Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 25.02.2020/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koulutuslautakunta

§ 4

25.02.2020

 

Määrärahamuutokset koulutuslautakunnan vuoden 2019 talousarvioon

 

453/02.02.00/2018

 

Koulutuslautakunta 25.02.2020 § 4

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Talousarvion 2019 täytäntöönpanomääräysten mukaan toimielin, jonka alaisuudessa on useita talousarvion tulosalueita, voi tulosalueiden vastuuhenkilöiden suostumuksella siirtää määrärahan tai sen osan toiselle tulosalueelle, kun muutokset ovat yhtä suuria ja perusteena on säästyvän määrärahan käyttäminen ylitystarpeen kattamiseen.

 

Koulutuslautakunnan alaisista tulosalueista ylitystarve vuoden 2019 talousarviossa on perusopetuksen tulosalueella, muut tulosalueet ovat alittamassa vuoden 2019 talousarvionsa. Perusopetuksen ylitystarve johtuu kasvaneista muualla kuin Naantalissa koulua käyvien naantalilaisten koulunkäyntikustannuksista.

 

Tulosaluevastaavat ovat antaneet suostumuksensa määrärahasiirtoihin.

 

SIVISTYSJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta päättää muuttaa tulosalueidensa vuoden 2019 talousarvioita seuraavasti:

 

Tulosalue

Nykyinen mr €

Muutos €

Uusi mr €

Sivistystoimen

hallinto

467 089

-24 000

443 089

Lukiokoulutus

2 411 315

-30 000

2 381 315

Oppilaan tuki-

ja hyvinvointi-

palvelut

2 280 274

-49 000

2 231 274

Opistot

988 648

-23 000

965 648

Perusopetus

16 253 061

+126 000

16 379 061

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa