Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.02.2020/Pykälä 61

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallitus

§ 61

24.02.2020

 

Turun hallinto-oikeuden päätös koskien sako- ja umpikaivolietteen kuljetusta Lounais-Suomessa

 

378/10.05.04.01/2018

 

Kaupunginhallitus 24.02.2020 § 61

 

Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Turun hallinto-oikeuden päätös 11.2.2020 (20/0008/1)

 

Turun hallinto-oikeus on antanut päätöksen Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunnan päätöksestä 29.5.2013, jossa käsiteltiin mm. jätehuoltolautakunnan toimialueen sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksen järjestämistä kiinteistönhaltijan järjestämässä kuljetuksessa.

 

Turun hallinto-oikeus kumosi 7.11.2014 jätehuoltolautakunnan päätöksen siltä osin kuin siinä oli päätetty kuljetusten järjestämisestä kiinteistön haltijan järjestämänä. Hallinto-oikeus perusteli päätöstään muun muassa siten, että asiaa ei ollut selvitetty riittävällä tavalla.

 

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi 18.2.2016 Turun hallinto-oikeuden päätöksestä tehdyt valitukset ja pysytti hallinto-oikeuden päätöksen.

 

Valituksenalainen päätös

 

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta on 25.10.2018 päättänyt, että sen toimialueella siirrytään sako- ja umpikaivolietteiden kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa nykyisestä sopimusperusteisesta jätteenkuljetuksesta jätelain 36 §:n mukaiseen kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen vaiheittain vuosina 2021-2026 Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n (jatkossa LSJH) kilpailuttamien uusien kuljetusurakoiden alkaessa. Voimassa oleva sopimusperusteinen jätteenkuljetus lakkaa kunnan järjestämään kuljetukseen siirryttäessä.

 

Lietteenkuljetusta järjestettäessä on tärkeää ottaa huomioon lausunnoissa ja kannanotoissa esitetyt näkemykset kilpailutusalueiden koosta ja pien- sekä paikallisyrittäjien mahdollisuuksista osallistua kilpailutukseen.

 

Turun hallinto-oikeuden päätös 11.2.2020 oheistetaan.

 

LIITE B2, KH 24.2.2020

 

Mm. Naantalin kaupunki valitti jätehuoltolautakunnan päätöksestä ja vaati päätöksen kumoamista ja asian palauttamista lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

 

Hallinto-oikeuden ratkaisu

 

Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset. Hallinto-oikeus hylkäsi päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen.

 

Hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on kysymys jätelain mukaisesta jätteenkuljetusjärjestelmää koskevasta asiasta, johon jätelain perusteella haetaan muutosta kunnallisvalituksella. Kunnallisvalituksen voi kuntalain 135 §:n 2 momentin mukaan tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

 

Hallinto-oikeus ei voi kunnallisvalitusasiassa arvioida valituksenalaisen päätöksen tarkoituksenmukaisuutta. Jätehuoltolautakunnan päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, lautakunta ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muillakaan valituksissa esitetyillä perusteilla lainvastainen. Hallinto-oikeus katsoi, että päätöksen kumoamiseen ei ole syytä.

 

Hallinto-oikeus ei tutkinut Salon Imuautot Oy:n ja RVT-laskenta Ky:n sekä Länsi-Suomen kuljetusyrittäjät ry:n ja asiakumppanien vastaselityksissä esitettyä Kälviäisen esteellisyyttä koskevaa valitusperustetta.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus merkitsee ilmoitusasian tiedoksi ja tyytyy hallinto-oikeuden ratkaisuun.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa