Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.03.2020/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 121

18.12.2019

Tekninen lautakunta

§ 20

04.03.2020

 

Teknisten palveluiden talouspäällikön viran täyttöprosessi

 

741/01.02.00/2019

 

Tekninen lautakunta 18.12.2019 § 121

 

Tekninen johtaja Reima Ojala 11.12.2019:

 

Teknisten palveluiden talouspäällikkö on irtisanoutunut eläkkeelle siirtymisen vuoksi 1.11.2020 alkaen ja siirtyy pitämään loppuja vuosilomapäiviään elokuun lopulla. Kaupunginhallitus on antanut 2.12.2019 § 373 teknisille palveluille luvan talouspäällikön viran täyttämiseen ja viran hakumenettelyn käynnistämiseen. Vuoden 2020 talousarviossa on varauduttu uuden talouspäällikön palkkaamiseen huhtikuun alusta lähtien, jotta voitaisiin turvata tehtävien sujuva siirto.

 

Hallintosäännön mukaan § 51 3.1 mukaan lautakunnat valitsevat toimialallaan seuraavat alaisensa viranhaltijat: Talouspäällikkö...

 

Talouspäällikön viran täyttöprosessin sujuvan etenemisen kannalta on tärkeää, että tekninen lautakunta nimeää tässä vaiheessa luottamushenkilöedustajat haastattelutilaisuuksiin. Nimettyjen luottamushenkilöiden tulee sitoutua olemaan paikalla kaikissa haastattelutilaisuuksissa.

 

Uuden talouspäällikön virka on haettavana 17.1.2020 asti ja talouspäällikön valintaprosessi etenee seuraavasti:

  • Hakuajan umpeuduttua teknisen lautakunnan nimeämät valintaprosessiin osallistuvat saavat koosteen hakijoista ja esityksen haastatteluun kutsuttavista henkilöistä ja haastatteluajoista

  • Haastattelut pidetään tammikuun lopulla tai helmikuun alussa

  • Haastattelujen ja hakemusten perusteella sovitaan henkilöt, jotka osallistuvat henkilöarviointiin helmikuun aikana

  • Tekninen lautakunta päättää 4.3. kokouksessa talouspäällikön valinnasta

 

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta nimeää luottamushenkilöt, jotka osallistuvat talouspäällikön virkaa hakeneiden haastatteluihin.

 

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Luottamushenkilöedustajiksi talouspäällikön virkaa hakeneiden haastatteluihin nimettiin teknisen lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.

Tekninen lautakunta 04.03.2020 § 20

 

Tekninen johtaja Reima Ojala 26.2.2020:

 

Talouspäällikön virka on ollut haettavana 12.12.2019-17.1.2020. Määräaikaan mennessä saapui 20 hakemusta. Hakemusten perusteella haastatteluihin valittiin yhdeksän hakijaa. Haastattelut pidettiin 5.2.2020, 10.2.2020 ja 11.2.2020.

 

Valintaryhmä, johon kuuluvat henkilöstöpäällikkö, teknisten palveluiden talouspäällikkö, tekninen johtaja sekä teknisen lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, päätti haastattelujen perusteella lähettää soveltuvuusarviointiin neljä henkilöä. Soveltuvuusarvioinnit suoritetaan Psykologitiimi Päämäärä Oy:ssä 24.2.-28.2.2020.

 

Hakijayhteenvedot esitellään kokouksessa

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Päätösehdotus esitetään kokouksessa.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Psykologitiimi Päämäärä Oy:n henkilöarvioinnin asiantuntija psykologi Sanna Tapojärvi-Rasi esitteli soveltuvuusarviointien tulokset valintaryhmälle 2.3.2020.

 

Valintaryhmän näkemys virkaan valittavasta oli yksimielinen. Työryhmä esittää koulutuksen, työkokemuksen, haastatteluiden ja soveltuvuusarvioinnin perusteella syntyneen kokonaisarvioinnin perusteella valittavaksi teknisten palveluiden talouspäälliköksi valtiotieteiden maisteri ja tradenomi (ylempi amk) Sirpa Romppaisen.

 

TEKNISEN JOHTAJAN MUUTETTU PÄÄTÖSEHDOSTUS:

 

Tekninen lautakunta valitsee talouspäällikön virkaan koulutuksen, työkokemuksen, haastatteluiden ja soveltuvuusarvioinnin perusteella syntyneen kokonaisarvioinnin perusteella valtiotieteiden maisteri ja tradenomi (ylempi amk) Sirpa Romppaisen.

 

Virkaan valitulla on neljän kuukauden koeaika ja hänen tulee toimittaa lääkärinlausunto terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista.

 

Talouspäällikön tehtäväkohtainen palkka on 3636 euroa kuukaudessa.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Pyötäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta heti kokouksessa.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa