustukset voidaan periä takaisin, mikäli näin ei toimita.

 

Talousarviossa on erikseen määritelty avustukset Naantalin Musiikkijuhlille sekä Naantalin Teatteri ry:lle. Naantalin Musiikkijuhlien anomusta avustuksen käyttötarkoituksen muutokseksi käsitellään omana asianaan kaupunginhallituksessa 25.5.2020. Naantalin Teatteri ry:n osalta avustuksen käyttötarkoitus tulee tarkastella myös uudelleen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimesta.

 

VS. KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus hyväksyy edellä esitetyt periaatteet yhteisöavustusten osalta vuodelle 2020.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa