Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.12.2019/Pykälä 408

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

§ 91

11.12.2019

Kaupunginhallitus

§ 408

16.12.2019

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan talousarvion 2019 tulosalueiden määrärahasiirto

 

453/02.02.00/2018

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11.12.2019 § 91

 

Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 4.12.2019:

 

Talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaan toimielin, jonka alaisuudessa on useita talousarvion tulosalueita, voi tulosalueiden vastuuhenkilöiden suostumuksella siirtää määrärahan tai sen osan toiselle tulosalueelle, kun muutokset ovat yhtä suuria ja perusteena on säästyvän määrärahan käyttämien ylitystarpeen kattamiseen.

 

Lautakunnan talous on kokonaisuutena toteutumassa talousarvion mukaisesti. Ympäristönsuojelun tulosalueen määrärahojen riittämisen osalta on pieni epävarmuustekijä, toisaalta rakentamisen valvonnan määrärahoissa on syntymässä jonkin verran säästöä. Tarve määrärahan siirrolle on 2 500 euroa ja se kohdistuu palveluiden ostoihin. Rakennustarkastaja on antanut suostumuksensa määrärahan siirrolle.

 

RAKENNUSTARKASTAJA:

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää siirtää rakentamisen valvonta ja neuvonta tulosalueelta ympäristönsuojelun tulosalueelle 2 500 euron määrärahan.

 

Päätös annetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ja rahatoimelle.

 

YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA:

 

Rakennustarkastajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 16.12.2019 § 408

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus merkitsee ympäristö- ja rakennuslautakunnan talousarvion 2019 tulosalueiden välisen määrärahasiirron tiedoksi.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa