Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantali

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://aleksis.naantali.fi:80/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2019/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 30

16.05.2019

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan perusavustukset vuodelle 2019

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.05.2019 § 30

 

Talouspäällikkö Airi Laurila

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusohjesäännön mukaan lautakunta voi hakemuksesta myöntää perusavustuksia sosiaalista hyvinvointia ja terveyden edistämistä tukeville rekisteröidyille yhteisöille ja yhdistyksille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki tai joiden toiminnan kohde on Naantalissa. Toiminnan on oltava kaikille avointa ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Perusavustuksella tuetaan yhdistyksen vuotuista toimintaa.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarviossa 2019 on varattu yhdistysten perusavustuksiin 15 000 euroa. Yhdistysten perusavustukset olivat haettavina 29.3.2019 kello 15.00 mennessä.

 

Yhdistysten avustamisen selkeyttämiseksi on sovittu, että pääsääntöisesti yksi toimielin tukee yhtä yhdistystä eikä avustusrahoja myönnetä samalle yhdistykselle eri lautakuntien kautta. Avustuksia myöntävien toimielinten valmistelijat ovat käyneet läpi saapuneet hakemukset ja sopineet hakemusten käsittelystä seuraavaa:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle osoitetuista hakemuksista Suomen Punaisen ristin Naantalin osaston hakemus sekä kaupunginhallitukselle osoitetuista hakemuksista MLL Naantalin yhdistyksen hakemus siirrettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan käsiteltäviksi. Sosiaali- ja terveyslautakunnalle osoitettu Liikuntaseura Naantali ry:n hakemus siirrettiin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan käsiteltäväksi.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tuli 17 hakemusta, joista yksi saapui myöhässä ( MLL Naantalin yhdistys ry ). Kaikki yhdistykset eivät ole toimittaneet kaikkia pyydettyjä liitteitä kokoukseen mennessä. Ennen avustuksen maksamista yhdistysten on toimitettava puuttuvat liitteet.

 

Liitteenä on yhdistelmä avustushakemuksista ja esitys myönnettävistä avustuksista. Lautakunnan jäsenet voivat tutustua avustusanomuksiin etukäteen sosiaali- ja terveysvirastossa sekä kokouspäivänä palvelupisteessä.

 

LIITE B4, SOTE-LTK 16.5.2019

 

Määräaikaan mennessä saapuneet perusavustusanomukset:

 

Yhdistys

Euroa

Naantalin Vanhusten Tuki ry

6 000,00

Eläkeliitto Naantalin Yhdistys ry

1 000,00

Naantalin Eläkeläiset ry

1 200,00

Eläkeliitto Rymättylän yhdistys ry

700,00

Naantalin Seniorit ry

800,00

Eläkeliitto Lemu-Askainen-Velkua yhdistys ry

200,00

Lounaisrannikon Senioriopettajat ry

250,00

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry

2 000,00

Sullekans ry

3 500,00

Suomen Punainen Risti Naantalin osasto

1 500,00

Naantalin Pelastakaa Lapset ry

600,00

MLL Merimaskun yhdistys ry

500,00

Naantalin Seudun Reumayhdistys ry

600,00

Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset-FinFami ry

500,00

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry

800,00

Turun Seudun Nivelyhdistys ry

500,00

Yhteensä

20 650,00

 

PERUSTURVAJOHTAJA:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta myöntää yhdistyksille perusavustuksina 15 000 euroa seuraavasti:

 

Yhdistys

Euroa

Naantalin Vanhusten Tuki ry

5 000,00

Eläkeliitto Naantalin Yhdistys ry

600,00

Naantalin Eläkeläiset ry

600,00

Eläkeliitto Rymättylän yhdistys ry

600,00

Naantalin Seniorit ry

600,00

Eläkeliitto Lemu-Askainen-Velkua yhdistys ry

200,00

Lounaisrannikon Senioriopettajat ry

200,00

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry

1 600,00

Sullekans ry

3 200,00

Suomen Punainen Risti Naantalin osasto

600,00

Naantalin Pelastakaa Lapset ry

600,00

MLL Merimaskun yhdistys ry

500,00

Naantalin Seudun Reumayhdistys ry

400,00

Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset-FinFami ry

100,00

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry

100,00

Turun Seudun Nivelyhdistys ry

100,00

Yhteensä

15 000,00

 

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA:

 

Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa