Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 11.12.2019/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

§ 37

11.12.2019

 

Rymättyläntien eteläpuolisen asuntoalueen ja Luonnonmaan perhetalon asemakaava

 

646/10.03.01/2018

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 11.12.2019 § 37

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Kaupunginhallitus päätti 2.12.2019 asettaa Rymättyläntien eteläpuolisen asuntoalueen ja Luonnonmaan perhetalon asemakaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä mm. kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunnon. Nähtävilläolo- eli lausunnonantoaika on 13.1.2020 saakka. Kaavaehdotus pyritään saamaan ensi vuoden helmikuun kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

 

Asemakaavaehdotus on tallennettu kokouksen oheismateriaaleihin.

 

Kaavakokonaisuus on jaettu ehdotusvaiheessa kahteen osaan: pohjoisosasta pyydetään nyt lausuntoa, eteläosan kaavoitusta jatketaan keväällä 2020.

 

Asemakaavaehdotuksessa on kiinnitetty huomiota erityisesti luontevien kävely- ja pyöräilyreittien muodostumiseen perhetalolta lännen ja lounaan suuntiin. Itään päin on merkitty kunnollinen reitti. Isoimpien katujen rinnalla kulkee erillinen kevyenliikenteen väylä. Rymättyläntien ylittäminen muodostaa haasteen Kultarannan suunnasta tultaessa ja siihen tulisi löytää turvallinen ratkaisu.

 

Eteläänpäin reitit ratkeavat seuraavassa kaavavaiheessa, mutta niitä ratkaisuja on nähtävissä teknisen lautakunnan käsittelyn mukaisessa kaavaehdotuksessa, joka laadittiin laajemmalle alueelle (Tekla 23.10.2019).

 

Perhetalon tontin läheisyyteen on varattu erillinen paikka kentälle. Perhetalolta on suora yhteys kentälle. Tämä antaa lisätilaa itse perhetalon pihan suunnittelulle. Lisäksi kaavassa on ohjeellisilla merkinnöillä osoitettu mahdollisuus hiihto- ja maastopyöräreittien tekoon voimalinjan alueelle perhetalon eteläpuolella.

 

MUSEONJOHTAJA / VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että Rymättyläntien eteläpuolisen asuntoalueen ja Luonnonmaan perhetalon asemakaavaehdotuksessa on hyvin otettu huomioon kevyen liikenteen reitistö- sekä lähiliikuntatarpeet:

 

-

kenttä perhetalon läheisyydessä

-

riittävä pysäköintialue kentän yhteydessä

-

mahdollisuus hiihto- ja maastopyöräreittien tekoon

-

riittävä ja monimuotoinen perhetalon piha-alue, joka mahdollistaa monipuolisen virkistystoiminnan niin kulttuurissa kuin liikunnassa

-

kattava kevyen liikenteen verkosto alueella.

 

Perhetalon pihan suunnittelun edetessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toivoo, että pihan suunnittelussa huomioidaan liikunnallinen monimuotoisuus ja kulttuurin tuomat virikkeet ja niiden tarjoamat elämykset alueen asukkaille.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Esittelijä muutti päätösehdotuksensa kuulumaan seuraavasti:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että Rymättyläntien eteläpuolisen asuntoalueen ja Luonnonmaan perhetalon asemakaavaehdotuksessa on hyvin otettu huomioon kevyen liikenteen reitistö- sekä lähiliikuntatarpeet:

 

-

kenttä perhetalon läheisyydessä

-

riittävä pysäköintialue kentän yhteydessä

-

mahdollisuus hiihto- ja maastopyöräreittien tekoon

-

riittävä ja monimuotoinen perhetalon piha-alue, joka mahdollistaa monipuolisen virkistystoiminnan niin kulttuurissa kuin liikunnassa

-

kattava kevyen liikenteen verkosto alueella.

 

Perhetalon pihan suunnittelun edetessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toivoo, että pihansuunnittelussa huomioidaan liikunnallinen monimuotoisuus ja kulttuurin tuomat virikkeet ja niiden tarjoamat elämykset alueen asukkaille.

 

Lisäksi lautakunta toivoo, että liikennejärjestelyissä kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuusnäkökohtiin.

 

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA:

 

Hyväksyttiin muutetun ehdotuksen mukaisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa