Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.01.2020/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 66

07.10.2019

Kaupunginhallitus

§ 311

14.10.2019

Kaupunginhallitus

§ 20

20.01.2020

 

Valtuutettu Jari-Antti Hörkön ym. valtuustoaloite Naantalin omasta rengasreitistöstä

 

625/00.07.01/2019

 

Kaupunginvaltuusto 07.10.2019 § 66

 

Valtuutettu Jari-Antti Hörkkö luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan kuuden valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"VISIO NAANTALIN OMASTA RENGASREITISTÄ

 

Naantalilla on paljon kunnianhimoisia tavoitteita tulevaan, mm. visio Luonnonmaasta 2030. On hyvä, että tulevasta on jonkinlainen hahmotelma tai idea, jotta saadaan pohjaa tulevia päätöksiä varten ja tulevilla päättäjillä on jotain selkänojaa päätöksiä varten. Suuntaviivoja tulee olla, jotta vältytään päämäärättömältä ja tempoilevalta päätöksenteolta. Lisäksi ideoita tulee olla paljon, joista valitaan toteuttamiskelpoisimmat. Tänä päivänä hurjaltakin kuulostava idea voi olla tulevaisuudessa toteuttamiskelpoinen.

 

Aloitteeni pohjautuu siihen perusolettamukseen, että Pienen rengastien kevyen liikenteen väylä on valmis aina Röölään asti, koska kyseistä kevyen liikenteen väylää pidän ensisijaisena hankkeena, mutta kehitys ei saa pysähtyä siihen.

 

Ehdotan, että kaupunki laatii suunnitelman, VISION NAANTALIN OMASTA RENGASREITISTÖSTÄ. Matkailukauden pidentämiseksi reitistö tulee laatia niin, että se on mahdollista tehdä viikonlopun aikana. Reitti voisi kulkea vaikkapa Merimaskusta Livonsaaren kautta Teersaloon, josta matka jatkuisi Palvan kautta Velkuanmaalle. Seuraava etappi voisi olla Pakinaisten kautta Ruotsalaisiin ja eteenpäin aina Haapalaan tai Röölään. Naantalin oma rengasreitti palvelisi erityisesti pyöräilijöitä, huomioiden erityisesti sähköpyörien kehitys. Eri reittivaihtoehtoja olisi patikkamatkailijoille, maastopyöräilijöille tai vaikkapa polkujuoksijoille. Melojillekin omia reittivaihtoehtoja löytyy lukuisia. Vaikkapa melontareitti Otavan ympäri.

 

Kuljetukset voitaisiin hoitaa Velkualta Pakinaisiin paikallisten yrittäjätoimintana. Yksi vaihtoehto voisi olla siirtyminen melomalla suuntaan tai toiseen. Reitin varrella olisi erilaisia aktiviteettejä, vaikkapa maastopyöräreitti tai rata saaristomaisemissa omine erityispiirteineen. Erilaisia ideoita löytyy varmasti lukuisia.

 

Vision laatiminen tapahtuisi työpajoissa, johon osallistuisi luottamushenkilöitä, saariston yrittäjiä, saariston asukkaita sekä saaristohenkisiä yrittäjiä. Mikä tärkeintä, kaikki tapahtuisi tietysti yhteistyössä paikallisten asukkaiden kanssa. Ideat annetaan paikallisten asukkaiden ja yrittäjien käyttöön. Toivottavasti mukaan saadaan uusiakin yrittäjiä.

 

Yksi iso haaste olisi ainakin patikkareitin ja maastopyöräreitin rakentamisessa, jotka nojautuisivat isolta osin yksityisiin maanomistuksiin.

 

Mutta aloitteen tarkoitus onkin visioida tulevaa. Luodaan paljon ideoita, toteutetaan ne, jotka ovat mahdollisia ja toteuttamiskelpoisia. Luodaan uutta, hahmotellaan ja kehitellään. Syntyykö tulevaisuudessa saariston oma Karhunkierros, jää nähtäväksi..."

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

Kaupunginhallitus 14.10.2019 § 311

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen viestintä- ja kehittämispäällikölle, yhdyskuntatekniikan päällikölle sekä Naantalin Matkailu Oy:lle valmisteltavaksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 20.01.2020 § 20

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi, viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää sekä toimitusjohtaja Tarja Rautiainen, Visit Naantali

 

Saaristomatkailun edistäminen kuuluu Suomen matkailun kärkihankkeisiin (Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi. Visit Finland / Team Finland Kasvuohjelma). Naantalin kaupunki haluaa omalta osaltaan kehittää saaristomatkailua. Kaupungin uudessa elinvoimaohjelmassa keskeisenä toimenpiteenä on rakentaa yhteistyössä valtion kanssa vaiheittain rengastien kevyen liikenteen väylät. Elinvoimaohjelman toimenpiteissä on myös saariston ilta- ja viikonloppuliikenteen edistäminen sekä julkisten ja yksityisten kutsupohjaisten liikennekokeilujen toteuttaminen. Myös matkailun masterplanissa on tavoitteeksi asetettu saariston rengastien kehittäminen vaiheittain.

 

Pienen rengastien kehittäminen painopisteenä

 

Saariston rengastiet ovat tunnettu brändi, jota tulee edelleen kehittää ja vahvistaa. Pienen rengastien reitillä näkyy pyörämatkailun suosion kasvu. Sen kävijämäärä oli vuonna 2019 noin 27 000 ja kasvua edelliseen vuoteen lähes 10 %.

 

Pienen rengastien pyöräilyn ja jalankulun kehittämissuunnitelma on kirjattu kehittämishankkeena valtion ja Turun kaupunkiseudun väliseen MAL-sopimukseen vuosille 2016 - 2019. Tämän johdosta Varsinais-Suomen ELY-keskus sekä Naantalin, Paraisten ja Turun kaupungit ovat tehneet yhdessä Pienen rengastien pyöräilyn ja jalankulun kehittämissuunnitelman, jossa esitetään Pienen rengastien pyörämatkailutuotteen visio ja kehittämislinjaukset, vastuutahot sekä näitä laaja-alaisesti tukevat toimenpiteet. Naantalin edustajina työryhmässä ovat olleet yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi, viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää sekä Visit Naantalista toimitusjohtaja Tarja Rautiainen.

 

Kehittämissuunnitelmassa tunnistettiin merkittäviä puutteita kevyenliikenteen väylien kattavuudessa, opastuksessa ja viitoituksessa, palveluissa, markkinoinnissa, tunnettavuudessa sekä saavutettavuudessa. Tavoitteena on parantaa em. puutteita valtion ja kuntien yhteishankkeina, mm. tulevien MAL-sopimusten kehittämishankkeina. Tähän liittyen ELY-keskus päivittää parhaillaan Särkänsalmen sillan ja tiepenkereen kevyenliikenteen väylän tarveselvityksen.

 

Resurssien keskittäminen Pienen rengastien ja sen vaikutuspiirissä olevien palvelujen kehittämiseen ja lisäämiseen tulee olla tulevien vuosien painopisteenä, kuten myös aloitteessa todetaan.

 

Naantalin muita matkailureitistöjä

 

Myös muita saaristoon liittyviä matkailureitistöjä on suunnitteilla. Luonnonmaalle on suunniteltu uudenmuotoista leirintäalue/virkistysaluetta, johon sisältyy mereen ja luontoon liittyviä aktiviteetteja, palveluja sekä luontoreitistöjä. Myös tämän alueen kehittäminen on tulevien vuosien suunnitelmissa.

 

Fölin kanssa on kehitetty viime vuosina ns. Saariston mikrorengastietä: Turun ja Naantalin välistä yhteyttä on kesäaikaan toteutettu Fölin ja Ukkopekan yhteistyönä. Yhtenä vaihtoehtona on ollut yhteysreitti välillä Saaronniemi-Naantali. Tämän yhteyden kehittäminen toisi uuden, lyhyen ja nopean kevyen liikenteen reitin, joka palvelisi entistä laajempaa käyttäjäryhmää alueella.

 

Visio saariston reitistöistä

 

Valtuustoaloitteessa ehdotetaan vision laatimista Naantalin omasta rengasreitistöstä. Idea on hyvä, koska perinteisten rengasreitistöjen ohella voidaan kehittää myös uusia vaihtoehtoisia reittejä hyödyntämällä jo olemassa olevia rengasreittejä sekä luomalla uusia reittejä. Uusien reitistöjen luominen edellyttää, että siihen löytyy sopivia toimijoita, mm. kanootinvuokraajia ja liikennöitsijöitä sekä maanomistajia, joiden kanssa päästään yhteistyöhön eri reitistöjen toteuttamiseksi.

 

Saaristomatkailussa on meneillään erilaisia hankkeita, joten visio Naantalin saaristoreiteistä voitaisiin laatia eri ideoiden ja hankkeiden kokoamiseksi, aikatauluttamiseksi ja mahdollisten uusien toimijoiden löytämiseksi.

 

Aloitteessa mainittu yhteisen vision laatiminen yhteistyössä saariston asukkaiden, luottamushenkilöiden, yrittäjien sekä muiden toimijoiden kanssa on kannatettava ajatus. Tämä antaa mahdollisuuden myös erilaisten uusien palvelusisältöjen sekä uusien reittivaihtoehtojen luomisen saaristoon.

 

Esitämme kaupunginhallitukselle, että aloitteen pohjalta laaditaan Visio Saaristo-Naantalin matkailureitistöjen kehittämisestä, jota tehdään yhteisissä työpajoissa syksyllä 2020.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus

 

  • päättää antaa Vision Saaristo-Naantalin matkailureitistöjen kehittämisestä saaristolautakunnan, Naantalin Matkailu Oy:n ja teknisten palvelujen tehtäväksi

  • merkitsee viestintä- ja kehittämispäällikön, yhdyskuntatekniikan päällikön sekä Naantalin Matkailu Oy:n toimitusjohtajan valtuutettu Jari-Antti Hörkön ym. aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen ja saattaa sen valtuuston tietoon

  • ehdottaa valtuustolle, että valtuutettu Jari-Antti Hörkön ym. aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa