Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.10.2019/Pykälä 93

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 93

23.10.2019

 

Yhdyskuntatekniikan ja tilalaitoksen investointien määrärahamuutokset

 

298/02.02.00/2019

 

Tekninen lautakunta 23.10.2019 § 93

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi ja kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 16.10.2019:

 

Kukolanvainio 2 investointikohteeseen on varattu talousarviossa 50 0000 euron määräraha. Määräraha ylittyy noin 1 800 eurolla. Määrärahaylitys aiheutui päällystystyön yhteydessä tehdyistä kaivon koneistojen muutostöistä.

 

Soinisten pientaloalueen kunnallistekniikan rakentamiseen on varattu talousarviossa yhteensä 260 000 euron määräraha. Määrärahavarausta tehtäessä ei ollut tiedossa, että putkilinjat joudutaan rakentamaan tuettuna kaivannolla ja linjojen perustamisessa käyttämään teräslevyarinaa pohjamaan ominaisuuksista takia. Tästä johtuen hankkeen kokonaismääräraha määräraha ylittyy noin 47 000 eurolla.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Isosuon asemakaavan 7.10.2019. Kaavoitustyön aikana laadittiin kunnallistekniikan yleissuunnitelma ja todettiin, että alueen kortteleiden toteutuminen vaatii osittain merkittävää esirakentamista eli tonttialueiden louhintaa. Kunnallistekniikan rakentaminen alueelle ei ole perusteltua ennekuin alueella on esirakennustyöt käynnistyneet. Teknisen lautakunnan 25.9.20219 talousarvioesitykseen 2020 ja taloussuunnitelmaesitykseen 2021-2023 ei ole sisällytetty kunnallistekniikan rakentamista Isosuon alueelle. Tästä johtuen vuoden 2019 talousarviossa Isosuon teollisuusalueen kunnallistekniikan suunnitteluun varattua 50 000 euron määrärahaa ei käytetä vuonna 2019.

 

Saariston ranta-alueiden kehittämiseen on talousarviossa varattu 100 000 euroa. Määrärahalla on rakennettu uudelleen Röölässä kaupungin hallinnassa olevat rannan suuntaiset laiturit sekä parannettu veneenlaskuluiska. Määräraha on ylittymässä 25 000 eurolla johtuen valaistuksen lisäämisestä ranta-alueelle, johon ei oltu alun perin varauduttu sekä alueen päällystyön toteuttamistavan muutoksesta. Päällyste poistetaan kokonaan uusittavalta alueelta ja tehdään tarvittavat pinnan muotoilut murskeella aiemmin suunnitellun pelkän uudelleen päällystämisen sijaan. ELY-keskus vastaa nykyisen tiealueen päällystyskustannuksista ja kaupunki tiealueen ulkopuolisten alueiden päällystämisestä.

 

Tilalaitoksen jäähallit hankkeelle on varattu talousarviossa 500 000 euron määräraha, johon valtuusto myönsi 150 000 euron lisämäärärahan 29.4. § 23. Yhdysosan liittäminen vanhoihin rakennuksiin on aiheuttanut ennakoimattomia lisätöitä, josta johtuen hankkeelle tarvitaan vielä 50 000 euron lisämääräraha.

 

OHEISMATERIAALI: yhteenveto esitetyistä investointimäärärahan muutoksista.

 

 

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavia investointimäärärahan muutoksia:

 

 

Kukolanvainio 2, katualueet

+ 1 800 €

Soinisten pientaloalue, vesihuolto

+ 47 000 €

Isosuon teollisuusalue, katualueet

- 25 000 €

Isosuon teollisuusalue, vesihuolto

- 25 000 €

Saariston ranta-alueiden kehittäminen

+ 25 000 €

Jäähallit, tilalaitos

+ 50 000 €

 

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa