Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.10.2019/Pykälä 98

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 98

23.10.2019

 

Yksityistieavustukset 2019

 

413/02.04.03.01/2019

 

Tekninen lautakunta 23.10.2019 § 98

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 15.10.2019:

 

Yksityistieavustukset ovat olleet haettavissa 31.8.2019 mennessä. Avustuksen perusteena on vuonna 2018 toteutuneet kunnossapitokustannukset.

 

Avustus jakaantuu:

 

  • peruskunnossapitoavustukseen

  • lisäkunnossapitoavustukseen

  • ylimääräiseen kunnossapitoavustukseen

 

Liitteenä on teknisen lautakunnan 15.5.2019 tarkistetut yksityistieavustusten jakoperusteet.

 

LIITE B3, TEKLA 23.10.2019

 

Avustuksen jakoperusteissa muutettiin tilinpäätöksen käsittelymenettelyä ja edellytettiin että tiekunta on toimittanut yhteystietonsa Maanmittaushallitukselle. Lisäksi määriteltiin, että avustuksen suuruus voi olla enintään 30%:ia hyväksytyistä vuosittaisista kunnossapitokuluista. Ylimääräisen kunnossapitoavustuksen osalta määriteltiin, että hakemukseen tulee liittää suunnitelma, jonka pohjalta perusparannus on tehty sekä toteutuneet rakennuskustannukset eriteltynä. Lisäksi erikseen todettiin, että mm. sorastukset, ojien aukaisut ja kohtaamispaikkojen rakentaminen ym. tien ylläpitotyöt eivät ole Ylimääräisen kunnossapitoavustukseen oikeuttavia töitä.

 

 

Yksityistieavustuksiin on kuluvalle vuodelle varattu 140 000 euroa. Anomuksia tuli yhteensä 114 tiehoitokunnalta määräaikaan mennessä. Avustusta ehdotetaan myönnettävän kaikille 114 hakemuksen jättäneelle tiekunnalle.

 

Tiekunnan yhteystietoja ei ollut ilmoittanut 21 tiekuntaa Maanmittauslaitokselle. Avustusta ehdotetaan kuitenkin jaettavan myös näille tiekunnille tänä vuonna avustusehdoista poiketen, koska kyseessä on uusi ehto. Mikäli ensi vuonna havaitaan vastaavia puutteita, avustusta ei enää tuolloin myönnettäisi.

 

 

Alla avustusta hakeneiden tiekuntien määrä ja hyväksyt peruskunnossapitokulut vuosina 2015, 2016, 2017 ja 2019

 

tiekunnat

hyväksytyt

peruskunnossapitokulut

vuonna 2015

106

362 319 €

vuonna 2016

106

381 677 €

vuonna 2017

109

440 819 €

vuonna 2018

114

418 410 €

 

Avustusta hakeneiden yksityisteiden pituus on yhteensä 228,9 km.

Lisäkunnossapitoavustusta haki 18 tiekuntaa ja ylimääräistä kunnossapitoavustusta 18 tiekuntaa.

 

Peruskunnossapitoavustusta ehdotetaan jaettavaksi 114 tiehoitokunnalle avustusehdoissa määritelty enimmäismäärä 30%:ia vuotuisista hyväksytyistä kunnossapitokustannuksista eli 125 522 euroa

 

Lisäkunnossapitoavustusta ehdotetaan myönnettäväksi 13 tiekunnalle, joiden tietä käyttää säännöllinen aikataulutettu Fölin reittiliikenne. Fölin käyttämät reitit on tarkistettu Turun seudun karttapalvelussa esitetyistä Naantalin sisäisen Fölin joukkoliikenteen reittikartasta. Kutsuperusteinen liikenne ei oikeuta lisäkunnossapitoavustukseen. Lisäkunnossapitoavustuksen suuruus on 10%: ia hyväksytyistä kunnossapitokustannuksista. Lisäkunnossapitoavustusta ehdotetaan myönnettävän 10 096 euroa

 

Ylimääräistä kunnossapitoavustusta voidaan myöntää toteutetun merkittävän perusparannuksen rakennuskustannuksiin erillisen hakemuksen pohjalta, joka sisältää suunnitelman ja rakennuskustannukset eriteltynä. Avustusta haki 18 tiekuntaa, mutta hakemukset eivät täyttäneet avustusehdoissa määriteltyjä vaatimuksia. Ylimääristä kunnossapitoavustusta ei ehdoteta myönnettävän.

 

LIITE A5, TEKLA 23.10.2019

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää jakaa oheisen liitteen mukaan yksityistieavustuksia peruskunnossapitoavustuksena 114 tiehoitokunnalle yhteensä 125 522 euroa ja lisäkunnossapitoavustusta säännöllisestä aikataulun mukaisesta joukkoliikenteestä aiheutuneisiin lisäkustannuksiin 13 tiekunnalle 10 096 eli yhteensä 135 618 euroa.

 

Ylimääräistä kunnossapitoavustusta ei myönnetä, koska avustusehdot eivät täyttyneet avustusta hakeneilla mm. parannustoimenpiteen, suunnitelman ja kustannuserittelyn osalta.

 

Tekninen lautakunta päättää poikkeuksellisesti hyväksyä yksityistieavustushakemukset avustusehdoista poiketen myös niiden tiekuntien osalta, jotka eivät olleet toimittaneet yhteystietojaan Maanmittauslaitokselle.

 

Samalla tekninen lautakunta päättää, että tämä päätös saadaan panna täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta, lukuun ottamatta valituksen alaisia tiekuntia

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että puheenjohtaja Jaanto Martti sekä lautakunnan jäsenet Metsäranta Miikka, Salo Kari, Liitola Atte ja Tirkkonen Anne poistuivat kokouksesta intressijääveinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Jääviyden perusteena oli oma tai perheenjäsenen jäsenyys avustuksen kohteena olevaan tiekuntaan.

 

Puheenjohtajana tämän asian aikana toimi Eliisa Ansamaa

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa