Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.04.2020/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallitus

§ 98

23.03.2020

Kaupunginvaltuusto

§ 29

27.04.2020

 

Maksuvalmiusjärjestelyt

 

298/02.02.00/2019

 

Kaupunginhallitus 23.03.2020 § 98

 

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen:

 

Valtuuston hyväksymän vuoden 2020 talousarvion mukaan kuluvan vuoden lainakannan nettolisäykseksi arvioitiin rahoituslaskelmassa 3 439 222 euroa, kun perusteena oli vuoden 2019 lopun arvioitu lainamäärä. Talousarvion täytäntöönpanomääräysten kohdan 17 mukaan tämä määrä muuttuu "kaupunginvaltuuston hyväksymin tai kaupunginvaltuuston antamiin ohjeisiin perustuvin talousarvion muutoksin." Kokonaislainamäärä olisi talousarvion 2020 mukaan kuluvan vuoden lopussa 24,9 miljoonaa euroa (= ns. TA-lainojen määrä).

 

Ottaen huomioon talousarviolainojen määrä ja edellä mainittu, talousarviolainauksesta riippumaton 30 miljoonan euron valtuus (täytäntöönpanomääräysten 18-kohdan 2. kappale), voi kaupunginhallitus suorittaa lainanottoa, lainojen konvertointia ja muita maksuvalmiusjärjestelyjä harkintansa mukaan, kun määrä ei ylitä 54,9 miljoonaa euroa.

 

Talousarvion liitteen "Sijoitustoiminnan perusteet" kohdassa "Maksuvalmiuden hoitamisen tavoite" (talousarviokirjan sivu 219) todetaan, että ".ottolainausta hankitaan kuntatodistuksin sen verran kuin velvoitteiden hoitaminen edellyttää". Kuntatodistuksen laina-aika on 1 - 12 kuukautta.

 

Kaupunginhallitus on 4.3.2013 § 116 päättänyt, että kuntatodistusohjelmien enimmäismäärä nostetaan 55 miljoonaan euroon. Samalla 55 miljoonaa euroa on kattosumma kuntatodistusten yhteismäärälle, jos hankinta on hajautettu usealle rahoittajalle.

 

Koronapandemian kehittyessä nopeasti niin, että sillä on merkittäviä taloudellisiakin vaikutuksia, on erittäin vaikeaa tehdä talousarvioon muutoksia, jotka perustuisivat todennäköisiin arvioihin.

 

Kunnan yhtenä tehtävänä tässä tilanteessa on minimoida yhteiskunnan toiminnalle aiheutuvat häiriöt. Tämän voisi kiteyttää lyhyesti niin, että maksuvalmius on riittävän hyvä, jotta palkat ja maksut voidaan hoitaa ajallaan. Maksuvalmiuden tulee kattaa myös myyntisaamisiin ja verotilityksiin todennäköisesti syntyvät vajeet.

 

Kuntalain 39 § 1. momentin mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta.

 

Valtion johdon antamat ja koko ajan tiukentuvat määräykset kokoontumisten sekä sosiaalisten tapaamisten välttämisestä puoltavat sitä, että emme kutsu ylimääräistä valtuuston kokousta koolle vain tämän asian takia, vaan kaupunginhallitus tekee tarvittavat päätökset ja esittää ne valtuuston seuraavan kokouksen hyväksyttäviksi.

 

Hallintosäännön mukaan kaupunginjohtaja päättää pitkäaikaisen lainan ottamisesta kaupungille valtuuston talousarviossa tai erikseen tekemällä päätöksellä asettamissa rajoissa. Näitä valtuuksia ei ole tällä hetkellä olemassa. Kuntatodistusten hankintaan on nyt vakiintunut menettely, jota ei ole tarpeen muuttaa (pääkassa kilpailuttaa, kaupunginkamreeri tekee viranhaltijapäätöksen).

 

Mikäli hankitaan varoja muilla instrumenteilla kuin kuntatodistuksin, voitaisiin toimivalta delegoida kaupunginjohtajalle.

 

Nykytilanteessa katson tarkoituksenmukaiseksi, että kaupunginhallitus maksuvalmiuden turvaamistarkoituksessa päättää seuraavista asioista:

 

  • Nostetaan edellä mainittu 30 miljoonan euron maksuvalmiustekijöiden järjestelyvaltuus esim. 75 miljoonaan euroon riippumatta talousarvioon merkitystä ottolainauksen muutoksesta, jonka muuttamiseen tällä hetkellä ei ole edellytyksiä. Tämä edellyttää myös tuon 55 miljoonan euron kattosumman korottamista 75 miljoonaan euroon.

  • Käytetään kuntatodistusten ohella muita instrumentteja.

  • Delegoidaan muun lainaustoiminnan päätöksenteko kaupunginjohtajalle.

  • Päätetään panna päätökset voimaan heti.

  • Viedään päätökset seuraavaan valtuuston kokoukseen hyväksyttäviksi.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus päättää

 

  • korottaa vuoden 2020 talousarvion täytäntöönpanomääräysten 18-kohdan 2. kappaleessa mainitun maksuvalmiusjärjestelyjen enimmäismäärän 30 miljoonasta eurosta 75 miljoonaan euroon

  • korottaa kuntatodistuksin suoritetun varainhankinnan enimmäismäärän 55 miljoonasta eurosta 75 miljoonaan euroon

  • että maksuvalmiutta voidaan turvata myös muilla instrumenteilla kuin kuntatodistuksilla

  • että kaupunginjohtaja päättää muutoin kuin kuntatodistuksilla hankituista maksuvalmiusvaroista

  • panna tässä pykälässä tehdyt päätökset voimaan heti ja

  • saattaa nämä päätökset valtuuston seuraavan kokouksen hyväksyttäviksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Kaupunginjohtaja muutti kokouksessa ehdotuksensa kuulumaan seuraavasti:

 

Kaupunginhallitus päättää

 

  • korottaa vuoden 2020 talousarvion täytäntöönpanomääräysten 18-kohdan 2. kappaleessa mainitun maksuvalmiusjärjestelyjen enimmäismäärän 30 miljoonasta eurosta 50 miljoonaan euroon

  • korottaa kuntatodistuksin suoritetun varainhankinnan enimmäismäärän 55 miljoonasta eurosta 75 miljoonaan euroon

  • että maksuvalmiutta voidaan turvata myös muilla instrumenteilla kuin kuntatodistuksilla

  • että kaupunginjohtaja päättää muutoin kuin kuntatodistuksilla hankituista maksuvalmiusvaroista

  • panna tässä pykälässä tehdyt päätökset voimaan heti ja

  • saattaa nämä päätökset valtuuston seuraavan kokouksen hyväksyttäviksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan muutettu ehdotus hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

Kaupunginvaltuusto 27.04.2020 § 29

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginvaltuusto päättää

 

  • korottaa vuoden 2020 talousarvion täytäntöönpanomääräysten 18-kohdan 2. kappaleessa mainitun maksuvalmiusjärjestelyjen enimmäismäärän 30 miljoonasta eurosta 50 miljoonaan euroon

  • korottaa kuntatodistuksin suoritetun varainhankinnan enimmäismäärän 55 miljoonasta eurosta 75 miljoonaan euroon

  • että maksuvalmiutta voidaan turvata myös muilla instrumenteilla kuin kuntatodistuksilla

  • että kaupunginjohtaja päättää muutoin kuin kuntatodistuksilla hankituista maksuvalmiusvaroista.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Valtuutettu Mikko Rönnholm esitti valtuutettu Lauri Laineen kannattamana, että asia palautetaan ja uudelleen valmistelun yhteydessä valtuustolle laaditaan seikkaperäinen selvitys Naantalin kaupungin vieraan pääoman politiikasta ja kuntatodistuksiin liittyvistä korkomenoista.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä asian käsittelyn jatkamisen puolesta äänesti 31 valtuutettua ja valtuutettu Mikko Rönnholmin palautusesityksen puolesta äänesti 12 valtuutettua.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginvaltuuston päättäneen jatkaa asian käsittelyä äänin 31 -12.

 

LIITE A2, KV 27.4.2020

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa