Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2020/Pykälä 102

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 102

30.03.2020

 

Toimenpiteet koronavirusepidemian taloudellisten vaikutusten johdosta

 

233/02.05.02/2020

 

Kaupunginhallitus 30.03.2020 § 102

 

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen:

 

Kaupunginjohtaja on antanut toimeksi valmistella kaupunginhallituksen päätettäväksi toimenpiteet, joilla pyritään vaimentamaan koronapandemian taloudellisia seurauksia.

 

Hallituksen ensimmäisen vaiheen kriisipaketin tavoite oli "turvataan yritysten maksukykyä sekä ihmisten työpaikkoja ja toimeentuloa". Kaupungin tehtävä on tukea näitä tavoitteita.

 

Elinkeinoasiamies Jorma Ranta on tehnyt tilanteesta yritysvaikutusarvion, joka kuuluu seuraavasti:

 

"Tautiepidemian aiheuttamat vaikutukset yrityksiin tulevat useaa kautta. Kysyntä tyrehtyy, kun asiakkaat eivät saa liikkua eivätkä voi käyttää palveluita (matkailu ja ravintolat). Tuotanto takkuaa, kun yritys ei saa tarvittavia komponentteja toimitusketjun häiriöiden vuoksi tai kun työntekijät eivät pääse työhön liikkumisrajoitusten tai lastenhoidon vuoksi. Tämän seurauksena valmiita tuotteita ei saada luovutettua, mistä voi aiheutua tulonmenetysten vuoksi myös myöhästymissakkoja.

 

On arvioitu, että virusepidemian vaikutukset koskevat 90 % yrityksistä. Nopeimmin ja raskaimmin se vaikuttaa matkailu- ja ravintola-alan yrityksiin, joita Naantalissa on noin 60. Asioinnin hiljentyminen vaikuttaa ruokakauppaa lukuun ottamatta kaupanalan yrityksiin, joita Naantalissa on noin 70. Tuotannon häiriöt koskevat teollisuusyrityksiä, joita Naantalissa on noin 120.

 

Yritykset toivovat eniten vastaantuloa maksuaikatauluihin. Pääsääntöisesti yritys sopii ensin oman pankkinsa kanssa rahoitusjärjestelystä, jolle haetaan Finnveran takaus. Finnvera pystyy käsittelemään saamiaan takaushakemuksia jopa kolmessa päivässä. Pankeissa maksuaikataulujen muutosten ja lyhennysvapaahakemusten käsittely voi ruuhkatilanteessa kestää jopa viikkoja.

 

Ensivaiheessa pankit ja Finnvera käsittelevät muutokset aikaisemmin myönnettyihin rahoituksiin ja seuraavassa vaiheessa otetaan käsittelyyn lisärahoituksen myöntäminen.

 

Kaupungin myöntämillä muutoksilla maksuaikatauluihin annetaan yrityksille aikaa sopia rahoitusjärjestelyistä rahoittajiensa kanssa ja sopeuttaa toimintaansa nopeasti pahentuneessa tilanteessa. Myönnetyin helpotuksin vaikutetaan positiivisesti yritysten hengissä säilymiseen ja niiden työllistämismahdollisuuksiin ja toiminnan jatkumiseen akuutin kriisin mentyä ohi."

 

Paitsi yrityksiin, niin epidemia vaikuttaa myös palkansaajiin ja yrittäjiin. Toimenpiteistä huolimatta on oletettavaa, että kaupunki tulee kärsimään luottotappiota ja toipuminen kriisistä tulee vaatimaan usean vuoden ajan. Esim. kunnan yhteisöveropohjan heikkeneminen verovuonna 2020 tulee nykysäännöksin näkyviin vasta vuosien 2022 ja 2023 jako-osuuksissa. Jaettavan yhteisöveron määrän heikkeneminen näkyy jo muutaman kuukauden sisällä. Hallinnolliset toimet voivat muuttaa tilannetta esim. siirtämällä menetyksiä valtiolle, mutta eivät korvaa menetyksiä. Tällaisista toimenpiteistä ei kuitenkaan nyt ole tietoa.

 

Suotavaa olisi, että ne kuntalaiset ja yritykset, joiden tilanne sen mahdollistaa, hoitaisivat maksunsa kuten aiemmin tai jopa aikaisemmin. Nykytilassa tämä koituisi kaupungin kautta heidän hyväksi, joilla on ongelmia - kaupunki nimittäin aikoo suorittaa ostolaskujen maksamisen etuajassa siinä tarkoituksessa, että se ylläpitäisi saajien maksuvalmiutta.

 

Toimenpiteiden valmistelussa on noudatettu seuraavaa viitekehystä

 

  • Laskutuslajin sisällä asiakkaita kohdellaan yhdenmukaisesti (useimmissa laskutuslajeissa on asiakkaina sekä luonnollisia henkilöitä että yrityksiä).

  • Eri laskutuslajeissa voi olla eroja esim. maksuajan, viivästyskoron tai jonkun muun seikan suhteen.

  • Toistuvais- ja kk-laskutus (erikseen mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta) tapahtuu säännönmukaisesti (vakiolaskutukset).

  • Laskuihin laitetaan ohjeliite, jossa informoidaan kaupungin päättämistä toimenpiteistä laskutuksen suhteen ja menettelytapaohjeita.

  • Postin kautta tulevien paperilaskujen toimittamisesta tarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi on jo osin sovittu ja tarpeen vaatiessa sovitaan lisää.

  • Emme poikkeustilan aikana palauta paperilaskuja ja vaadi verkkolaskua, vaikka direktiivi astuu voimaan 1.4.2020.

 

Erittäin todennäköisesti joudumme arvioimaan toimenpiteiden vaikuttavuutta palautteen perusteella ja myös tekemään uusia päätöksiä.

 

Säännöllisellä laskutuksella pidämme hallinnassa kaupungin myyntisaatavat siitä riippumatta, minkä laskun toimitustavan asiakas on valinnut. Maksuaikahelpotukset asiakkaan sitä pyytäessä merkitään laskutustietoihin ja siten meillä on kokonaiskuva tiedossa.

 

Toimenpide-ehdotukset myyntilaskutuksissa

 

Kaupungin omistamien tilojen vuokrien laskutus yksityisiltä ja yrityksiltä

 

  • jos liikevaihtoperusteinen vuokra, niin ei laskuteta ennakkoja, vain lopullinen vuokra

  • jos toiminta keskeytynyt koronaepidemian vuoksi, huojennetaan vuokraa vastaavasti

  • vuokralaisen pyynnöstä eräpäivän siirto 60 päivää

  • viivästyskoroksi 0 % vuotuista korkoa ajalla 31.3.2020 - 30.9.2020 tehtäviin laskuihin

  • mahdolliset sopimusmuutos- tai järjestelypyynnöt käsitellään tapauskohtaisesti.

 

Kaupungin maanvuokrien laskutus

 

  • normaali laskutus

  • vuokralaisen pyynnöstä eräpäivän siirto 60 päivää (normaalieräpäivät ovat 30.4. ja 31.10.)

  • viivästyskoroksi 0 % vuotuista korkoa ajalla 31.3.2020 - 30.9.2020 tehtäviin laskuihin

  • mahdolliset sopimusmuutos- tai järjestelypyynnöt käsitellään tapauskohtaisesti.

 

Vesihuollon laskutukset

 

  • normaali laskutus

  • asiakkaan pyynnöstä eräpäivän siirto 60 päivää

  • viivästyskoroksi 0 % vuotuista korkoa ajalla 31.3.2020 - 30.9..2020 tehtäviin laskuihin

  • mahdolliset sopimusmuutos- tai järjestelypyynnöt käsitellään tapauskohtaisesti.

 

Kaikki muut laskutuslajit

 

  • normaali laskutus

  • asiakkaan pyynnöstä eräpäivän siirto 60 päivää

  • viivästyskorko 0 % vuotuista korkoa ajalla 31.3.2020 - 30.9..2020 tehtäviin laskuihin.

 

Avoimet / erääntyneet maksamattomat

 

  • Teemme maksusuunnitelman, jos perusteena on merkittävä tulomenetys esim. lomautuksen tms. vuoksi, maksimiaika 12 kk. Erityisen painavasta syystä maksimiaika 24 kk. Maksusuunnitelmalla ei luovuta laskutetun saatavan osasta.

  • Aiemmat maksamattomat eivät ole este maksusuunnitelman tekemiselle.

 

Jo maksetut kausiluonteiset palvelut - vastike jää osin saamatta poikkeusolojen vuoksi

 

  • Toimiala ratkaisee, jos toimialalla on erityislainsäädäntö tai jos kaupunginhallitus on ottanut ohjaavan kannan, noudatetaan sitä.

  • Jos harkintaa voidaan käyttää, niin aikaan tai määrään suhteutettu hyvitys.

 

Sisäiset maksuosoitukset käsitellään

 

  • esim. siviilipalvelushenkilöiden korvaukset, sosiaalitoimen maksatukset tms.

 

Perintä

 

  • Mitään erääntyneitä saatavia ei siirretä perintään ennen 5.10.2020.

  • Kun saatavia ryhdytään myöhemmin päätettävästä päivämäärästä alkaen siirtämään perintään, perintä suoritetaan tavanomaisin maksukehotuksin ja -muistutuksin ja tavanomainen viivästyskorko alkaa kertyä perintään siirrosta alkaen. Mikäli asiakkaan kanssa on sovittu muusta menettelystä, noudatetaan sitä sopimusta.

 

Kaupungille tulevien ostolaskujen maksu etuajassa

 

  • kaikille, joiden osalta saatava on maksatuskelpoinen

  • käsittelemättömien laskujen osalta asiatarkastuksen ja hyväksynnän seurantaa tehostetaan, jotta laskut saadaan maksukelpoisiksi mahdollisimman pian.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus hyväksyy selostusosassa ehdotetut toimenpiteet.

 

Päätös pannaan täytäntöön välittömästi.

 

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Merkittiin, että kaupunginkamreeri Juha Heinonen oli läsnä asiantuntijana kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta heti kokouksessa.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa