Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 26.09.2019/Pykälä 71

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 71

26.09.2019

 

Raisio-Naantali Fountain House yhdistys ry:n tuottaman mielenterveystoiminnan avustus vuodelle 2020 /Karvetin klubitalo

 

867/05.08.01/2017

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 26.09.2019 § 71

 

Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen

 

Naantalin kaupungilla ja Raisio-Naantali Fountain House yhdistyksellä on ollut voimassa sopimus, jonka perusteella Naantalin kaupunki avustaa yhdistystä, sen tarjotessa mielenterveyspalvelua. Yhdistys saa avustusta myös mm. Raision kaupungilta ja STEA:lta. Yhdistys esittää sopimuksen jatkamista kaupungin kanssa samansisältöisesti kuin aiemminkin. Perusturvajohtaja ja ylilääkäri ovat neuvotelleet Raisio-Naantali Fountain House yhdistyksen toiminnanjohtajan kanssa sopimuksen jatkosta edelleen vuonna 2020

 

Raisio-Naantali Fountain House yhdistys ry ylläpitää Karvetin klubitaloa. Mielenterveysongelmista kärsivät jäsenet osallistuvat voimavarojensa mukaisesti Klubitalon ohjattuun työpainotteiseen päiväohjelmaan. Jäsenillä on mahdollisuus nauttia talolla edulliseen hintaan lounas. Klubitalo tarjoaa kiinnostuneille jäsenille myös mahdollisuuden päästä Klubitalon järjestämään siirtymätyöhön, mikä on osa-aikaista ja määräaikaista työtä, mistä maksetaan vähintään tes:n mukainen palkka. Klubitalo tukee jäseniä työllistymisessä, opiskeluun hakeutumisessa, heille kuuluvien sosiaalitukien hakemisessa ja tarvittaessa oman asunnon etsimisessä. Vuonna 2018 Klubitalon naantalilaisista jäsenistä oli työssä avoimilla työmarkkinoilla kahdeksan jäsentä ja opiskelemassa neljä jäsentä.

 

Klubitalon liikuntaohjelmaan kuuluu viikoittain päivittäinen kävelylenkki, keppijumppa, vesijumppa ja biljardi. Joka toinen viikko käydään Raision uimahallissa uimassa ja joka kolmas viikko keilaamassa. Tavoitteena on, että jäsenet omaksuvat liikunnallisen elämäntavan ja terveet elämäntavat. Klubitalolla vietetään kalenterijuhlia, käydään erilaisissa kulttuuritapahtumissa sekä lisäksi jäsenille järjestetään erilaisia retkiä.

 

Uudet naantalilaiset jäsenet tulevat Klubitalolle usein Naantalin terveyskeskuksen mielenterveysyksikön, Raision psykiatrisen poliklinikan, psykiatrisen sairaalan, palvelukotien, sosiaalityöntekijöiden, terveyskeskuksen ohjaamina ja Varsinais-Suomen TE-toimiston ohjaamina. Yhteistyötä TE-toimiston kanssa on selvästi lisätty sekä asiakasohjauksessa että asiakkaiden uraohjauksessa. Karvetin klubitalon jäseneksi voi tulla omasta aloitteesta tai perheenjäsenten ohjaamana. Klubitalotoiminta on lähetteetöntä toimintaa. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret kuuluvat myös kohderyhmään.

 

Maailman Klubitalojen katto-organisaatio Clubhouse International vastaa Klubitalojen laadun varmistamisesta laadunvarmennusjärjestelmällä. Teemme tiivistä valtakunnallista kehittämis-yhteistyötä kattojärjestö Suomen klubitalot ry:n kanssa. Karvetin klubitalo sertifioitiin tammikuussa 2018 ja Clubhouse Internationalin myöntämä akkreditointi on voimassa 30.4.2021 asti.

 

Karvetin klubitalon toimintaan on 1.1-30.6.2019 osallistunut 42 naantalilaista jäsentä. Heidän kuntoutumispäiviensä määrä tuona ajanjaksona oli 1463. Naantalin kaupunkia laskutettiin 1.1-30.6.19 väliseltä ajalta jäsenten Klubitalon toimintaan osallistumisesta (kuntoutuspäivistä) 42 052,50 euroa. Mikäli naantalilaisten osallistuminen Karvetin klubitalon toimintaan on yhtä suurta koko vuoden ajan niin laskennallinen kokonaislaskutus vuonna 2019 olisi 84 105 euroa, mistä Naantali sopimuksen mukaan maksaa

84 105 euroa.

Lisäksi Karvetin klubitalo tarjoaa jäsenilleen seuraavat palvelut:

  • Klubitalo tarjoaa kuljetuksen sitä tarvitseville jäsenille Klubitalolle ja sieltä kotiin. Jäsenet kuljetetaan tarvittaessa erilaisiin liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin.

  • Yhteydenpito jäseniin. Klubitalo pitää säännöllisesti yhteyttä kaikkiin jäseniinsä (myös niihin, jotka eivät aktiivisesti käy Klubitalolla) sen selvittämiseksi mikä on jäsenten terveydentila ja elämäntilanne. Tarvittaessa soitetaan, tehdään kotikäyntejä tai käydään sairaalassa katsomassa jäsentä.

  • Noin 1-2 kertaa kuukaudessa jäsenille tarjotaan viikonloppuohjelmaa.

  • Klubitalo huolehtii, että jäsenet saavat kaikki sosiaalietuudet, joihin he ovat oikeutettuja. Klubitalon työntekijät auttavat tarvittaessa jäseniä heidän asioidensa hoidossa, asuntoasioissa sekä auttavat jäseniä saamaan heidän tarvitsemiaan terveydenhoitopalveluita.

  • Yhteistyö Naantalin sosiaalitoimen kanssa. Klubitalon tiloissa pidetään 1 krt/kk Polkuryhmä, johon osallistuu myös sosiaalityöntekijä.

 

 

Esitys vuoden 2020 sopimukseksi

 

Klubitalon hallitus esittää suoritehintoihin indeksitarkistuksena 1,5% korotusta kokonaislaskutuksen pysyessä kuitenkin entisen suuruisena. Esityksen mukaan Naantalin kaupunki maksaa vähintään 12 tuntia Klubitalon työpainotteiseen päivään (kuntoutuspäivä) osallistuvasta jäsenestä 320 euroa kuukaudessa ja vähintään 5 tuntia, mutta alle 12 tuntia osallistuvasta jäsenestä 160 euroa kuukaudessa. Alle viisi tuntia osallistuvista jäsenistä ei laskuteta. Klubitalon työllistämisohjelmaan (siirtymätyöhön) työllistyneestä jäsenestä kaupunki maksaa 320 euroa kuukaudessa. Sopimuksen laskutuskatto on vuodesta 2012 ollut 92 000 euroa eikä siihen nytkään esitetä korotusta. Laskutuskaton ylittyvältä osalta Naantalin kaupunkia ei laskuteta. Raisio-Naantali Fountain House yhdistys ry esittää Naantalin kaupungille vuodelle 2020 muutoin saman sisältöistä sopimusta kuin mikä on ollut vuoden 2019 sopimus.

 

Liitteenä Raisio-Naantali Fountain House yhdistys ry:n tuottaman mielenterveystoiminnan avustuksen ehdot vuodelle 2020.

 

LIITE B2, SOTE-LTK 26.9.2019

 

Sopimuksen mukaan Naantalin kaupunki maksaa yhdistykselle toiminnasta enintään 92 000 euroa vuonna 2020. Sopimuksessa mainitut maksuperusteet ovat samanlaiset ja samansuuruiset kuin vuonna 2019.

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen sopimuksen avustuksen myöntämisestä Raisio-Naantali Fountain House yhdistys ry:n kanssa ajalle 1.1.2020 - 31.12.2020. Päätöksen ehtona on, että valtuusto myöntää talousarviokäsittelyn yhteydessä aikuisten psykososiaalisten palvelujen tulosalueelle vuodelle 2020 riittävän määrärahan.

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa