Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.02.2020/Pykälä 59

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 1

05.02.2020

Kaupunginhallitus

§ 59

24.02.2020

 

Merimaskun koulun liikuntasalin lattian korjaustöiden taloudellinen loppuselvitys

 

520/10.06.01/2019

 

Tekninen lautakunta 05.02.2020 § 1

 

Rakennuttajainsinööri Kari Simola 29.1.2020:

 

Naantalin kaupunginvaltuusto on päätöksellään 9.9.2019 myöntänyt 200 000 euron määrärahan Merimaskun koulun liikuntasalin lattiarakenteen peruskorjaukseen.

 

Sirate Oy:n laatiman tutkimusraportin perusteella liikuntasalin alapohjarakenne ei ollut kosteusteknisesti toimiva. Betonirakenne oli suljettu kahden höyrysulkukalvon väliin, joka johti betonirakenteen päällä olevan lämmöneristekerroksen mikrobivaurioihin. Lisäksi liikuntasalin lattian alapuoliset maakerrokset olivat painuneet enimmillään 25 senttimetriä.

 

Alapohjarakenteen peruskorjaustyöt toteutettiin rakennesuunnittelijan laatimien suunnitelmien mukaisesti. Peruskorjaustyöt toteutettiin pääosin yhteistyössä puitesopimuskumppani Rakennus-Kylänpää Oy:n kanssa voimassa olevan tuntihinnoittelun mukaisesti. Tarvittavat erityisurakoitsijat olivat sopimussuhteessa Rakennus-Kylänpää Oy:n kanssa.

 

Työt aloitettiin viipymättä päätöksen lainvoimaisuuden jälkeen. Liikuntasali eristettiin ja alipainestettiin peruskorjaustöiden ajaksi sekä liikuntasaliosan ilmanvaihto otettiin pois käytöstä töiden remontin ajaksi. Liikuntasalin peruskorjaustyöt etenivät käyttäjien kanssa yhteisesti laaditun aikataulun mukaisesti siten, että 9.1.2020 pidetyssä vastaanottotarkastuksessa todettiin tilojen olevan sekä koulun että muiden harrastajien käytettävissä.

 

OHEISMATERIAALI: Vastaanottopöytäkirja

 

Taloudellinen loppuselvitys Merimaskun liikuntasalin peruskorjaustöistä (alv 0%):

 

1. Tilaajan kustannukset: suunnittelu, tutkimukset,

lausunnot, valvonta ym

 

16 789 euroa

2. Putkityöt: TRP Group Oy

 

2 480 euroa

3. Ilmanvaihdon mittaus-, säätö- ja automaatiotyöt: THT- Service Oy

 

8 888 euroa

4. Rakennustekniset työt ja erikoistyöt: Rakennus-Kylänpää Oy

 

162 098 euroa

Kaikki kustannukset yhteensä

190 255 euroa

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta hyväksyy Merimaskun koulun liikuntasalin peruskorjaustöiden taloudellisen loppuselvityksen ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle Merimaskun koulun liikuntasalin peruskorjaustöiden hyväksymistä.

 

KOKOUSKÄSITTELY

 

Merkittiin, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Lindström saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Kaupunginhallitus 24.02.2020 § 59

 

Oheismateriaali:

  • Vastaanottopöytäkirja

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi Merimaskun koulun liikuntasalin peruskorjaustöiden taloudellisen loppuselvityksen.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa