Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.05.2019/Pykälä 163

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 163

13.05.2019

 

Toiminta-avustukset 2019

 

119/02.04.03.01/2019

 

Kaupunginhallitus 13.05.2019 § 163

 

Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Kaupunginhallituksen talousarvioon vuodelle 2019 on varattu 6 000 euroa jaettavaksi avustuksiin. Toiminta-avustukset ovat olleet haettavina 31.3.2019 mennessä.

 

Kaikki kaupungille saapuneet toiminta-avustukset on 17.4.2019 käsitelty sisäisessä palaverissa, jossa myös ohjattiin anomuksia oikeille toimielimille. Samalla tarkistettiin, ettei kaupunki myönnä samalle yhdistykselle päällekkäisiä toiminta-avustuksia.

 

Kaupunginhallitukselle saapui määräaikaan mennessä yhteensä kahdeksan avustushakemusta. Kaupunginhallitukselle osoitetuista hakemuksista Rymättylä Seura r.y:n hakemus siirrettiin saaristolautakunnan käsiteltäväksi ja MLL Naantalin paikallisyhdistys ry:n hakemus sosiaali- ja terveyslautakunnan käsiteltäväksi. MLL:n hakemus saapui myöhässä määräajan päättymisen jälkeen 2.4.2019.

 

Naantalin Oppaat olivat hakeneet avustusta sekä kaupunginhallitukselta (2 500 euroa), että saaristolautakunnalta (500 euroa). Saaristolautakunnalle osoitettu anomus siirrettiin kaupunginhallituksessa käsiteltäviin anomuksiin.

 

Mariadöttrarna av Den Evangeliska Mariavägen ei perinteisesti ole hakenut avustuksia, mutta sille on aikaisempina vuosina myönnetty toiminta-avustus. Mariantyttärillä ei enää ole toimintaa.

 

Avustusanomusta käsiteltäessä otetaan huomioon toiminnan laajuus ja merkittävyys Naantalin näkökulmasta sekä yhdistyksen jäsenmäärä.

 

Oheismateriaali:

  • Yhteenveto kaupunginhallituksen yleisjaoston päätöksistä aiempien vuosien 2011 - 2018 avustuksien saajista.

 

Anotut toiminta-avustukset ja esitys myönnettävästä toiminta-avustuksesta:

 

Yhdistyksen nimi

Anottu €

Esitys €

 

 

 

Mariadöttrarna av Den Evangeliska Mariavägen

0

0

Vallis Gratiae -yhdistys r.y.

2 000

2 000

Naantalin VPK (naisjaosto)

500

400

Naantalin Reservinaliupseerit r.y.

800

650

Naantalin Oppaat r.y.

2 500

2 500

Naantalin Oppaat r.y. (siirretty saaristolautakunnalta)

500

0

Rymättylä-Seura r.y. (siirretty saaristolautakunnalle)

1 000

 

Naantalin Karjalaiset r.y.

300

300

Naantalin Marttayhdistys r.y.

150

150

MLL Naantalin paikallisyhdistys ry (saapui myöhässä, siirretty sosiaali- ja terveyslautakunnalle)

1 000

 

 

 

 

Yhteensä

8 750

6 000

 

Oheismateriaali:

  • Avustushakemukset 2019

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus myöntää avustukset ehdotuksen mukaisesti. Ennen avustuksen maksamista yhdistyksen on esitettävä selvitys vuoden 2018 toiminnasta ja taloudesta, ellei sellaista ole vielä esitetty.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa