Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 21.05.2019/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koulutuslautakunta

§ 30

21.05.2019

 

Hankekatsaus

 

341/00.01.05/2019

 

Koulutuslautakunta 21.05.2019 § 30

 

Talouspäällikkö Timo Saario

 

Koulutuslautakunnan alaiset oppilaitokset osallistuvat tällä hetkellä 19 eri hankkeeseen, jotka saavat kokonaan tai osittain rahoituksensa koulutuslautakunnan talousarvion ulkopuolelta. Näistä hankkeista 12 on kokonaan omia hankkeita ja 7 alueellisia yhteistyöhankkeita, joita koordinoi muu taho kuin Naantalin kaupunki. Lisäksi tällä hetkellä 3 hankkeen osalta hankepäätökset puuttuvat ja yhdestä kielteisestä hankepäätöksestä on tehty oikaisuvaatimus.

 

Käynnissä oleviin omiin hankkeisiin saatu valtionosuus on yhteensä 223 356 euroa ja yksittäisen hankkeen kesto on 1,5 - 2 vuotta. Vuotuisen hakerahoituksen määrä on noin 150 000 - 200 000 euroa. Hankeraportti on esityslistan liitteenä.

 

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA:

 

Koulutuslautakunta merkitsee hankekatsauksen tiedoksi.

 

KOULUTUSLAUTAKUNTA:

 

Sivistystoimenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa