Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 08.04.2019/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

§ 27

08.04.2019

 

Järjestöjen ja yhteisöjen käyttöön luovutettavat tilat

 

58/10.06.04/2019

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 08.04.2019 § 27

 

Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm ja talouspäällikkö Timo Saario 2.4.2019:

 

Naantalin kaupunki luovuttaa tiloja alueellaan toimivien järjestöjen ja yhteisöjen käyttötarpeisiin tiloja, joille sillä ei ole omaa välttämätöntä käyttöä. Tiloja luovutetaan myös omaa palvelutoimintakäyttöä korvaavan ostopalvelun toteuttamiseen.

 

Tiloja voi hallintosäännön mukaan vuokrata järjestöille ja yhteisöille kiinteistöpäällikkö, kun vuokrasopimuskauden pituus on alle yksi vuosi. Pitemmistä vuokrasopimuksista päättävät kaupunginhallitus ja -valtuusto. Periaatteena on, että tilalaitos ei subventoi vuokria. Lisäksi tiloja voivat luovuttaa palvelutoimialat lautakuntien päättämien määritysten mukaisesti. Tilakustannuksiin on lautakuntien lisäksi mahdollista myöntää avustusta.

 

Tiloja luovutetaan seuraavilla periaatteilla:

 

Tilalaitoksen hallinnoimat vuokrasopimukset

 

1.Tilalaitoksen hallintaan annettavilla vuokrasopimuksilla luovutetaan toimitiloja järjestöille ja yhteisöille vuokrilla, jotka kattavat kaupungille vähintään syntyvät tilakustannukset poistot mukaan lukien. Vuokrataso tarkastetaan kohteen kolmen viime vuoden talousseurannan perusteella. Vastaavalla tavalla määräytyvät kaupungin omien palvelutilojen vuokrat.

 

2.Kaupungin rakennuksien tyhjiksi jääviä

(a) lämmitettyjä apitiloja, kuten kellaritiloja, vuokrataan vähintään vuokralla, joka määräytyy edellisen kohdan 1. vuokran perusteella, mutta on puolet siitä.

(b) kylmiä tiloja, kuten autotalleja vuokrataan vähintään vuokralla, joka määräytyy edellisen kohdan 1. vuokran perusteella, mutta on neljäsosa siitä.

 

Vuokrat päivitetään periaatteen mukaisiksi vuokralaismuutosten yhteydessä.

 

Tilalaitos on vuokrannut 2.4.2019 tilanteessa seuraavia tiloja järjestöille:

 

  • VG-62 ry, Naantalin Virastotalo ja Aurinkoareenakahvio

  • Naantalin Siniset ry, Taimon uimarannan rakennus

  • Naantalin Seudun Meripelastajat ry (alivuokraajana Naantalin reservin aliupseerit), Kreivinniityn päiväkoti

  • Naantalin Seudun Urheiluautoilijat ry, Kultarannan päiväkoti

  • Fountain House ry, Karvetin päärakennus

 

Sivistyspalvelujen tilaluovutukset

 

1. Sivistyspalveluiden lautakunnat eivät vuokraa yhdistyksille ja järjestöille tiloja Tilalaitokselta vuokraamistaan kiinteistöistä. Pitkäaikaisista yhden yhdistyksen käyttöön annettavista tiloista päättävät näissä tilanteissa lautakunnat erillisellä päätöksellä ja perusteena on toiminnan luonne. Käytöstä tehdään aina erillinen sopimus. Tämän periaatteen perusteella on Naantalin teatteriyhdistys ry:n kanssa tehty sopimus Vapaa-aika Tullin tilojen käytöstä teatteritoimintaan. Käytön edellytyksenä on kulttuuripalvelujen tuottaminen kaikille kaupunkilaisille.

 

2. Rymättylän ja Merimaskun kotiseututalot (Aaholli ja Kollola) ja niiden yhteydessä olevat museot on annettu paikallisten kotiseutuyhdistysten hoitoon ja käyttöön. Yhdistykset huolehtivat kiinteistöjen hoidosta ja voivat järjestää niissä omia kotiseutuperinteeseen liittyviä tapahtumiaan.

 

3. Sivistyspalvelut antaa naantalilaisille yhdistyksille ja järjestöille toimintatiloja lyhytaikaiseen käyttöön Tilalaitokselta vuokraamistaan kiinteistöistä. Samoja tiloja käyttävät siten useat yhdistykset ja järjestöt. Tilat annetaan yhdistysten ja järjestöjen käyttöön lautakunnan päättämien perusteiden mukaisesti. Tämä periaate on käytössä lähinnä kulttuuriyhdistysten kanssa yhteisesti sovittujen tapahtumien järjestämisessä.

 

4. Sivistyspalvelut antaa naantalilaisille yhdistyksille ja järjestöille varastotiloja Tilalaitokselta vuokraamistaan kiinteistöistä tilapäisesti. Tällaiset tilat ovat sivistystoimialalle ylimääräisiä ja eivät sovellu oman toiminnan käyttöön. Tilat ovat lähinnä kellarikoppeja. Tämän periaatteen mukaisesti on tiloja annettu yleishyödyllisten yhdistysten käyttöön Kesti-Maarian kiinteistöstä (SPR Naantali ja Naantalin reservinupseerit).

5. Sivistyspalvelujen Tilalaitokselta vuokraamat kiinteistöt ovat pääsääntöisesti yhdistysten, järjestöjen ja seurojen viikoittain toistuvan toiminnan käytössä lautakuntien päättämien periaatteiden mukaisesti.

6. MML:n kanssa on tehty sopimus tilojen yhteiskäytöstä varhaiskasvatuspalveluja tukevan toiminnan järjestämiseksi Karvetin päärakennuksen kellaritilatiloissa.

7. Kaikissa yllä kuvatuissa vaihtoehdoissa kiinteistöjen hallintaoikeus säilyy kaupungilla.

 

Saaristolautakunnan tilaluovutukset

 

Saaristolautakunta luovuttaa saaristoalueella yhdistyksille tiloja perustetuista yhdistystaloista lyhytaikaisesti ja tilapäisesti yhdistyskäyttöön. Tällä hetkellä saaristolautakunnan Tilalaitokselta vuokraamia yhdistystaloja ovat Sinervontalo Velkualla ja Livonsaaren seurojentalo. Yhdistystaloja on suunniteltu perustettavaksi myös Merimaskuun ja Rymättylään.

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Konsernijaosto merkitsee tiedokseen selvityksen järjestöjen ja yhteisöjen käyttöön luovutettavien tilojen luovutusperiaatteista.

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm ja sivistystoimenjohtaja Kimmo Kuusimäki esittelivät asiaa kokouksessa.

 

KONSERNIJAOSTO:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa