Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 04.06.2020/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

§ 9

04.06.2020

 

Kulttuuriyhdistysten kohdeavutukset

 

35/02.04.03.01/2020

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 04.06.2020 § 9

 

Kulttuuri- ja viestintäsihteeri Anu Anttila ja museonjohtaja Anne Sjöström

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan ohjesäännön mukaan lautakunta voi hakemuksesta myöntää yksilöityjä kohdeavustuksia kulttuuritapahtumien järjestämiseen sekä muiden kertaluontoisiksi tai vakiintumattomiksi katsottavien hankkeiden toteuttamiseen. Avustus voidaan myöntää kulttuuritoimintaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki tai joiden kulttuuritoiminnan kohde on Naantalin kaupunki.

Kohdeavustusten käsittelyssä huomioon otettavat seikat:

 

- Kohdeavustusten painopiste on lapsille ja nuorille suunnatussa toiminnassa sekä kulttuurituotteissa, joiden kohderyhmänä ovat kuntalaiset tai laajempi yleisö

- Konsertit kuuluvat kuorojen perustoimintaan eli niihin ei myönnetä kohdeavustusta

- Saaristoalueen perinteiset vuodenaika- ja markkinatapahtumat kuuluvat saaristolautakunnan jakamien avustusten piiriin

 

Kulttuurilautakunnan jaettavana oleva avustussumma on koko vuodelle 22 000 €, josta jaetaan sekä perus- että kohdeavustukset. Tänä vuonna jätetään 1 000 € joka toisena vuonna itsenäisyyspäivänä jaettavaan Kulttuurintekijä-palkintoon, eli jaettava avustussumma on 21 000 €.

 

Kulttuurialan yhdistysten kohdeavustuksia haettiin 31.3.2020 klo 15.00 mennessä. Määräaikana jätettiin 7 anomusta, joista Eläkeliiton Rymättylän yhdistyksen hakemus siirrettiin sote-lautakuntaan. Kulttuurin kohdeavustuksiin siirrettiin Röölän Kylätoimikunnan perusavustuksen toinen osa ja Merimasku-Seuran teatterijaoksen kohdeavustus. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan käsittelyssä on 8 kulttuurin kohdeavustusanomusta.

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 25.5. linjannut yhteisöavustusten periaatteista vuonna 2020, että poikkeustilan aikana toteutettaviin tapahtumiin ei myönnetä kohdeavustuksia.

Avustusanomuksista laadittu yhdistelmä on tallennettu sähköiseen kokoushallintaan.

 

Anoja, käyttötarkoitus

Anottu €

 

 

Merimasku-Seura ry:n jaos Merimaskun Teatteri

Lavasteiden uusimiseen

 

 

1 600

Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry

Asujen suunnitteluun ja ompeluun historiallisille hahmoille

 

 

1 000

Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry

Naantalin nuket -tanssikurssiin

 

 

500

Naantalin Museoyhdistys ry

Leena Mattilan kirjahankkeen "Esplanaadikadulta Linjakadulle. Historiaa ja tarinoita Naantalin kolmannen kaupunginosan kadonneista taloista ja niiden asukkaista" kuluihin

 

 

 

 

 

2 500

Naantalin Teatteriyhdistys ry

Uuden toimipaikan markkinointiin

 

 

2 500

Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry

Allsång i Nådendal -tapahtumaan syyskuussa

 

 

400

Röölän kylätoimikunta ry

-silliperinnemuseon 10-vuotisjuhlaan

-taontatyön kunnostukseen

-äänimaailman luomiseen Myllymuseolle

-vanhojen Hede-Foton kuvien hankkimiseen

 

 

600

750

800

800

Sunny Side Swing ry

10-vuotisjuhlavuoden äänitteeseen

 

 

950

Yhteensä

10 800

 

 

 

MUSEONJOHTAJA:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää jakaa

kohdeavustuksina kulttuuriyhdistyksille yhteensä 6 800 euroa

seuraavasti:

 

Anoja, käyttötarkoitus

Ehdotus €

 

 

Merimasku-Seura ry:n jaos Merimaskun Teatteri

Lavasteiden uusimiseen

 

 

 

1 000

Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry

Asujen suunnitteluun ja ompeluun historiallisille hahmoille

 

 

 

800

Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry

Naantalin nuket -tanssikurssiin

 

 

500

Naantalin Museoyhdistys ry

Leena Mattilan kirjahankkeen "Esplanaadikadulta Linjakadulle. Historiaa ja tarinoita Naantalin kolmannen kaupunginosan kadonneista taloista ja niiden asukkaista" kuluihin

 

 

 

 

 

 

2 000

Naantalin Teatteriyhdistys ry

Uuden toimipaikan markkinointiin

 

 

800

Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry

Allsång i Nådendal -tapahtumaan syyskuussa

 

 

400

Röölän kylätoimikunta ry

-silliperinnemuseon 10-vuotisjuhlaan

-taontatyön kunnostukseen

-äänimaailman luomiseen Myllymuseolle

-vanhojen Hede-Foton kuvien hankkimiseen

 

 

ei avustusta

650

ei avustusta

650

Sunny Side Swing ry

10-vuotisjuhlavuoden äänitteeseen

 

 

ei avustusta

Yhteensä

6 800

 

 

 

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA:

 

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa