Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.04.2019/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallitus

§ 141

15.04.2019

Kaupunginvaltuusto

§ 29

29.04.2019

 

Valtuutettujen ja kuntalaisten jättämät aloitteet

 

281/00.07/2018

 

Kaupunginhallitus 15.04.2019 § 141

 

Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä toimivalla yhteisöllä tai säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Valtuustoaloitteita jätettiin vuoden 2018 aikana 15 kappaletta, joista 5 aloitetta on vielä valmisteltavana. Lisäksi 8 vuoden 2017 aloitetta ja 1 vuoden 2015 aloite on edelleen valmisteltavana.

 

Kuntalaisaloitteita jätettiin vuoden 2018 aikana yhteensä 12. Kuntalaisaloitteista kolme on edelleen valmisteltavana.

 

Luettelot valtuusto- ja kuntalaisaloitteista oheistetaan.

 

LIITTEET B3 - B4, KH 15.4.2019

 

Oheismateriaali:

  • Kooste kuntalaisaloitteiden käsittelystä

 

KAUPUNGINJOHTAJA:

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto merkitsee aloiteluettelot ja aloitteista annetut selvitykset tiedoksi.

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 29.04.2019 § 29

 

Luettelot valtuusto- ja kuntalaisaloitteista oheistetaan.

 

LIITTEET B1 - B2, KV 29.4.2019

 

Oheismateriaali:

  • Kooste kuntalaisaloitteiden käsittelystä

 

KAUPUNGINHALLITUS:

 

Valtuusto merkitsee aloiteluettelot ja aloitteista annetut selvitykset tiedoksi.

 

KAUPUNGINVALTUUSTO:

 

Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa