Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.04.2020/Pykälä 115

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 115

20.04.2020

 

Varhaiskasvatuksen yksikköjen yhdistäminen poikkeusolojen aikana

 

287/12.02.10/2020

 

Kaupunginhallitus 20.04.2020 § 115

 

Sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki ja varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Rantala:

 

Varhaiskasvatuksessa on poikkeusolojen aikana syntynyt tarve yhdistää esiopetus- ja päiväkotiyksiköiden toimintaa. Yhdistämisellä pyritään sujuvoittamaan toimintaa silloin, kun henkilökuntaa siirretään toimimaan kunnan muilla toimialoilla, kuten hoiva- ja vanhuspalveluissa. Varhaiskasvatukseen on poikkeusolojen aikana osallistunut keskimäärin 250 lasta 897 lapsesta.

 

Yksiköiden yhdistämisessä tapahtuva toiminnan siirto rajataan koskemaan ensimmäisessä vaiheessa vain Manner-Naantalin ja Luonnonmaan alueen koulujen yhteydessä toimivia esiopetusyksiköitä, Suovuoren päiväkotia ja Kummelin varhaiskasvatusyksikköä.

 

Toteutuvat toiminnan siirrot 27.4.2020 alkaen:

 

  • Kultarannan koulun esiopetus (0 - 3 lasta*) siirtyy toteuttavaksi Viialan päiväkotiin.

  • Lietsalan koulun esiopetus (0 - 5 lasta*) siirtyy toteuttavaksi Nuhjalan päiväkotiin.

  • Kuparivuoren koulun esiopetus (0 - 3 lasta*) siirtyy toteuttavaksi Keskustan päiväkotiin.

  • Suovuoren päiväkodin toiminta (0 - 8 lasta*) siirtyy toteuttavaksi Nuhjalan päiväkotiin.

  • Kummelin varhaiskasvatusyksikön toiminta (0 - 2 lasta*) siirtyy toteuttavaksi Merimaskun päiväkotiin.

 

* = arvio palvelua käyttävien lasten keskimäärästä poikkeusolojen aikana

 

Toiminta yksiköissä pystytään toteuttamaan alle 10 lapsen ryhmissä, mikäli lapsimäärä poikkeusolojen aikana pysyy nykyisellä tasolla. Henkilökunnan siirtoja yksiköistä toiseen joudutaan toteuttamaan.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää tehdä varhaiskasvatuksen yksiköihin selostusosassa esitetyt muutokset. Tilanteen edetessä varhaiskasvatuksen johtaja valtuutetaan tarvittaessa suorittamaan yksikköjen yhdistämistä poikkeusolojen aikana. Yksikköjen yhdistämisissä tulee huomioida ryhmäkokojen säilyttäminen pienenä.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa