Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.10.2019/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 66

07.10.2019

 

Valtuutettu Jari-Antti Hörkön ym. valtuustoaloite Naantalin omasta rengasreitistöstä

 

625/00.07.01/2019

 

Kaupunginvaltuusto 07.10.2019 § 66

 

Valtuutettu Jari-Antti Hörkkö luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan kuuden valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"VISIO NAANTALIN OMASTA RENGASREITISTÄ

 

Naantalilla on paljon kunnianhimoisia tavoitteita tulevaan, mm. visio Luonnonmaasta 2030. On hyvä, että tulevasta on jonkinlainen hahmotelma tai idea, jotta saadaan pohjaa tulevia päätöksiä varten ja tulevilla päättäjillä on jotain selkänojaa päätöksiä varten. Suuntaviivoja tulee olla, jotta vältytään päämäärättömältä ja tempoilevalta päätöksenteolta. Lisäksi ideoita tulee olla paljon, joista valitaan toteuttamiskelpoisimmat. Tänä päivänä hurjaltakin kuulostava idea voi olla tulevaisuudessa toteuttamiskelpoinen.

 

Aloitteeni pohjautuu siihen perusolettamukseen, että Pienen rengastien kevyen liikenteen väylä on valmis aina Röölään asti, koska kyseistä kevyen liikenteen väylää pidän ensisijaisena hankkeena, mutta kehitys ei saa pysähtyä siihen.

 

Ehdotan, että kaupunki laatii suunnitelman, VISION NAANTALIN OMASTA RENGASREITISTÖSTÄ. Matkailukauden pidentämiseksi reitistö tulee laatia niin, että se on mahdollista tehdä viikonlopun aikana. Reitti voisi kulkea vaikkapa Merimaskusta Livonsaaren kautta Teersaloon, josta matka jatkuisi Palvan kautta Velkuanmaalle. Seuraava etappi voisi olla Pakinaisten kautta Ruotsalaisiin ja eteenpäin aina Haapalaan tai Röölään. Naantalin oma rengasreitti palvelisi erityisesti pyöräilijöitä, huomioiden erityisesti sähköpyörien kehitys. Eri reittivaihtoehtoja olisi patikkamatkailijoille, maastopyöräilijöille tai vaikkapa polkujuoksijoille. Melojillekin omia reittivaihtoehtoja löytyy lukuisia. Vaikkapa melontareitti Otavan ympäri.

 

Kuljetukset voitaisiin hoitaa Velkualta Pakinaisiin paikallisten yrittäjätoimintana. Yksi vaihtoehto voisi olla siirtyminen melomalla suuntaan tai toiseen. Reitin varrella olisi erilaisia aktiviteettejä, vaikkapa maastopyöräreitti tai rata saaristomaisemissa omine erityispiirteineen. Erilaisia ideoita löytyy varmasti lukuisia.

 

Vision laatiminen tapahtuisi työpajoissa, johon osallistuisi luottamushenkilöitä, saariston yrittäjiä, saariston asukkaita sekä saaristohenkisiä yrittäjiä. Mikä tärkeintä, kaikki tapahtuisi tietysti yhteistyössä paikallisten asukkaiden kanssa. Ideat annetaan paikallisten asukkaiden ja yrittäjien käyttöön. Toivottavasti mukaan saadaan uusiakin yrittäjiä.

 

Yksi iso haaste olisi ainakin patikkareitin ja maastopyöräreitin rakentamisessa, jotka nojautuisivat isolta osin yksityisiin maanomistuksiin.

 

Mutta aloitteen tarkoitus onkin visioida tulevaa. Luodaan paljon ideoita, toteutetaan ne, jotka ovat mahdollisia ja toteuttamiskelpoisia. Luodaan uutta, hahmotellaan ja kehitellään. Syntyykö tulevaisuudessa saariston oma Karhunkierros, jää nähtäväksi..."

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa