Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.10.2019/Pykälä 342

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallitus

§ 317

14.10.2019

Kaupunginhallitus

§ 318

15.10.2019

Kaupunginhallitus

§ 341

28.10.2019

Kaupunginhallitus

§ 342

29.10.2019

 

Talousarvio 2020 ja taloussuunnitelma 2020 - 2023

 

298/02.02.00/2019

 

Kaupunginhallitus 14.10.2019 § 317

 

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus talousarvioksi 2020 ja taloussuunnitelmaksi 2020 - 2023 valmistuu siten, että se on luettavissa sähköisessä kokoushallinnassa torstaina 10.10.2019 kello 15.00.

 

Talousarvioon ja taloussuunnitelmaan kuuluvat ehdotukset henkilöstösuunnitelmaksi, maksupolitiikka-asiakirjaksi, täytäntöönpanomääräyksiksi sekä sijoitustoiminnan perusteiksi ovat aineistossa.

 

Kaupunginhallitus antoi 17.6.2019 toimielimille vuoden 2020 talousarvion laadintaa varten ns. raamiluvut eli toimialoille annetun ohjeellisen toimintakateluvun. Toimialojen talousarvioehdotusten vertailu raamilukuun tallennetaan sähköiseen kokouskansioon.

 

Veroprosenttiehdotukset käsitellään talousarvion toisen käsittelyn yhteydessä.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus aloittaa talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman 2020 - 2023 käsittelyn.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki, kaupunginkamreeri Juha Heinonen, sivistystoimenjohtaja Kimmo Kuusimäki, tekninen johtaja Reima Ojala, perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen ja henkilöstöpäällikkö Laura Saurama olivat läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginhallitus aloitti vuoden 2020 talousarvion ja vuosien 2020 - 2023 taloussuunnitelman käsittelyn.

 

Käsittelyä päätettiin jatkaa tiistaina 15.10.2019 kello 9.00 alkavassa kokouksessa.

Kaupunginhallitus 15.10.2019 § 318

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus jatkaa vuoden 2020 talousarvion ja vuosien 2020 - 2023 taloussuunnitelman käsittelyä.

 

Kaupunginhallitus lähettää investointisuunnitelman konsernijaostolle ja henkilöstösuunnitelman yhteistyötoimikunnalle käsiteltäväksi.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki, kaupunginkamreeri Juha Heinonen, henkilöstöpäällikkö Laura Saurama, sivistystoimenjohtaja Kimmo Kuusimäki, tekninen johtaja Reima Ojala ja perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen olivat läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Merkittiin, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Lindström oli poissa kokouksesta käyttötalousosan käsittelyn päätyttyä kello 11.27 - 11.38. Puhetta kokouksessa johti tämän ajan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Vilhelm Junnila.

 

Merkittiin, että Tommy Björkskog ja Vilhelm Junnila poistuivat kokouksesta kello 14.25.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginhallitus käsitteli alustavasti talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman 2020 - 2023 sekä päätti lähettää investointisuunnitelman konsernijaostolle ja henkilöstösuunnitelman yhteistyötoimikunnalle edelleen käsiteltäväksi.

Kaupunginhallitus 28.10.2019 § 341

 

Kaupunginkamreeri Juha Heinonen:

 

Konsernijaosto on käsitellyt investointisuunnitelman kokouksessaan 23.10.2019. Konsernijaoston käsittely on tallennettu sähköiseen kokoushallintaan, kuten myös kooste kaupunginhallituksen talousarvion 1. käsittelykierroksella esitetyistä selvityspyynnöistä ja niihin saaduista vastauksista.

 

Talousarvioehdotusta ja henkilöstösuunnitelmaa käsitellään yhteistyötoimikunnan kokouksessa 24.10.2019. Yhteistyötoimikunnan käsittely tallennetaan sähköiseen kokoushallintaan pöytäkirjan valmistuttua perjantaina 25.10.2019.

 

Ensimmäisen käsittelyn jälkeen on rahoituslaskelma päivitetty 15.10.2019. Tässä päivityksessä valtionosuuden määrää nostettiin 366 000 eurolla kaikille suunnitelman vuosille ja muutos vähensi kaikkina vuosina vastaavasti ottolainauksen määrää. Muutos esiteltiin kaupunginhallitukselle 15.10.2019 ja se perustui Kuntaliiton valtionosuuslaskelmaan samana päivänä.

 

Kaupunginjohtaja muuttaa talousarvioehdotustaan ja muutosehdotukset tallennetaan sähköiseen kansioon perjantaina 25.10.2019. Nämä muutokset on esitelty konsernijaoston kokouksessa. Muutosten johdosta on rahoitusosa päivitetty 23.10.2019 ja myös tämä laskelma tallennetaan sähköiseen kansioon perjantaina.

 

Kaupunginhallituksen talousarvion 1. käsittelyssä havaittiin muutamia ns. teknisiä virheitä (esim. kaupunki yhteensä -infosivulla, talousarviokirjan sivu 21). Nämä teknisluonteiset virheet on korjattu eikä niitä erikseen esitellä.

 

Teknisen lautakunnan vuosikohteiden luettelo on torstaina 24.10.2019 tallennettu sähköiseen kokoushallintaan teknisten palvelujen oheisaineistoon. Luettelon sisältö vastaa toimielimen investointiehdotusta. Kaupunginjohtajan mahdolliset muutosehdotukset näihin vuosikohteisiin ovat talousarviokirjassa ao. kohdassa.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus jatkaa talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman 2020 - 2023 käsittelyä.

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Naantalin kaupungin talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2020 - 2023.

 

Kaupunginhallitus nimeää tulosalueiden vastuuhenkilöiksi vuoden 2020 talousarvioehdotuksessa esitetyt viranhaltijat.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että kaupunginkamreeri Juha Heinonen oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Esteellisyydet

 

Käsittelyn aikana merkittiin seuraavat esteellisyydet:

 

Kimmo Aho, Juha Eura, Markku Tuuna, Hanna Gustafsson, Saara Seppälä, Hannu Aalto ja Jan Lindström poistuivat kokouksesta yhteisöjääveinä toteuttamisosan kohdan "3.1 Konserni" käsittelyn ajaksi. Esteellisyyden perusteena oli Ahon osalta Naantalin Energia Oy:n hallituksen jäsenyys, Euran osalta Naantalin Energia Oy:n hallituksen varajäsenyys, Tuunan osalta Naantalin Satama Oy:n hallituksen jäsenyys, Gustafssonin osalta Naantalin Matkailu Oy:n hallituksen jäsenyys, Seppälän osalta Naantalin Matkailu Oy:n hallituksen varajäsenyys, Aallon osalta oli Naantalin Vuokratalot Oy:n hallituksen jäsenyys sekä Lindströmin osalta puolison jäsenyys Naantalin Vuokratalot Oy:n hallituksessa. Pöytäkirjantarkastajaksi Tuunan tilalle valittiin tämän kohdan osalta Mirva Maine.

 

Pirjo Maja poistui kokouksesta palvelussuhdejäävinä käsiteltäessä tulosalueita Sisäiset toimistopalvelut (Aurinkosäätiön postituspalvelut), Vammaispalvelut (kehitysvammaisten ja vaikeavammaisten asumispalvelujen osto Aurinkosäätiöltä) sekä Hoito- ja vanhuspalvelut (ostopalvelut Aurinkosäätiöltä). Esteellisyyden perusteena oli työsuhde Naantalin Aurinkosäätiöön.

 

Markku Tuuna poistui kokouksesta yhteisöjäävinä käsiteltäessä tulosaluetta Satama. Esteellisyyden perusteena on Naantalin Satama Oy:n hallituksen jäsenyys. Pöytäkirjantarkastajaksi Tuunan tilalle valittiin tämän kohdan osalta Mirva Maine.

 

Hanna Gustafsson ja Saara Seppälä poistuivat kokouksesta yhteisöjääveinä käsiteltäessä tulosaluetta Konsernijaosto (Naantalin Matkailu Oy:n avustus). Esteellisyyden perusteena oli Gustafssonin osalta Naantalin Matkailu Oy:n hallituksen jäsenyys ja Seppälän osalta Naantalin Matkailu Oy:n hallituksen varajäsenyys.

 

Heini Jalkanen poistui kokouksesta yhteisöjäävinä käsiteltäessä Avustukset-liitteen kohtaa "Naantalin musiikkijuhlasäätiön avustus". Esteellisyyden perusteena oli Musiikkijuhlasäätiön hallituksen jäsenyys.

 

Jan Lindström, Kimmo Aho ja Juha Eura poistuivat kokouksesta yhteisöjääveinä käsiteltäessä tulosaluetta Kaukolämpö ja energiatuotanto. Esteellisyyden perusteena oli Lindströmin osalta Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n hallituksen varajäsenyys, Ahon osalta Turun Seudun Kaukolämpö Oy:n ja Naantalin Energia Oy:n hallitusten jäsenyys sekä Euran osalta Naantalin Energia Oy:n hallituksen varajäsenyys. Puhetta kokouksessa johti tämän kohdan käsittelyn aikana kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Sirpa Hagsberg.

 

Kaupunginjohtajan tekemät muutosehdotukset

 

Rahoitusosa

 

Valtionosuuteen on lisätty 366 000 euroa/vuosi. Muutoksen vaikutus on päivitetty ottolainaukseen siten, että kunakin vuonna vaikutus kassaan on nolla euroa.

 

Käyttötalousosa

 

Hallinto

 

Kaupunginjohtaja lisäsi kunnallisverotuksen menoihin 20 000 euroa (osuus verotuskustannuksista).

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto

 

Kaupunginjohtaja lisäsi toimintamenoihin 100 000 euron määrärahan mahdollista perusterveydenhuollon hoitoon pääsyn nopeuttamista koskevaa kehittämishanketta varten ja lisäsi tuloarvioon samalla 30 000 euroa.

 

Määrärahaa ei saa käyttää ilman kaupunginhallituksen lupaa. (KH-merkintä). Tulo on sidoksissa määrärahan käyttöön.

 

Lisäksi kaupunginjohtaja poisti päätösehdotuksestaan tekstin, joka koskee tarvevakioitujen kustannusten tasoa (strategisten toimenpiteiden 2. mittari).

 

Kulttuuripalvelut

 

Kaupunginjohtaja lisäsi yhteisöavustuksiin vuodelle 2020 Naantalin Teatteri ry:n avustuksen 25 000 euroa, josta 22 000 euroa on vuosiavustus ja 3 000 euroa uusien tilojen muutostöihin.

 

Investointiosa

 

Tekninen lautakunta / Vanhankaupungin ranta

 

Kaupunginjohtaja lisäsi hankkeeseen KH-merkinnän.

 

Tekninen lautakunta / Rantakadun tukimuurin korjaus

 

Kaupunginjohtaja poisti kohteesta on teknisensä korjauksena aikaisemman käytön, jota ei voi olla, koska kohteen toteuttaminen alkaa vuonna 2022.

 

Tilalaitos / Teersalon huoltorakennus

 

Kaupunginjohtaja supisti matkailijoita palvelevan huoltorakennuksen määrärahan 144 000 euroon ja tuloarvion 100 700 euroon.

 

Yhdyskuntatekniikan ja vesihuollon yhteishankkeet / Nurmitie - Heinätie

 

Kaupunginjohtaja lisäsi kunnallistekniikan rakentamiseen 280 000 euroa seuraavasti:

 

Katualueet (25 000 + 110 000)

135 000

Vesi ja jätevesi (15 000 + 110 000)

125 000

Hulevesi (5 000 + 60 000)

65 000

Yhteensä (45 000 + 280 000)

325 000

 

Lisäksi kaupunginjohtaja lisäsi hankkeeseen KH-merkinnän.

 

Yhdyskuntatekniikan ja vesihuollon yhteishankkeet / Market-alueen laajennus ja katuyhteys Järveläntieltä Opintielle

 

Kaupunginjohtaja lisäsi hankkeeseen KH-merkinnän.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan esittämät muutokset.

 

Talousarviokirjoihin on mahdollista tehdä oikaisuluontoisia muutoksia kokouksen jälkeen.

 

Kaupunginhallitus päätti jatkaa talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman 2020 - 2023 käsittelyä tiistaina 29.10.2019 alkaen kello 17.30.

Kaupunginhallitus 29.10.2019 § 342

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus jatkaa talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman 2020 - 2023 käsittelyä.

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Naantalin kaupungin talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2020 - 2023.

 

Kaupunginhallitus nimeää tulosalueiden vastuuhenkilöiksi vuoden 2020 talousarvioehdotuksessa esitetyt viranhaltijat.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että kaupunginkamreeri Juha Heinonen oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Merkittiin, että Toni Forsblom saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello 18.22.

 

Kaupunginjohtajan tekemät muutosehdotukset

 

Käyttötalousosa

 

Aikuissosiaalityö

 

Kaupunginjohtaja lisäsi tulosalueen muihin menoihin 70 000 euron määrärahan työllistämistoiminnan tehostamista varten, esim. työllisyyspäällikön palkkaamiseen. Määrärahaa ei saa käyttää ilman kaupunginhallituksen lupaa (KH-merkintä).

 

Täytäntöönpanomääräykset

 

Kaupunginjohtajan esitys täytäntöönpanomääräyksiksi jaettiin kokouksessa pöydille.

 

Kaupunginhallituksen tekemät muutosehdotukset

 

Käyttötalousosa

 

Sisäiset toimistopalvelut

 

Hanna Gustafsson esitti tulosalueen perusteluihin seuraavan tarkennuksen: Kaupungintalolla työskentelee yksi toimistosihteeri hoitaen puhelinvaihdetta sekä lähes koko kaupungin postituksen ja keskitetyn monistuksen.

 

Hoito- ja vanhuspalvelut

 

Kaupunginhallitus lisäsi yksimielisesti Mirva Maineen esittämänä ja Hannu Aallon kannattama määrärahavarauksen hoito- ja vanhuspalvelujen kokonaissuunnitelman toteutumiseen ja toiminnan kehittämiseen. Kustannus on noin 25 000 euroa vuodelle 2020.

 

Varhaiskasvatuksen tuki

 

Kaupunginhallitus lisäsi yksimielisesti Tommy Björkskogin esittämänä ja Heini Jalkasen kannattamana tulosalueelle 40 000 euron määrärahan Naantalin kaupungin kotihoidon tuen kuntalisään korotukseen 1.3.2020 alkaen seuraavasti:

 

  • 200 €/kk

  • 90 €/kk/perheen toisesta alle 3-vuotiaasta lapsesta

  • 70 €/kk/perheen seuraavista lapsista.

 

Investointiosa

 

Tekninen lautakunta, tilalaitos / Kalevanniemen koulu

 

Hannu Aalto esitti Pirjo Majan kannattamana, että määrärahaan tehdään seuraava muutos:

 

2020:

250 000 euroa

2021:

2 milj. euroa

2022:

2 milj. euroa

 

Toteutetaan vain isompi monitoimihalli ja koulun peruskorjaus ja laajennus siirretään suunnitelmakauden ulkopuolelle.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotusta kannattivat Tommy Björkskog, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Juha Eura, Jan Lindström, Mirva Maine, Tero Tavio ja Markku Tuuna.

 

Aallon ehdotusta kannattivat Hannu Aalto, Sirpa Hagsberg ja Pirjo Maja.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginhallituksen päättäneen hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 8 - 3.

 

Tekninen lautakunta, tilalaitos / Velkuan koulu

 

Hannu Aalto esitti Pirjo Majan kannattamana, että määrärahat siirretään eteenpäin vuosille 2022 - 2023 (2022: 1,55 milj. euroa, 2023: 1,1 milj. euroa), koska saneeraus on muuttunut uudisrakennukseksi.

 

Nyt koulu voidaan sijoittaa Teersalon puolelle, josta suurin osa lapsistakin tulee. Lisäksi yhteysaluksella tulevat joutuvat lossimatkalle edelleen, jos koulu on Palvan saaressa. Koulu voi olla muuallakin kuin Teersalon rannan lähietäisyydessä.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotusta kannattivat Tommy Björkskog, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Juha Eura, Jan Lindström, Mirva Maine, Tero Tavio ja Markku Tuuna.

 

Aallon ehdotusta kannattivat Hannu Aalto, Sirpa Hagsberg ja Pirjo Maja.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginhallituksen päättäneen hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 8 - 3.

 

Tekninen lautakunta, yhdyskuntatekniikan ja vesihuollon yhteishankkeet / Lammasluoto

 

Hannu Aalto esitti Sirpa Hagsbergin kannattamana, että määrärahat siirretään suunnittelukauden ulkopuolelle.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotusta kannattivat Tommy Björkskog, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Jan Lindström, Tero Tavio ja Markku Tuuna.

 

Aallon ehdotusta kannattivat Hannu Aalto, Juha Eura, Sirpa Hagsberg, Mirva Maine ja Pirjo Maja.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginhallituksen päättäneen hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 6 - 5.

 

Tekninen lautakunta, yhdyskuntatekniikan ja vesihuollon yhteishankkeet / Ruonan yhdystien parantaminen

 

Hannu Aalto esitti Pirjo Majan kannattamana, että määrärahat siirretään suunnittelukauden ulkopuolelle.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotusta kannattivat Tommy Björkskog, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Jan Lindström, Tero Tavio ja Markku Tuuna.

 

Aallon ehdotusta kannattivat Hannu Aalto, Juha Eura, Sirpa Hagsberg, Mirva Maine ja Pirjo Maja.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginhallituksen päättäneen hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 6 - 5.

 

Henkilöstösuunnitelma 2020

 

Hoito- ja vanhuspalvelut, hallinto

 

Hannu Aalto esitti Pirjo Majan kannattamana, että kotihoidon sijaispooliin perustetaan lautakunnan esityksen mukaisesti 5 hoitajan tointa vuonna 2020.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotusta kannattivat Tommy Björkskog, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Juha Eura, Jan Lindström, Tero Tavio ja Markku Tuuna.

 

Aallon ehdotusta kannattivat Hannu Aalto, Sirpa Hagsberg, Mirva Maine ja Pirjo Maja.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginhallituksen päättäneen hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 7 - 4.

 

Kotihoito

 

Hannu Aalto esitti Pirjo Majan kannattamana, että kotihoitoon perustetaan lautakunnan esityksen mukaisesti 3 hoitajan tointa vuonna 2020.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotusta kannattivat Tommy Björkskog, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Juha Eura, Jan Lindström, Tero Tavio ja Markku Tuuna.

 

Aallon ehdotusta kannattivat Hannu Aalto, Sirpa Hagsberg, Mirva Maine ja Pirjo Maja.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginhallituksen päättäneen hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 7 - 4.

 

Henkilöstösuunnitelma 2021 - 2023

 

Hoito- ja vanhuspalvelut

 

Hannu Aalto esitti Pirjo Majan kannattamana, että hoito- ja vanhuspalveluihin perustetaan vakanssit lautakunnan esityksen mukaisesti ja lisäksi 18 hoitajan ja 2 sairaanhoitajan tointa vuodelle 2023.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotusta kannattivat Tommy Björkskog, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Juha Eura, Jan Lindström, Tero Tavio ja Markku Tuuna.

 

Aallon ehdotusta kannattivat Hannu Aalto, Sirpa Hagsberg, Mirva Maine ja Pirjo Maja.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginhallituksen päättäneen hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 7 - 4.

 

Pöytäkirjamerkinnät

 

Henkilöstöpalvelut

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Heini Jalkasen esittämän seuraavan pöytäkirjamerkinnän:

 

"Kaupunginhallitus pyrkii työssään tukemaan ja motivoimaan kaupungin johtoa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja yhteisten arvojen jakamiseksi. Hyvin tehdystä työstä pyritään palkitsemaan erikseen sovittavalla tavalla."

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Mirva Maineen esittämän seuraavan pöytäkirjamerkinnän

 

"Työnantajamielikuvan tutkiminen osana henkilöstön työtyytyväisyyttä ja sairauspoissaolojen vähentämiseksi. Selvitetään vuoden 2020 aikana toimenpiteitä, joilla työnantajamielikuvaa kehitetään myös olemassa olevan henkilöstön osalta myönteisemmäksi. Samalla työstetään aktiivisesti yhteistyötä työterveyshuollon kanssa sairauspoissaolojen vähentämiseksi."

 

Lapsiperheiden sosiaalityö

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Mirva Maineen esittämän seuraavan pöytäkirjamerkinnän:

 

"Jatketaan edelleen seurantaraportointia. Raportointi toteutetaan kaksi kertaa vuodessa."

 

Hoito ja vanhuspalvelut

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Hanna Gustafsson esittämän ja Tero Tavion kannattaman seuraavan pöytäkirjamerkinnän:

 

"Tehdään vanhustenhoitoon kokonaissuunnitelma palvelutarpeista, resursseista, tukipalveluista ja selvitetään yksityiset palveluntuottajat huomioiden kotihoidon, tuki- ja palveluasumisen sekä laitoshoidon tarpeet suunnitelmakaudelle 2020 - 2023. Käynnistetään kaavoitustyö palveluasuntorakentamista varten."

 

Hannu Aalto esitti Sirpa Hagsbergin kannattamana seuraavaa pöytäkirjamerkintää:

 

"Kaupungin on turvattava tuettujen palveluasuntojen rakentaminen niin, että suunnittelu aloitetaan välittömästi ja samassa yhteydessä tutkitaan tehostetun palveluasumisen rakentamisen tarve samaan kiinteistöön."

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä Aallon esittämän pöytäkirjamerkinnän hyväksymistä kannattivat Hannu Aalto, Tommy Björkskog, Juha Eura, Sirpa Hagsberg, Mirva Maine ja Pirjo Maja.

 

Pöytäkirjamerkinnän hylkäämistä kannattivat Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Jan Lindström, Tero Tavio ja Markku Tuuna.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginhallituksen päättäneen hyväksyä Hannu Aallon esittämän pöytäkirjamerkinnän äänin 6 - 5.

 

Varhaiskasvatus

 

Hannu Aalto esitti Pirjo Majan kannattamana seuraavan pöytäkirjamerkinnän hyväksymistä:

 

"Valmistellaan 5-vuotiaiden maksuton esiopetus kaikille niin, että toiminta voi käynnistyä syyslukukaudella 2020 ja toimintaan varataan riittävä määräraha".

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä Aallon esittämän pöytäkirjamerkinnän hyväksymistä kannattivat Hannu Aalto, Sirpa Hagsberg, Mirva Maine ja Pirjo Maja.

 

Aallon esittämän pöytäkirjamerkinnän hylkäämistä kannattivat Tommy Björkskog, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Juha Eura, Jan Lindström, Tero Tavio ja Markku Tuuna.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginhallituksen päättäneen hylätä Aallon esittämän pöytäkirjamerkinnän äänin 4 - 7.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus talousarvioksi vuodelle 2020 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2020 - 2023 oheistetaan.

 

LIITE B1, KH 29.10.2019 (säilytetään erillisenä asiakirjana)

 

Kaupunginhallitus päätti esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Naantalin kaupungin talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2020 - 2023.

 

Kaupunginhallitus nimesi tehtäväalueiden vastuuhenkilöksi talousarvioehdotuksessa esitetyt viranhaltijat.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa