Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.04.2019/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 27

10.04.2019

Kaupunginhallitus

§ 136

15.04.2019

Kaupunginvaltuusto

§ 23

29.04.2019

 

Jäähallien yhdysosan rakentamishankkeen lisämääräraha

 

156/10.06.01/2019

 

Tekninen lautakunta 10.04.2019 § 27

 

Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 10.4.2019:

 

Jäähallien yhdistämiseen on varattu kuluvan vuoden talousarvioon 500 000 euron määräraha. Hankkeeseen on käytetty lisäksi vuonna 2018 20 000 euron suunnittelumääräraha. Hankkeen suunnitteluratkaisu kuitenkin muuttui vielä loppuvuodesta talousarviolaadinnan jälkeen. Suunnitteluratkaisun muuttumisen yhteydessä hankkeen laajuus muuttui 183 k-m2:sta 250 k-m2:iin tilojen toiminnallisuusvaatimusten takia.

 

Tilalaitos on pyytänyt tarjouksia rakennusurakoinnin puitekumppaneiltaan jäähallin yhdysosan rakentamisesta. Hyväksyttäviä tarjouksia saatiin 19.3.2019 klo 16 mennessä kaksi kappaletta. Rakennus-Kylänpää Oy jätti halvimman tarjouksen (587 000 €) tarjoussisällöstä.

 

Tarjous noudattelee likimäärin AP Rakennuslaskenta Oy:n määrittelemää kustannusarviota 6.11.2018, kun huomioidaan kustannus- ja tarjouslaskentahetken suunnitelmien poikkeavuudet.

 

Jäähallin yhdysosan tarjouspyynnön pääpiirustukset hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa 06.03.2019 (§15).

 

Hankkeen kustannuksiksi arvioidaan muodostuvan 670.000 e jakaantuen seuraavasti:

Rakennuskustannukset

590 000 €

Rakennuttajan kustannukset

 

- suunnittelu ja valvonta

36 000 €

- varaukset

38 000 €

- muut kustannukset, kopiot yms

6 000 €

 

OHEISMATERIAALI:

  • Tarjouspyyntökirje

  • Tarjousten avauspöytäkirja

  • Tarjousten vertailutaulukko

  • AP-rakennuslaskennan tekemä kustannusarvio 6.11.2018

  • Selonottoneuvottelupöytäkirja

 

KOKOUSKÄSITTELY:

 

Merkittiin, että kiinteistöpäällikkö Pekka Alm osallistui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajan.

 

Päätösesitystä täydennetään siten, että pöytäkirja tarkistetaan tämän asian osalta kokouksessa

 

TEKNINEN JOHTAJA:

 

Tekninen lautakunta päättää

  1. esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle 150 000 euron lisämäärärahan myöntämistä jäähallien yhdysosan rakennushankkeelle.

  2. valita jäähallien yhdysosan rakennusurakoitsijaksi halvimman tarjouksen jättäneen Rakennus-Kylänpää oy:n urakkahintaan 587 000 euroa (alv 0%) ehdolla, että kaupunginvaltuusto myöntää hankkeen toteuttamiseen 150 000 euron lisämäärärahan.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA:

 

Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

Kaupunginhallitus 15.04.2019 § 136

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto myöntää 150 000 euron lisämäärärahan vuoden 2019 talousarvion investointiosaan jäähallien yhdysosan rakennushankkeelle.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 29.04.2019 § 23

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginvaltuusto myöntää 150 000 euron lisämäärärahan vuoden 2019 talousarvion investointiosaan jäähallien yhdysosan rakennushankkeelle.

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa