Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.05.2019/Pykälä 184

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 36

16.05.2019

Kaupunginhallitus

§ 184

27.05.2019

 

Naantalin kaupungin lausunto Varsinais-Suomen lastensuojelu ky:n toiminnan kehittämiseen

 

509/00.03.01/2017

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.05.2019 § 36

 

Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen ja perhepalvelujen päällikkö Liisa Hankavuori:

 

Lastensuojelukuntayhtymän hallitus pyytää jäsenkunnilta 15.6.2019 mennessä lausuntoa, jossa jäsenkunta esittää näkemyksensä kuntayhtymän lähivuosien toiminnan kehittämistarpeista sekä antaa ennusteensa siitä, kuinka paljon kunta tulee tarvitsemaan laitoshuollon palveluja, perhekuntoutusta, perhetyötä ja muita palveluja, kuten valvottuja tapaamisia. Pöytäkirjan liitteenä on lausuntopyyntö.

 

LIITE B9, SOTE-LTK 16.5.2019

 

Kuntayhtymällä on kolme seitsemän hoitopaikan perhetukikeskusta (Halikko, Kaarina ja Raisio), joista kahdessa (Halikko ja Kaarina) on lisäksi yksi perhepaikka. Hoidosta ja kasvatustyöstä vastaavat koulutetut ammattihenkilöt, joiden tukena on erityiskoulutuksen saaneita sosiaali-, kasvatus- ja perhetyön erityistyöntekijöitä. Kiireellisten sijoitusten määrä lisääntyi neljällä verrattuna vuoteen 2017 ja kymmenellä verrattuna vuoteen 2016. Myös perhekuntoutukselle oli aiempia vuosia enemmän kysyntää. Naantali on vuonna 2018 käyttänyt kuntayhtymän sijaishuollon palveluja 1937 hoitopäivää (vastaava luku vuonna 2017 oli 1851) ja palvelun käyttö jatkuu edelleen.

 

Taloudellisesti kuntayhtymä saavutti hyvän tuloksen. Sijaishuoltoyksiköiden keskimääräinen käyttöaste on ollut 103,6 % ja hoitopäiviä kertyi yhteensä 10 515 kpl. Tilinpäätöksen mukaan jäsenkunnilta perittyjä maksuja palautetaan yhteensä noin 400 000 €. Naantalin kaupungin saama osuus palautuksista on 66 410,45 €. Kuntayhtymän suunnitelmassa vuosille 2020 - 2022 sijaishuoltopalvelujen tuottamisen osalta kuntayhtymä on valmis edelleen räätälöimään jäsenkuntien tarpeiden mukaisesti erilaisia tukipalveluja, kuten perhetyötä, ammatillista tukihenkilöpalvelua, valvottuja tapaamisia ja jälkihuoltoa.

 

Naantalin kaupungin lausunto

 

Näkemys kuntayhtymän lähivuosien kehittämistarpeista

 

Kuntayhtymä on onnistunut perustehtävänsä hoitamisessa ja tavoite mahdollisimman korkeasta käyttöasteesta yksiköissä on toteutunut. Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityö on tyytyväinen saatuihin palveluihin ja yhteistyö kuntayhtymän kanssa on sujunut hyvin. Kuntayhtymä on tiedottanut ajantasaisesti vapautuvista sijaishuoltopaikoista ja ollut yhteistyössä joustava ja luotettava. Kuntayhtymän suunnitelma vuosille 2020-2022 vastaa Naantalin lapsiperheiden sosiaalityön tarpeita ja toiveita.

Ennuste laitoshuoltopalvelujen tarpeesta

 

Naantalin lapsiperheiden sosiaalityön strategian mukaisesti sijaishuolto toteutetaan aina ensisijaisesti perhehoitona. Sijaisperheitä on saatu pääasiassa Sijaishuoltoyksikkö Tammen kautta, mutta myös yksityisiä palveluntuottajia on käytetty. Kiireelliset sijoitukset pyritään tekemään mahdollisimman kattavasti lasten ja nuorten tarpeita vastaaviin sijaishuoltopaikkoihin, jotta sijaishuollon muutospäätöksiä ei sijaishuollon aikana tarvitsisi tehdä. Sijoitukset pyritään tekemään vain tarpeen vaatimaksi ajaksi. Huostaanottoja laitoksiin tehdään pääsääntöisesti niiden nuorten kohdalla, jotka tarvitsevat hyvin laaja-alaisesti tukea ja ohjausta arjenhallintaan. Psykiatrian ja päihdetyön osaamisen lisäksi hyvät yhteydet kouluun ja toimiva yhteistyö koulun kanssa ovat keskiössä sijaishuoltopaikkaa valittaessa.

 

Aikavälillä 1.1. - 30.4.2019 Naantalin lapsiperheiden sosiaalityössä on kirjattu yhteensä 262 (2018=183) lastensuojeluilmoitusta, 5 ennakollista lastensuojeluilmoitusta (2018=8) ja 42 (2018=22) sosiaalihuoltolain mukaista yhteydenottoa. Alkuvuoden aikana on tehty kuusi kiireellistä sijoitusta ja kolme päätöstä toistaiseksi voimassaolevasta huostaanotosta. 30.4.2019 toistaiseksi huostaanotettuna on 36 lasta, joista 16 perhehoidossa ja 20 laitoshoidossa. Avohuollon sijoitusten tarve on ollut alkuvuonna vähäistä, mutta tarve vaihtelee. Erityisesti kiireellisen sijoituksen tilanteessa haasteena on ollut vapaiden sijaishuoltopaikkojen vähyys, minkä seurauksena lapsen tarpeen mukaista sijaishuoltopaikkaa on usein ollut haastavaa löytää. Laitoshuollon tarve näyttäytyy vähintään saman suuruisena kuin aiempina vuosina.

 

Ennuste perhekuntoutuksen tarpeesta

 

Perhekuntoutus pyritään ensisijaisesti toteuttamaan perheiden kotiin, eikä alkuvuoden aikana ole toteutunut yhtään laitosmuotoista perhekuntoutusta. Kotiin tehtävänä työnä on alkuvuonna ostopalveluna toteutettu neljä perhekuntoutusta/arviointia.

 

Ennuste avohuollon perhetyön ja muiden palvelujen (esim. ammatillinen tukihenkilö tai valvotut tapaamiset) tarpeesta.

 

Naantalin lapsiperheiden sosiaalityön strategiana on toteuttaa perhetyö ja muut tukipalvelut ensisijaisesti omana työnä. Ostopalvelujen tarve perhetyössä on ollut vähäistä. Myös tukihenkilöpalvelut on tarkoitus jatkossa toteuttaa enenevästi omana työnä. Ammatillisen tukihenkilön palveluissa on runsaasti tarjontaa myös yksityisiltä palveluntuottajilta. Valvottujen tapaamisten tarve on kasvanut niin perheoikeudellisissa palveluissa kuin lastensuojelussakin. Valvotut tapaamiset on toteutettu osin ostopalveluna ja ostopalvelun tarve jatkuu. Erityisesti Naantalissa tai Naantalin läheisyydessä toteutettavalle tapaamisten valvonnalle on tarvetta.

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että em. esittelytekstissä oleva lausunto annetaan Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän hallituksen käyttöön ja toteaa, että palvelujen ostossa noudatetaan aikaisempien vuosien linjaa.

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 27.05.2019 § 184

 

Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän lausuntopyyntö on liitteenä.

 

LIITE B4, KH 27.5.2019

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus antaa edellä sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirjan esittelytekstissä olevan lausunnon Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän hallituksen käyttöön ja toteaa, että palvelujen ostossa noudatetaan aikaisempien vuosien linjaa.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa