Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.03.2020/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 118

18.12.2019

Tekninen lautakunta

§ 14

04.03.2020

 

Naantalin asuntomessualueen Lounatuulen ranta-alueen yleissuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen ja vahvistaminen

 

175/10.03.01/2018

 

Tekninen lautakunta 18.12.2019 § 118

 

Suunnitteluinsinööri Heli Ojanen 11.12.2019:

 

Naantalin kaupunginvaltuusto on päätöksellään 4.2.2019 hyväksynyt Asuntomessualueen asemakaavan, jonka alueelle yleissuunnitelmaehdotus sijoittuu. Ranta-alueen yleissuunnitelmaehdotus sijoittuu asemakaavan eteläosaan, Lounatuulenpuiston leikkialueen ja Matalahden rannan väliselle osuudelle.

 

Matalahden rantaan on tehty mittavia panostuksia. Rannan ruoppaus on meneillään ja tulevaa rantalaituria varten on asennettu tukiseinä. Rannan yleissuunnitelma on tehty nämä panostukset huomioiden.

 

Lounatuulen ranta-alueen toimintojen suunnittelussa tavoitteena on ollut tarjota monipuolinen virkistäytymisympäristö sekä lähiasukkaille että muualta tulleille. Alueen läpi on suunniteltu kulkevaksi Luonnonmaan yleinen ulkoreitti. Lisäksi yleissuunnittelussa on erityisesti huomioitu yhtä asuntomessualueen tärkeää teemaa, energiainnovatiivisuutta.

 

Luonnonmaan vision ja asuntomessujen ideologian mukaisesti alueelle on sijoitettu monipuolisesti toimintoja. Lounatuulenpuistoon sijoittuva leikkialue tarjoaa lapsiperheille virikkeitä. Leikkipuiston läheisyydessä on myös näköalapaikka, josta avautuu hieno näköala Matalahden rantaan.

 

Matalahteen rantaan on suunniteltu pienvenelaiturit. Alueella on liikunta-alueita ja mm. kanoottilaituri. Matalahti koetaan sopivaksi tällaiseen käyttöön. Liikuntatoimintojen lisäksi rantalaiturit ja grillipaikka luovat mukavan oleskelualueen.

 

Rannan katokset antavat puitteet mahdolliselle kesäkioskille ja ranta-alueen toimintoihin liittyvien tavaroiden säilyttämiselle. Katokset toimivat aurinkopaneelien alustana. Katoksien sijoittelu on suunniteltu erityisesti palvelemaan energiaratkaisuja. Aurinkopaneelit integroitaisiin katoksiin. Alueen itäosassa on varattu alue paneelien sijoittamiseksi perinteisempään tapaan maahan. Paneeleita tulee olla riittävä määrä alueella, jotta niiden asentaminen taloudellisemmin on mahdollista. Pysäköintialueen viereen tulevassa huoltorakennuksessa on myös huomioitu aurinkopaneelien sijoittamisen tarpeet. Huoltorakennus palvelisi alueen käyttäjiä wc-tilallaan sekä sinne sijoitettaisiin alueelle muutenkin tulevia teknisiä tiloja (mm. pumppaamo ja muuntamo).

 

Naantalin Energialla on suunnitelma toteuttaa asuntomessualueelle aurinkovoimala. Katoksien ja vara-alueen paneelit palvelisivat tätä voimalaa. Lisäksi alueella on tarkoitus tehdä myös tutkimistyötä. Käynnissä olevan Turun AMK:n energiatutkimushankkeen tavoitteena on demonstroida alueella uudenlaista energiateknologiaa ja toimintamallia, jolla tuottaa alueellista energiaa ja jakaa sitä tasavertaisesti käyttäjien kesken. Amk:n projektia varten vaadittu paneelitilavaraus on huomioitu myös suunnitelmassa. Alueella on tarkoitus mahdollistaa ja tehdä kiinteistörajat ylittävää energiayhteistyötä.

 

Rantaan on tulossa asuntomessujen ravintolatelttoja esiintymislavoineen. Niiden tilavarukset on otettu suunnitelmassa huomioon. Messujenaikaiset rakenteet sijoittuisivat alueen länsipuolelle, liikunta- ja rantalenttiskenttien ja läntisen pysäköintialueen paikkeille. Tarkoituksena on, että rantaviivan läheiset rakenteet saataisiin messuiksi valmiiksi, jolloin ne palvelisivat myös messujen vieraita.

 

Yleissuunnitelmaesitys ja sen asemapiirustukset ovat liitteenä.

 

LIITTEET A5 - A7, TEKLA 18.12.2019

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta hyväksyy Lounatuulen ranta-alueen yleissuunnitelmaehdotuksen ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäville.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Esittelijä muutti päätösehdotuksen kuulumaan seuraavasti:

 

Tekninen lautakunta asettaa Lounatuulen ranta-alueen yleissuunnitelmaehdotuksen julkisesti nähtäville.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Tekninen lautakunta hyväksyi teknisen johtajan muutetun ehdotuksen.

 

 

Tekninen lautakunta 04.03.2020 § 14

 

Suunnitteluinsinööri Heli Ojanen 26.2.2020:

 

Asuntomessualueen Lounatuulen ranta-alueen yleissuunnitelmaehdotus on ollut julkisesti nähtävänä 14.1.-27.1.2020 kaupungintalolla sekä kaupungin nettisivuilla. Nähtävilläolosta on kuulutettu kaupungin ilmoitustaululla, kotisivuilla sekä Rannikkoseudussa ja Turun seutusanomissa.

 

Em. yleissuunnitelmaehdotukseen jätettiin yksi muistutus nähtävilläoloaikana. Muistutuksen johdosta pidettiin erillinen neuvottelu muistuttajan kanssa. Muistutuksen johdosta asemapiirustuksiin lisättiin ajoyhteysmerkintä läntiseltä pysäköintialueelta viereisille kiinteistöille.

 

Lisäksi suunnitelmaa päivitettiin alla mainituilta osin. Päivityksen tavoitteena oli pienentää rakentamiskustannuksia. Yleissuunnitelmavaiheen alustava kustannusarvio koko suunnitelman toteutukseen on 1,4 M€. Päivitetyt suunnitelmat ovat liitteinä.

 

LIITTEET A7-A12, TEKLA 4.3.2020

 

Päivitetyt asiat (suluissa syy muutokselle):

  • Laiturikantta kavennettiin. (kustannuksien pienentäminen)

  • Laiturikannesta erillisiä katoksia tuotiin kiinni laiturikanteen. (kustannuksien pienentäminen)

  • Grillipaikan kiveykset vaihdettiin sorapintaiseksi. (kustannuksien pienentäminen)

  • Leikkialuetta siirrettiin länteen päin. (turvallisuussyyt)

  • Muuntamo sijoitetaan pysäköintipaikan reunalle. (kustannuksien pienentäminen, aikataululliset syyt)

  • Ajoyhteys lisättiin. (muistutus)

  • Valaistuksen osalta on lisätty alustavia suunnitelmia

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta hyväksyy ja vahvistaa Lounatuulen ranta-alueen päivitetyn yleissuunnitelmaehdotuksen.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa