Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.12.2019/Pykälä 393

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 393

02.12.2019

 

Nuorisovaltuuston vaalin vahvistaminen

 

748/00.00.01.01/2019

 

Kaupunginhallitus 02.12.2019 § 393

 

Vapaa-aikatoimen päällikkö Eija Laurila:

 

Nuorisolaissa (1285/2016, 2 §) vahvistetaan nuorten edellytyksiä osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa sekä edistää nuorten yhdenvertaisuutta.

 

Kuntalaissa (410/2015, 26 §) todetaan nuorisovaltuustosta seuraavaa:

 

"Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen. Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa."

 

Kaupunginhallituksen hallintosäännön 11 §:ssä sanotaan vaikuttamistoimielimistä:

 

"Kunnassa on nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus."

 

Kunnat ja kuntayhtymät voivat sopia nuorisovaltuuston järjestämismallin paikallisesti. Naantalissa nuorisovaltuuston toimintaa on järjestetty omana toimintana yli 10 vuotta. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 9.10.2017, että ko. vaalien toiminnan koordinoinnista vastaa kaupungin nuorisopalvelut. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että nuorisovaltuuston toimintakausi on kaksi vuotta.

 

Kaupunginhallitus on hyväksynyt myös nuorisovaltuuston säännöt. Sääntöihin on kirjattu esitys nuorisovaltuuston tehtävistä, vaalitavasta, toimikaudesta, kokoonpanosta, äänestystavasta, kokoontumisista ja kokouksista, eroamisesta nuorisovaltuuston jäsenyydestä sekä nuorisovaltuuston taloushallinnosta. Säännöissä nuorisovaltuuston tärkeäksi tehtäväksi on kirjattu mm. hallinnonaloilla tapahtuvan toiminnan edistäminen ja seuraaminen nuorten näkökulmasta sekä kaupungin ja nuorten välisen yhteistyön edistäminen.

 

Nuorisovaltuuston seuraava toimintakausi on vuosina 2020 - 2021. Uuden toimintakauden vaalit järjestettiin marraskuussa 2019. Äänestyspaikkoina toimivat Suopellon, Maijamäen ja Velkuan koulut, Naantalin lukio sekä Rasekon oppilaitos. Ennakkoäänestyspaikkana toimivat Karvetin monitoimitalo ja pääkirjasto.

 

Vaaleissa äänioikeutettuja olivat vuosina 2001 - 2006 syntyneet, Naantalissa vuoden alusta asti asuneet nuoret. Ehdokkaaksi ilmoittautui 18 nuorta. Äänioikeutettuja oli 1 354 nuorta. Ääniä annettiin 638, joista ennakkoääniä annettiin 6, tyhjiä ääniä oli 15 ja hylättyjä ääniä 18 kpl. Äänestysprosentti oli 47,12.

 

Vaalitoimitsijoina toimivat nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajat Kaisa-Lena Rauharinne ja Miia Paltta.

 

Valituiksi tulivat:

 

* * * * * * * *

* * * * * * *

* * * * * * *

* * * * * * *

* * * * * * * * *

* * * * * * * * * *

* * * * * * * * * *

* * * * * * *

* * * * * * * * *

 

Varajäsenet:

 

* * * * * *

* * * * * * * * *

* * * * * * * * *

* * * * * * * *

 

Esitän, että kaupunginhallitus nimeää mainitut henkilöt nuorisovaltuuston jäseniksi ja varajäseniksi kaudelle 2020 - 2021.

 

Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Nuorisovaltuusto on nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava, joka ei kuitenkaan toimi kunnan viranomaisena eikä siten voi käyttää julkista valtaa. Nuorisovaltuustolle ei myöskään voida delegoida tällaista toimivaltaa. Vastaavasti nuorisovaltuusto voi toimia vapaammin menettelymuodoin, koska kuntalain, hallintolain ja hallintosäännön kokous- ja hallintomenettelyä soveltavia säännöksiä ja määräyksiä ei tarvitse soveltaa niissä. Nuorisovaltuuston jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä, joten he eivät hoida tehtäväänsä virkavastuulla. Nuorisovaltuustoon ei sovelleta tasa-arvolain mukaista sukupuolikiintiötä. Laissa ei säädetä nuorisovaltuuston kokoonpanosta, valinnasta eikä toimintatavoista yksityiskohtaisemmin, vaan ne jätetään kunnan päätettäviksi. Kunnat voivat soveltaa käytännössä hyviksi osoittautuneita nuorten vaikuttamisjärjestelmiä ja toimintatapoja.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus vahvistaa nuorisovaltuuston vaalin tuloksen kaudelle 2020 - 2021 edellä selostetun mukaisesti.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että Tero Tavio poistui kokouksesta sukulaisuusjäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden perusteena oli oman lapsen valinta nuorisovaltuuston jäseneksi.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa