Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.11.2019/Pykälä 343

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallitus

§ 343

04.11.2019

 

Talousarvion 2019 määrärahojen ja tuloarvioiden muutosehdotukset

 

453/02.02.00/2018

 

Kaupunginhallitus 04.11.2019 § 343

 

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen:

 

Osavuosiraporttien yhteydessä on raportoitu määrärahojen muutostarpeista ja niistä on osa jo käsitelty valtuustossa. Myös tuloarvioiden muutostarpeita on raportoitu, vaikka ne eivät olekaan sitovia eriä. Kokonaisuuden kannalta on kuitenkin hyvä käsitellä myös tuloarvioiden muutokset, jotta talousarvion toteutumisennuste on mahdollisimman realistinen.

 

Liitteenä on koonti niistä määrärahoista ja tuloarvioista, joita ehdotetaan muutettavaksi ja joita ei vielä ole käsitelty valtuustossa. Toiseen liitteeseen on koottu muutosten perustelut.

 

LIITTEET B1 - B2, KH 4.11.2019

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan käsiteltyä omat muutosehdotuksensa on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri julkistanut tammi - syyskuun kuntaraportit. Siinä Naantalin toteutunut käyttö ylittää tasaerälaskutuksen 4,3 prosentilla. Sairaanhoitopiiri ei ole ilmoittanut harkitsevansa laskutuksen muuttamista. Tällä perusteella kaupunginjohtajan ehdotuksessa nostetaan erikoissairaanhoidon ylitystarvearvio lautakunnan esittämästä 300 000 eurosta 700 000 euroon.

 

Esitän, että kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle talousarvion 2019 määrärahojen ja tuloarvioiden muuttamista liitteessä esitetyn mukaisesti.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion 2019 määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset liitteessä B1 esitetyllä tavalla.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa