Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.09.2019/Pykälä 84

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 77

11.09.2019

Tekninen lautakunta

§ 84

25.09.2019

 

Teknisen lautakunnan vuoden 2020 talousarvion ja vuosien 2020-2023 taloussuunnitelman laadinta

 

298/02.02.00/2019

 

Tekninen lautakunta 11.09.2019 § 77

 

Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 3.9.2019:

 

Kaupunginhallitus on antanut talousarvion laadinnan ohjeluvut ja valmisteluohjeet 17.6.2019 § 214. Laadintaprosessin kalenteri on laadittu niin, että taloussuunnitelma hyväksytään marraskuun valtuustossa.

 

Teknisten palveluiden ulkoisten erien ohjeluvuksi (raami) on vahvistettu 13 555 000 euroa, ohjelukuun lisätään henkilöstömenojen kasvu 265 653 euroa, eli yhteensä 13 820 653 euroa. Raamiluku on ulkoinen toimintakate siten, että luvussa ei ole mukana sisäisiä eikä kaupungin ja taseyksikköjen välisiä eriä.

 

Kaupungin bruttoinvestointien ohjeelliseksi tavoiteluvuksi vuodelle 2020 asetettiin 15 460 000 euroa.

 

Teknisen toimialan talousarvioesitys on ohjeluvun mukainen.

 

Esityslistan liitteenä oli teknisen lautakunnan ehdotus vuoden 2020 talousarvioksi käyttötalouden osalta.

 

Tilalaitos on valmistellut käyttötalouden määrärahoilla toteutettavien korjaus- ja kunnostushankkeiden toteutussuunnitelman (PTS-yhdistelmä) ja kaupungin rakennuskannan tehokasta käyttötarkoitusta vailla olevien rakennusten kehittämissuunnitelman.

 

OHEISMATERIAALI: Tilalaitoksen PTS-suunnitelma ja käyttötarkoitusta vailla olevien rakennusten kehittämissuunnitelma

 

Talousarvion yhteydessä päivitetään vakanssirekisteriä ja lautakunta tekee vakanssimuutosesitykset. Päätökset vakanssien perustamisesta tekee hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus, vakanssien lisäykset edellyttävät kuitenkin valtuuston hyväksymää talousarviota.

 

Tilalaitokselle esitetään toista rakennuttajainsinöörin vakanssia erityisesti palveluverkon rakennuttamisresurssin turvaamiseksi ja uutta aulapalvelutyöntekijän vakanssia kaupungintalon aulapalveluiden hoitamiseen ja tilojen käytön tukemiseen. Siivouspalvelut esittävät kahden vakanssin lakkauttamista, perusteena on palveluiden tuottaminen ostopalveluna. Muilta osin muutokset kohdistuvat vakanssitietojen muutoksiin, jotka ovat pääosin nimikemuutoksia. Teknisen lautakunnan vakanssirekisteri ja tiedot vakituisten vakanssien muutoksista olivat esityslistan liitteenä. Oheismateriaalina on tiedot tilapalveluiden (tilalaitos, ateria- ja siivouspalvelut) organisaatiorakenteesta.

 

OHEISMATERIAALI: tilapalveluiden organisaatiorakenne

 

Maksuluettelot ja investointiesitykset tuodaan lautakunnan käsittelyyn 25.9. kokoukseen

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi toimialueen käyttötalouden talousarvion vuodelle 2020 ja henkilöstösuunnitelmat. Talousarvion käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Heikki Lindgren esitti Seija Salmisen ja Kaisa Vallavuoren kannattamana, että Vapaa-aikatullin rakennusta ei pureta ennen kuin Naantalin teatterille on löydetty uudet toimintatilat.

Hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä esittelijän esitystä kannattivat Martti Jaanto, Mikko Laaksonen, Mika Ratilainen, Kari Salo, Atte Liitola ja Anne Tirkkonen. Lindgrenin esitystä kannattivat Seija Salminen, Heikki Lindgren, Janne Muikkula, Elina Mälkiä ja Kaisa Vallavuori.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella teknisen lautakunnan päättäneen hyväksyä teknisen johtajan ehdotuksen äänin 6 - 5.

 

Merkittiin, että Pekka Alm poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen (klo 19.45)

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

Tekninen lautakunta 25.09.2019 § 84

 

Talouspäällikkö Pirjo Kankaristo 18.9.2019:

 

Tekninen lautakunta jatkaa vuoden 2020 talousarvion ja 2020 - 2023 taloussuunnitelman käsittelyä.

 

Käyttötalousosa:

Käyttötalousosa esiteltiin lautakunnan edellisessä kokouksessa, liitemateriaaliin on tehty joitakin pienimuotoisia täsmennyksiä.

 

Investointiosa:

Kaupungin bruttoinvestointien ohjeelliseksi tavoiteluvuksi vuodelle 2020 asetettiin 15,5 miljoonaa euroa. Teknisen lautakunnan investointiesitys koko taloussuunnitelmakaudelle on 51,2 milj. euroa, josta vuodelle 2020 kohdistuu 13 milj. euroa.

 

Taloussuunnitelmakauden merkittävimmät hankkeet on koulu- ja päiväkotiverkkohankkeen käynnistäminen kolmen kohteen osalta, kustannusvaikutus on 20,7 milj. euroa, Luonnonmaan asuntomessualueen rakentamiskulujen osuus on 4,2 milj. euroa ja Luonnonmaan perhetalon asemakaava-alueen kunnallistekniikan toteutus 4,4 milj. euroa. Investointisuunnitelmat on lisätty liitteenä olevaan teknisen lautakunnan talousarvio ja -suunnitelmaehdotukseen.

 

LIITE B1, TEKLA 25.9.2019

 

Vuoden 2020 aikana toteutettavista hankkeista on koottu hankekortit ja oheismateriaaliksi oheistetaan myös investointien vuosikohteiden erittelyt.

 

OHEISMATERIAALIT:

- Yhdyskuntatekniikan ja tilalaitoksen hankekortit

- Investointien vuosikohteiden erittelyt

 

Teknisen lautakunnan vakanssirekisteriä ja tietoja vakanssien muutoksista on täydennetty vihersuunnittelijan vakanssin siirron osalta. Tarkemmat tiedot vakansseista ja vakanssimuutoksista on liitteenä olevassa henkilöstösuunnitelmaesityksessä.

 

LIITE B2, TEKLA 25.9.2019

 

Maksupolitiikan ohjeistuksen mukaan maksujen taso on tarkistettava vuosittain tai olosuhteissa tapahtuvien muutosten perusteella. Maksujen suuruuden tarkistaminen on pääsääntöisesti suoritettava talousarvion käsittelyn yhteydessä. Toimielinten on pidettävä luetteloa voimassa olevista maksuista. Luetteloa käsitellessään tulee toimielinten tarkistaa vastaavatko kannettavat maksut niitä kustannuksia, jotka aiheutuvat kyseisen suoritteen tuottamisesta. Teknisen lautakunnan tarkastettu maksuluettelo on liitteenä.

 

LIITE A1, TEKLA 25.9.2019

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle vuoden 2020 talousarvioehdotuksen, vuosien 2020 - 2023 investointisuunnitelmien ja henkilöstösuunnitelman hyväksymistä oheisten liitteiden mukaisesti.

 

Tekninen lautakunta hyväksyy liitteen mukaisen maksuluettelon maksujen ja taksojen tarkistukset siltä osin, kun ne kuuluvat lautakunnan toimialaan.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Elina Mälkiä esitti Heikki Lindgrenin kannattamana määrärahan lisäystä viheryksikölle metsityskokeilun selvittelyyn ja toteutukseen 20 000 euroa.

 

Lautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Merkittiin, että kiinteistöpäällikkö Pekka Alm poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi tekninen lautakunta päätti yksimielisesti lisätä viheryksikön käyttötalouden määrärahaan 20 000 euroa metsityskokeilun selvittelyyn ja toteutukseen.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa