Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.04.2020/Pykälä 124

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 124

20.04.2020

 

Rymättylän paloasemahankkeen rakennustoimikunnan asettaminen

 

107/10.06.00/2019

 

Kaupunginhallitus 20.04.2020 § 124

 

Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm:

 

Teknisen lautakunnan talousarvion investointiosaan on vuodelle 2020 varattu 750 000 euron määräraha uuden paloaseman rakentamiseksi Rymättylän keskusta-alueelle. Kohteeseen on osoitettu 1 570 000 euron hankemääräraha.

 

Kohde toteutetaan ulkoiseksi vuokrauskohteeksi, jossa vuokrasopimuksella tulee kattaa hankkeen kustannukset täysimääräisesti.

 

Valtuuston hyväksymässä hallintosäännössä määrätään seuraava:

 

"22 § Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Kaupunginhallitus johtaa kaupungin toimintaa ja vastaa kuntalaissa säädetyistä tehtävistä.

 

Kaupunginhallitus päättää

- - -

 

20

toimikunnan asettamisesta ja oikeuttamisesta sille annetun tehtävän hoitamista varten:

 

a

sen tarvitseman henkilökunnan palkkaamisesta ja tehtävien määräämisestä ja viranhaltijan valitsemisesta toimikunnan esittelijäksi;

 

b

tekemään urakka-, hankinta- ja muiden sopimusten tekemisestä, jollei tehtävää ole annettu viranhaltijalle;

 

c

päättämään talousarviossa sille osoitetuista määrärahoista ja siirtää tätä koskevaa päätösvaltaa nimeämilleen viranhaltijoille."

 

Rakennustoimikuntien osalta on noudatettu käytäntöä, jonka mukaan rakennustoimikunta toimii kaupunginhallituksen valitseman puheenjohtajiston johdolla ja siinä ovat mukana käyttäjälautakunnan ja teknisen lautakunnan puheenjohtajat sekä teknisistä palveluista ja käyttäjätoimialalta ne viranhaltijat, jotka käytännössä vastaavat hankkeesta.

 

Ulosvuokrattavan paloaseman hankkeessa käyttäjää edustaa Varsinais-Suomen Aluepelastuslaitos.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää asettaa Rymättylän paloasemahankkeen toteuttamista varten rakennustoimikunnan seuraavasti:

 

1

Kaupunginhallitus valitsee rakennustoimikuntaan edustajansa, joista nimetään toimikunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ja heille varajäsenet.

 

Lisäksi rakennustoimikuntaan valitaan teknisen lautakunnan puheenjohtaja Martti Jaanto (varalle teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Eliisa Ansamaa), tekninen johtaja Reima Ojalla, kiinteistöpäällikkö Pekka Alm, rakennuttajainsinööri Vesa Niemi ja talouspäällikkö Sirpa Romppainen.

 

Kaupunginhallitus pyytää Varsinais-Suomen Aluepelastuslaitosta nimeämään lisäksi toimikuntaan edustansa ja tämän varahenkilön.

 

2

Kaupunginhallitus oikeuttaa toimikunnan itse valitsemaan esittelijän ja hänelle varahenkilön. Asioiden valmistelusta ja päätösten täytäntöönpanosta vastaa tekniset palvelut. Tilivelvollisena viranhaltijana toimii toimikunnan esittelijä.

 

3

Kaupunginhallitus oikeuttaa rakennustoimikunnan tekemään hankkeen/hankkeiden toteuttamiseksi tarvittavat urakka-, hankinta- ja muut sopimukset, tarvittaessa palkkaamaan henkilökuntaa ja määräämään sen tehtävistä sekä päättämään hankkeeseen/hankkeisiin talousarviossa osoitetuista määrärahoista ja siirtämään tätä koskevaa päätösvaltaa nimeämilleen viranhaltijoille.

 

4

Kaupunginhallitus oikeuttaa rakennustoimikunnan valitsemaan suunnittelijat, hyväksymään suunnitelmat, pääpiirustukset, hankkeen toteuttamismuodon ja tarjouspyyntöasiakirjat sekä valitsemaan tarjouskilpailun perusteella urakoitsijat, hyväksymään mahdollisesti tarvittavat lisä- ja muutostyöt ja suorittamaan vastaanottotarkastuksen.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Kaupunginhallitus valitsi edustajat rakennustoimikuntaan seuraavasti:

 

j

Markku Tuuna (pj)

hvj

Tero Tavio

j

Sirpa Hagsberg

hvj

Lauri Laine

j

Jari-Antti Hörkkö

hvj

Leena Haanpää


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa