Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.02.2020/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 4

30.01.2020

Kaupunginhallitus

§ 38

10.02.2020

 

Raportti työllistämistoiminnasta 1.1. - 31.12.2019

 

103/13.05/2019

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 30.01.2020 § 4

 

Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen

 

Työttömyys on 2019 aikana alentunut koko maassa sekä Varsinais-Suomessa. Myös Naantalin työttömyysluvut ovat pienentyneet. Tarkemmat luvut liitteenä olevassa raportissa. Varsinais-Suomen 12/2019 työllisyyskatsauksen mukaan Naantalin työttömyysaste oli joulukuun lopussa 7,1 %, kun se vuonna 2018 oli 7,7 %. Vastaavat luvut Varsinais-Suomessa 9,5 % ja 9,5 %.

 

Vuoden 2018 lopussa päättyneen kuntakokeilun jälkeen on työllistämistoiminnassa palattu perustehtävän pariin.Työmarkkinatuen saajat ovat vähentyneet alkuvuoden jälkeen ja myös kunnan maksama työmarkkinatuen kuntaosuus pysyi budjetissa, sillä asiakkaiden saaminen toimenpiteisiin on onnistunut. Erityisesti nuorten työpajatoiminnan käyttöpäivät ovat lisääntyneet vuoden 2019 aikana.

 

Raportti työllistämistoiminnasta 1.1.-31.12.2019 on liitteenä.

 

LIITE B5, SOTE-LTK 30.1.2020

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy liitteenä olevan työllistämistoimintaa koskevan raportin ajalta 1.1. - 31.12.2019 ja saattaa sen edelleen kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 10.02.2020 § 38

 

Raportti työllistämistoiminnasta 1.1. - 31.12.2019 oheistetaan.

 

LIITE B1, KH 10.2.2020

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus merkitsee työllistämistoiminnan raportin tiedoksi.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa