Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.05.2019/Pykälä 161

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 161

13.05.2019

 

Luvan antaminen puheterapeutin toimen täyttämiseen

 

319/01.02.00/2019

 

Kaupunginhallitus 13.05.2019 § 161

 

Ylilääkäri Kristian Kallio ja perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen:

 

Naantalin terveyskeskuksessa on kaksi puheterapeutin toimea. Puheterapeutin työ painottuu alle kouluikäisten lasten tutkimukseen ja kuntoutukseen. Koululaisten ja aikuisten palvelutarpeeseen pyritään vastaamaan lain edellyttämällä tavalla. Puheterapeutit toimivat osana moniammatillista lasten kuntoutustyöryhmää, johon kuuluvat puheterapeuttien lisäksi psykologi, toimintaterapeutti, fysioterapeutti sekä lastenneuvolan terveydenhoitajat ja lääkärit. Puheterapeutti tekee tiivistä yhteistyötä myös varhaiskasvatuksen kanssa.

 

Terveyskeskuksessa tulee avoimeksi puheterapeutin toimi (vakanssinumero 1520118) 1.10.2019 alkaen.

 

Tehtävän hoitamisen vaihtoehtojen tarkastelu

 

Palvelu hankitaan ulkopuoliselta palvelun tuottajalta

 

Puheterapiapalvelu tuotetaan omana palveluina. Vakanssin tehtävä edellyttää laaja-alaista yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimen osalta. Palvelujen ostoa ulkopuoliselta palveluntarjoajalta ei voida pitää perusteltuna vaihtoehtona.

 

Toimi täytetään sisäisin järjestelyin

 

Tämä vaihtoehto ei ole mahdollinen.

 

Toimen täyttämättä jättäminen

 

Vakanssin täyttämättä jättäminen vaikuttaisi suoraan palveluiden saatavuuteen. Nykyisillä resursseilla voimme turvata puheterapian palvelut ilman merkittävää ostopalvelun käyttöä.

 

Esitämme kaupunginhallitukselle, että puheterapeutin toimen rekrytoinnin valmistelu voidaan aloittaa heti ja toimi täyttää 1.10.2019 alkaen

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus antaa sosiaali- ja terveyspalveluille luvan puheterapeutin toimen (vakanssi nro 1520118) täyttämiseen.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Henry Palomäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa