Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 05.11.2019/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

§ 33

05.11.2019

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019-2022

 

836/01.05.04/2017

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 05.11.2019 § 33

 

Perhepalvelujen päällikkö Liisa Hankavuori

 

Lastensuojelulaki ( 12 §) edellyttää kuntaa laatimaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnan toimintaa koskevan suunnitelman. Hyvinvointisuunnitelma hyväksytään kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon kuntalain (365/1995) 65 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. Aikaisempi Naantalin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on hyväksytty vuonna 2014.

 

Suunnitelman tulee sisältää suunnittelukaudelta tiedot:

 

1. lasten ja nuorten kasvuoloista sekä hyvinvoinnin tilasta

2. lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista

3. lastensuojelun tarpeesta kunnassa

4. lastensuojeluun varattavista voimavaroista

5. lastensuojelulain mukaisten tehtävien hoitamiseksi käytettävissä olevasta lastensuojelun palvelujärjestelmästä

6. yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä

7. suunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta

 

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) astui uudistettuna voimaan 1.8.2014. Lain 12 § velvoittaa kuntaa laatimaan kuntakohtaisen oppilas- ja opiskelijahuoltosuunnitelman ja nivomaan sen osaksi lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa. Suunnitelman tulee sisältää seuraavat tiedot:

 

1. opiskeluhuollon tavoitteet ja paikallisen toteuttamistavan keskeiset periaatteet

2. arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta, käytettävissä olevista opiskeluhuoltopalveluista ja avustajapalveluista sekä tuki- ja erityisopetuksesta

3. toimet, joilla vahvistetaan yhteisöllistä opiskeluhuoltoa ja opiskelijoiden varhaista tukea

4. tiedot suunnitelman toteuttamisesta, seurannasta sekä opiskeluhuollon laadunarvioinnista.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman työstämistä varten koottiin monialainen sivistys-, sosiaali- ja terveystoimen työryhmä, joka kokoontui yhdessä 9.5., 14.6. ja 26.8.2019. Työryhmän kokoontumisissa työstettiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, vastuujaot ja aikataulu.

 

Suunnitelmaa ovat olleet työstämässä seuraavat henkilöt:

 

Sosiaali- ja terveyspalvelut:

perhepalveluiden päällikkö Liisa Hankavuori

vastaava perheohjaaja Satu Lehmus-Lehto

johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen

 

Sivistyspalvelut:

vapaa-aikatoimen päällikkö Eija Laurila

johtava koulupsykologi Cecilia Forsman

varhaiskasvatuksen esimies Ritva Parviainen

johtava rehtori Vesa Malin

Naantalin lukion rehtori Eija Mäenpää

Naantalin opiston rehtori Erja Launiala

Naantalin Musiikkiopiston rehtori Sauli Huhtala

museonjohtaja Anne Sjöström

kulttuuri- ja tiedotussihteeri Anu Anttila

soveltavan liikunnan ohjaaja ja hyvinvointikoordinaattori Heidi Suominen

 

Naantalin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on liitteenä.

 

LIITE B1, KULT.- JA VAPLTK 5.11.2019

 

MUSEONJOHTAJA / VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyy omalta osaltaan ehdotuksen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaksi liitteen mukaisesti ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Kari Lineri saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA:

 

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa