Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.08.2019/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 62

21.08.2019

 

Maijamäen lähiliikuntapaikan suunnitelman muutos

 

321/10.05.03/2019

 

Tekninen lautakunta 21.08.2019 § 62

 

Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 14.8.2019:

 

Teknisen lautakunnan käsittelyssä 7.5.2019 hyväksyttiin Maijamäen lähiliikuntapaikan asemapiirustus (36§). Suunnitelma oli laadittu laajan osallistamisen periaatteella. Suunnitelma laadittiin kaupungin keskeisimmän koulupihan tarpeiden mukaiseksi.

 

AP-Rakennuslaskenta oy:n 4.4.2019 tekemän arvion mukaan suunnitelman mukainen kokonaisuus kustannukseltaan 630 600 euroa lisättynä arvonlisäverolla.

 

Investointien talousarvioon on varattu kuluvalle vuodelle määrärahaa 360 000 euroa Maijamäen lähiliikuntapaikan toteuttamiseen. Määrärahan takia hankkeen urakkatarjouskilpailussa jouduttiin rajaamaan osa suunnitelman kohteista toteutuksen ulkopuolelle vuoden 2019 osalta. Urakkakilpailun ulkopuolelle jätettiin mm. fitnesspark-, parcour-alueet ja juoksusuora sekä yksi pyöräpaikoitusalue.

 

Urakkakilpailun voitti Puuha Group oy hintaan 266 000 euroa. Hankkeessa syntyy lisäksi urakan ulkopuolisia kustannuksia piha-alueen valaistuksen rakentamisen takia sekä muita rakennuttajan kustannuksia.

 

Lähiliikuntapaikan vuoden 2019 investointimäärärahan (360 000 euroa) arvioidaan ylittyvän 30 000 eurolla lähinnä lisä- ja muutostöiden takia.

 

Kohteelle haettiin vuonna 2018 valtionavustusta 571 000 euron kustannusarviolla. Aluehallintovirasto myönsi 28.5.2019 hakemuksen mukaiseen hankkeeseen 170 000 euron määrärahat. Päätöksestä vuodelle 2019 osoitettiin 92 000 euron avustus ja vuodelle 2020 osoitettiin 78 000 euron suuruinen ennakkovaraus.

 

Arkkitehti Ilkka Soini arkkitehtitoimisto Ark'Aboa Oy:sta on tehnyt suunnitelmapäivityksen, jonka mukaan toteutettuna lähiliikuntapaikka toteutuu toteutuksen yhteydessä havaitulla tavalla laadukkaammin pihan käyttötarpeet ja täyttää samalla alkuperäiset hankkeen kokonaistavoitteet mahdollisimman hyvin. Muutetun suunnitelman mukainen toteutus on määritelty mahdollisimman hyvin hyväksytyn valtionosuuspäätöksen mukaiseksi. Suunnitelmapäivitysehdotuksessa on kuitenkin tehty seuraavia muutoksia alkuperäiseen versioon verrattuna:

  • Kenttäalue on aidattu kokonaan ympäri, jotta kenttään kohdistuva ilkivalta pystytään torjumaan mahdollisimman hyvin.

  • Länsilaidalle on tehty tukimuuri mahdollistamaan mahdollisimman sujuvat korkeuserot.

  • Kenttäalueen laidalle jätetyn tammen ympärille on toteutettu ryhmätyötila istumapaikkoineen. Tila tuli toteutettavaksi juuriston suojelemisvaatimuksen takia.

  • Pintakuivatusjärjestelmään toteutettiin viivytyskaivo sadevesiverkoston kuormituksen keventämiseksi.

  • Fitnesspark- ja parcouralueet siirrettiin liikuntahalliseinälle vierekkäin.

  • Tulotien laitaan toteutettiin erotettu kevyenliikenteen väylä liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

  • Tulotien ylätasanteelle toteutettiin kiertoympyrä liikenteen kulkureittien selkeyttämiseksi.

 

Suunnitelmaan on vielä tarpeen lisätä enemmän tilaa polkupyörille. Samoin on tarkoitus vielä lisätä tulotien varteen sähköinen puomi tarpeetonta liikennettä koulupihalla rajoittamaan.

Arkkitehtitoimisto Ark'aboa Oy on laatinut asemapiirustuksen ja rakennustapaselityksen lähiliikuntapaikan toteuttamisesta.

 

Hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta käsittelee talonrakennushankkeen pääpiirustukset. Asemapiirustusmuutosehdotus liitteenä.

 

LIITE A1, TEKLA 21.8.2019

 

Rakennustapaselitysmuutosehdotus liitetään asiakohdan oheismateriaaliksi.

 

OHEISMATERIAALI: rakennustapaselitysmuutosehdotus

 

Suunnitelmapäivityksen toteuttaminen vuonna 2020 aiheuttaisi kaupungille hankkeesta yhteensä noin 350.000 euron nettokustannuksen, kun otetaan valtionosuustulot huomioon. Jos vuoden 2020 jätetään toteuttamatta vuoden 2019 aikana syntyvistä 390.000 euron kustannuksista tullaan saamaan valtionosuutta 116.000 euroa. Tällöin nettokustannus jäisi noin 270.000 euroksi.

 

Taulukko taloudellisesta tilanteesta 15.8.2019:

 

Alkuperäinen kokonaissuunnitelman kustannusarvio

630 000 €

Talousarvio 2019 määräraha

360 000 €

 

 

 

 

Urakkakokonaisuuden kustannusarvio

360 000 e

Urakkahinta/Puuha group Oy

266 000 €

Urakkavaiheen muut kustannukset

124 000 €

 

390 000 €

 

 

Lisämäärärahan tarve 2019

30 000 €

Vuodelle 2019 myönnetty avustus

92 000 €

Vuoden 2020 ennakkovaraus

78 000 €

Kustannukseltaan 570 000 euron lähiliikuntapaikan

 

valtionavustuspäätös yhteensä

170 000 €

 

 

Vuodelle 2020 suunnitellut toimenpiteet:

 

- sähköinen puomi

 

- fitnesspark-suoritusalue

 

- parcour -suoritusalue

 

- pyöräpaikoituksen lisäalue

 

Yhteensä

110 000 €

 

 

Hankkeesta syntyvät kustannukset yhteensä

500 000 €

Valtionosuus 500te/570te*170 000 €

149 123 €

 

 

Nettokustannus, jos vuoden 2020 toimenpiteet

 

toteutetaan:

 

 

 

Menot yhteensä

500 000 €

Valtionosuus yhteensä

149 123 €

 

350 877 €

 

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä hankkeen muutetun asemapiirustuksen esitetyn mukaisesti.

 

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle lähiliikuntapaikan kuluvan vuoden investointihankkeeseen osoitettavaksi

  • 30 000 euron menomääräraha ja

  • 92 000 euron tulomääräraha

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa