Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.09.2019/Pykälä 302

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 302

30.09.2019

 

Saaristoasiain neuvottelukunnan sihteeristön jäsenen nimeäminen

 

587/03.01.00/2019

 

Kaupunginhallitus 30.09.2019 § 302

 

Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Tausta

 

Saaristoasian neuvottelukunta (SANK) on valtioneuvoston asettama neuvottelukunta, jonka toiminta perustuu saaristolakiin ja saaristoasiain neuvottelukunnasta annettuun asetukseen. Parlamentaarinen neuvottelukunta asetetaan vaalikaudeksi kerrallaan. Saaristopolitiikalla ja sitä kautta saaristoasiain neuvottelukunnalla on tärkeä tehtävä saaristo- ja rannikkoalueiden vahvuuksien ja paikallisen potentiaalin esille nostamisessa sekä kehittämisessä yhteistyössä muiden saaristotoimijoiden kanssa.

 

Saaristoasiain neuvottelukunnan asetuksen 4 §:n mukaan neuvottelukunnalla voi olla pääsihteeri, muita sihteereitä ja muuta tarvittavaa henkilökuntaa. Asetukseen viitaten saaristoasian neuvottelukunta pyytää Naantalin kaupunkia nimeämään edustajansa neuvottelukunnan sihteeristöön. Ehdotukset tulee toimittaa saaristoasiain neuvottelukunnan pääsihteerille viimeistään perjantaihin 4.10.2019 mennessä.

 

Sihteeristön tehtävät ja tarkoitus

 

Saaristoasiain neuvottelukunnan sihteeristöltä odotetaan aktiivista roolia saaristoasioiden eteenpäin viemisessä yhdessä neuvottelukunnan kanssa. Lisäksi sihteeristön tehtävänä on nostaa esille saaristoalueita koskevia asioita ja tuoda niitä neuvottelukunnan tietoon, toimia viestinviejänä saaristolaisten, eri hallinnon alojen ja neuvottelukunnan välillä.

 

Tarvittaessa sihteeristö myös valmistelee neuvottelukunnan kokouksissa käsiteltäviä asioista.

 

Sihteeristö osallistuu neuvottelukunnan kokouksiin, joita on noin kahdeksan vuodessa, minkä lisäksi sihteeristöllä voi olla myös omia kokouksia. Saaristoasiain neuvottelukunta maksaa tarvittaessa kokouksiin liittyvät matkakulut.

 

Sihteeristöön kutsuttavat tahot

 

Saaristoasiain neuvottelukunnan sihteeristössä on edustettuna sekä järvi- että merialueen sekä eri hallinnonalojen edustajia, joilla toivotaan olevan hyvä saaristoasioiden ja -alueiden tuntemus sekä motivaatiota toimintaan.

 

Lista sihteeristöön kutsuttavista tahoista:

 

  • Liikenne- ja viestintäministeriö

  • Työ- ja elinkeinoministeriö

  • Ympäristöministeriö

  • Maa- ja metsätalousministeriö

  • Kuntaliitto

  • Pohjois-Pohjanmaan liitto

  • Pohjanmaan liitto

  • Varsinais-Suomen liitto

  • Etelä-Karjalan liitto

  • Etelä-Savon liitto

  • Maalahden kunta

  • Naantalin kaupunki

  • Kemiönsaaren kunta

  • Ulkosaariston neuvottelukunta

  • Saaristomeren biosfäärialue

  • Kotkan kaupunki, Kotkan saaristotoimikunta

  • Puumalan kunta

  • Hirvensalmen kunta

 

Naantalin saaristoasioiden edustus

 

Kaupungin edustajaa ei ole aikaisemmin ollut saaristoasiain neuvottelukunnassa.

 

Kaupungin saaristoasioista vastaava viestintä- ja kehittämispäällikkö pitää tärkeänä edunvalvonnan ja saaristoyhteistyön kannalta, että kaupungin edustaja saadaan saaristoasiain neuvottelukuntaan. Sihteeristöön kuuluminen helpottaa ja nopeuttaa tiedonsaantia saaristoon liittyvissä edunvalvonta- ym.tehtävissä.

 

Saaristoasiain neuvottelukunnan sihteeristöön valittavalta edellytetään hyvää saaristoasioiden ja -alueiden tuntemusta sekä motivaatiota toimintaan.

 

Uudessa elinvoimaohjelmassa saariston edunvalvonnan tehostaminen on nostettu yhdeksi keskeiseksi toimenpiteeksi.

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää on antanut suostumuksensa sihteeristön jäseneksi. Hänen tehtävänkuvaansa kuuluvat entisen saaristoasiamiehen tehtävät (60 % työajasta). Erilaiset saaristoasiat, mm. edunvalvonta, kuuluvat hänen toimenkuvaansa. Hän on asunut saaristossa yli 20 vuotta ja aikaisemmassa tehtävässään Velkuan saaristokunnan kunnanjohtajana ovat saaristoasiat olleet keskeisiä hänen työssään. Viestintä- ja kehittämispäällikön tehtäviin on kuulunut myös yhteistyö SANKIN ja muiden saariston toimijoiden kanssa (mm. Varsinais- Suomen liiton saaristotoimikunta). Hän toimii saaristolautakunnan esittelijänä ja sihteerinä.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Naantalin kaupunginhallitus esittää viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpäätä valittavaksi saaristoasiain neuvottelukunnan sihteeristöön.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa